Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Graanin marketit pärjäävät hyvin – ne myös pelaavat hyvin yhteen keskustan palvelujen kanssa

Graanin marketeissa vietetään viikonloppuna synttäreitä. Tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Prisma, Citymarket ja joukko erikoisliikkeitä avasi ovensa.

Avajaispäivänä, 2. marraskuuta 1994 Graanin marketeissa myytiin 20 000 kiloa tarjouskahvia. Keskellä 1990-luvun pahinta lamavuottakin lähdettiin sentään kaupoille, kun oli uutta ihmeteltävää ja hyviä tarjouksia.

Graanin hypermarket on palvellut mikkeliläisiä ja muualta tulevia hyvin. Nykymittakaavassa Graanissa tehdään kauppaa suhteellisen pienissä puitteissa; pinta-alaltaan ja muulta volyymiltaan Citymarket ja Prisma eivät ole lähelläkään suurimpia ketjunsa edustajia.

Voisi kuitenkin ajatella, että Graanin marketit ovat nykyisellään Mikkeliin hyvin sopivia. Ne täyttävät automarketin tarpeet mutta eivät imuroi ostovoimaa kaupunkikeskustasta.

Graanin hypermarket on palvellut mikkeliläisiä ja muualta tulevia hyvin.

Mikkelissä ei onneksi ole tehty samanlaista virhettä kuin esimerkiksi Kouvolassa, jossa suuri kauppakeskus keskellä peltoa ja monen kilometrin päässä keskustasta on imuroinut erikoistavarakaupan lähes tykkänään ja keskustan ostoskadut ovat lähes autioituneet.

Mikkelissä on lähivuosina kehitelty ja suunniteltu paljon kaupan alalla. Osuuskauppa suunnitteli pitkään uutta Prismaa Veturitallinlahdelle ja hetken verran myös Karikkoon, mutta tyytyi lopulta saneeraamaan nykyisen Prisman.

Keskolla ei ainakaan tällä haavaa ole suunnitelmia Citymarketin varalle. Juuri saneerattu market taitaa olla riittävä täkäläiseen ostovoimaan nähden.

Aika näyttää, mitä Veturitallinlahdella tapahtuu. Sinne suunnitellun ja havainnekuvissakin esitellyn kauppapuiston eteneminen odottaa alueen kaavoituksen etenemistä pitkälle ensi vuoden puolelle.

Kun kaava-asiat ovat valmiit, on kohtuullista odottaa suunnitelmaa ajavalta Nordiconilta konkreettisia esityksiä siitä, millaista kaupallista toimintaa Veturitallinlahdelle voisi sijoittua.

Kaikessa suunnittelussa on kuitenkin pidettävä huoli siitä, ettei Mikkelin ainutlaatuinen kaupunkikeskusta näivety. Jatkuvasti kehittyvä tori, kaksi kauppakeskusta sekä kivijalkaliikkeet muodostavat nyt erinomaisen kokonaisuuden, joka tuo asiakkaat ihan oikeaan paikkaan.

Keskelle kaupunkia, pitämään keskustan eläväisenä, värikkäänä ja toimivana. Niin kuin pitääkin.

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.