Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Musiikkiopiston orkesterit juhlivat – Syyspuhallus ja jousiorkesterit aloittavat juhlakonsertit

Mikkelin musiikinystäväin yhdistyksen orkesterikoulu perustettiin vuonna 1904 valmentamaan muusikoita kaksi vuotta aikaisemmin perustetun orkesterin vahvuuteen.

Orkesterikoulun pohjalta syntyi vuonna 1960 nykyinen Mikkelin musiikkiopisto.

Talvikauden aikana järjestetään useita orkesterien juhlakonsertteja, joista ensimmäiset ovat 14.10. Syyspuhallus ja 15.10. Jousiorkesterien konsertti.

Syyspuhallus on perinteikäs, opiston vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty tapahtuma. Vuodesta 1992 alkaen toteutetussa puhallinorkesterien konsertissa esiintyvät sooloartistien lisäksi Wind Jazz Orchestra, Juniori Winds ja nuorimpien soittajien ABC Winds.

Jousiorkesterien konsertissa esiintyvät kaikki talon jousiorkesterit: Vilhonkadun vauhtijouset, Vilhonkadun juniorijouset sekä Vilhonkadun kamariorkesteri, johon soittajat siirtyvät nuorempien kokoonpanoista taitojen kartuttua.

Lisäksi jousiorkesterien vahvuuksissa esiintyy soittajia Kangasniemen ja Juvan toimipisteistä. Myös Mäntyharjun viuluorkesteri konsertoi tapahtumassa.

Mukana konsertissa on noin puolet kaikista Mikkelin musiikkiopiston jousisoittajista, ja konsertti päättyy koko joukon yhteisnumeroon.