Mikkelin keskustassa Savilahdenkadulla sijaitseva Studio m3 on monelle tuttu sisustuskauppa ja suunnittelutoimisto, mutta sitä kaikki eivät välttämättä tiedä, että yrittäjä Minna Häkkinen pyörittää tiloissa myös jatkuvaa taidegalleriatoimintaa.
Paraikaakin esillä on useita satoja teoksia ammattitaiteilijoilta eri puolilta Suomea. Osa teoksista on ripustettu varsinaiseen myymälätilaan katutasoon, mutta lisäksi liikkeen alakerrassa on kaksi erillistä näyttelyhuonetta. Kaikkiaan esillä on taidetta yli 20 taiteilijalta.
Pysyvän myyntinäyttelyn teokset vaihtuvat aina sitä mukaa, kun niitä menee kaupaksi. Sen lisäksi Häkkinen pitää muutaman vaihtuvan näyttelyn vuodessa.
Näyttelylistalla on paljon sellaisia taiteilijoita, jotka ovat tehneet Häkkisen kanssa yhteistyötä jo vuosien ajan, mutta uusiakin taiteilijoita tulee silloin tällöin mukaan.
Jo aiemmilta vuosilta tuttuja taiteilijanimiä ovat muun muassa grafiikkateoksista tunnetut Emmi Vuorinen, Kirsi Neuvonen, Päivi Hintsanen ja Pia Feinik sekä maalaustaidetta tekevät Essi Peltonen, Leena Noux ja parhaillaan näyttelyvuorossa oleva Päivi Kukkasniemi, jonka näyttely on esillä Studio m3:ssa 7. marraskuuta saakka.
Taidegallerioiden ja sisustuskauppojen kivijalkaliikkeet alkavat olla harvassa. Sitäkin harvinaisempi on sisustuskaupan ja taidegallerian yhdistelmä – etenkin kun pakettiin lisätään vielä suunnittelutoimisto.
Häkkinen korostaa, että vaikka myös hänen yrityksellään on verkkokauppa, on pääpaino edelleen kivijalkamyymälässä.
Täällä ei tarvitse jännittää tai pönöttää.
Minna Häkkinen
– Taidehankintoja tehdessä on hyvä nähdä teos ensin livenä. Ja sama pätee sisustustuotteisiin, kuten huonekaluihin tai vaikkapa tekstiileihin. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin asiantunteva ja kasvokkain tapahtuva asiakaspalvelu. Sitä ei verkkokauppa pysty tarjoamaan.
Sen verran Häkkisellä on omaakin lehmää ojassa, että hän viihtyy esteettisessä ympäristössä – ja juuri sitä taidegallerian ja sisustusmyymälän yhdistävä kivijalkaliike hänen työpäiviinsä tarjoaa.
– Taide antaa niin paljon voimaa. On mukava tehdä töitä kauniissa ympäristössä kauniiden teosten ympäröimänä.
Studio m3:ssa käy paljon asiakkaita myös muualta Suomesta. Taidegallerian ja sisustusliikkeen yhdistelmä on kaikessa harvinaisuudessaan houkutteleva vetonaula.
– Onhan tämä nyt erityislaatuinen konsepti. Olemme ehkä tunnetumpia muualla Suomessa kuin Mikkelissä, Häkkinen arvioi.
Häkkinen sanoo esittelevänsä taidetta oman makunsa mukaan. Esille päätyy sellaisten taiteilijoiden töitä, joista hän itse pitää.
– Toki täytyy ottaa huomioon myös asiakkaiden mieltymykset, mutta mielelläni otan myyntiin teoksia, jotka jollakin tavalla puhuttelevat myös itseäni.
Ja koska suunnittelu on edelleen ja jatkossakin Häkkisen pääasiallinen leipätyö, täytyy taiteen olla sellaista, että se tukee sisustussuunnittelutoimiston toimintaa.
– Taidegallerian pyörittäminen on minulle enemmänkin harrastus, hän naurahtaa.
Häkkinen aloitti taidemyynnin kutakuinkin kahdeksan vuotta sitten. Idean siihen hän sai Mikkelin asuntomessuilta, joissa hän oli mukana suunnittelemassa kohteiden sisustuksia. Sitä kautta hän päätyi yhteistyöhön kuvataiteilija Pian Feinikin kanssa, jonka taiteeseen Häkkinen ihastui. Ensimmäiset teokset tulivat myyntiin suunnittelutoimistoon melko pian siitä.
– Sittemmin homma on vähän paisunut. Tällä hetkellä meillä on myynnissä kivijalkaliikkeessä noin 500 erilasta teosta.
Yrittäjä painottaa, että liikkeeseen saa mennä ihan vain katsellakseen taidetta, aivan kuten muihinkin taidegallerioihin. Erona perinteisiin gallerioihin on se, että Studio m3:ssa iso osa taiteesta on sijoiteltu kodinomaiseen ympäristöön. Asiakas voi istahtaa vaikkapa hetkeksi alas ja antaa aikaa taide-elämykselle.
– Moni vieraileekin meillä juuri taiteen takia. Eikä todellakaan ole pakko ostaa mitään.
Parhaillaan Häkkisen yrityksessä vietetään juhla-aikaa. Studio m3 nimittäin täyttää marraskuun 1. päivä 15 vuotta. Asiakkaiden kanssa syntymäpäiviä vietetään 9. marraskuuta kello 11–15. Samana päivänä avautuu myös Studio m3:n juhlanäyttely, jonka teokset ovat Leena Nouxin käsialaa.
Juhlapäivänä liikkeessä on tavattavissa iso joukko mikkeliläisiä ammattilaisia, kuten sisustussuunnittelija, kalustesuunnittelija, kehystäjä, ompelija ja verhoilija. Luvassa on myös synttäritarjouksia ja tarjoilua.