15. lokakuuta vietetään kansainvälistä Valkoisen kepin päivää. Päivän tarkoitus on lisätä näkövammaisten käyttämän valkoisen kepin tunnettuutta.
Teemapäivänä kiinnitetään myös huomiota näkövammaisten liikkumiseen sekä liikenteeseen ja ympäristönsuunnitteluun sokeiden ja heikkonäköisten kannalta.
Mikkelissä päivä on liikunnallinen. Etelä-Savon näkövammaisten luontoliikuntaryhmä kokoontuu silloin syksyn viimeiselle kävelylle.
– Lähdemme ulkoiluttamaan valkoista keppiä kello 10 Polttimonkatu 4:n toimistolta ja kävelemme Urheilupuistoon. Sieltä palaamme torin kautta takaisin noin kello 11.30, kertoo Pirkko Luusalo.
Valkoinen keppi on näkövammaiselle tärkeä.
– Näkövammaisia on eri tasoisia. Jotkut eivät näe ollenkaan, jolloin keppi toimii ympäristön tunnustelemisen välineenä. Joku toinen saattaa nähdä rajoitetusti, jolloin keppi on ikään kuin tunnus, Luusalo sanoo.
Mikkeli on näkövammaiselle Luusalon mukaan kohtuullisen hyvä kaupunki. Parantamisen varaa kuitenkin olisi.
– Ruutukaava on selkeä ja kaupungissa on suhteellisen helppo kulkea. Paikoin epätasaiset ja kuoppaiset kadut kuitenkin haittaavat liikkumista, Luusalo kertoo.
Liikennevalojen äänimajakoissa olisi myös kohentamisen varaa.
– Ne toimivat hyvin silloin kun toimivat. Osassa ääni on säädetty liian hiljaiseksi ja osa ei toimi ollenkaan. Ilman äänimajakkaa näkövammainen on turvaton, koska hän ei näe punaisia ja vihreitä valoja, havainnollistaa Luusalo.
– Osassa majakoita ääni on niin korkea ja hento, että se hukkuu liikenteen ääniin ja muuhun taustameluun. Matalataajuuksinen ääni kuuluisi paremmin, täydentää Etelä-Savon näkövammaisten puheenjohtaja Erkki Juntikka.
Kritiikkiä saavat myös ratkaisut, joissa jalkakäytävän ja ajoradan korkeusero on jätetty liian pieneksi tai olemattomaksi.
– Kepin kanssa kulkevalle olisi erittäin tärkeää, että jalkakäytävän ja ajoradan erottaisi edes pieni kynnys, Luusalo sanoo.
Huomaavaisuutta kaivattaisiin myös kanssaliikkujilta.
– Kovaa vauhtia polkupyörällä tai skuutilla liikkuva ei aina hoksaa, ettei näkövammainen pysty häntä havaitsemaan. Mikkelissä käytetään soittokelloakin todella huonosti, Luusalo sanoo.
– Kansalaisopisto voisi järjestää kursseja pirikellon soitossa, lohkaisee Juha Kauppinen Etelä-Savon näkövammaisista.
Valkoisen kepin käyttö näkövammaisten tunnuksena alkoi yleistyä 1920- ja 30-luvuilla. Suomessa sen käyttö alkoi 1930-luvulla.
Valkoisen kepin päivän vietto alkoi Yhdysvalloissa vuonna 1964 ja päivämäärä on alusta saakka ollut 15.10. Suomeen tapa juurtui 1990-luvulla.
Näkövammainen saattaa liikenteessä tarvita kanssakulkijoiden apua. Luusalo ja Juntikka rohkaisevat kysymään reippaasti.
– Ei siinä tarvitse kuin kysyä, että hei, kaipaatko apua. Jos tuntuu, ettei toinen huomaa, voi vaikka kevyesti koskettaa käsivartta ja kysyä uudestaan. Kannattaa myös muistaa, että valkoisen kepin käyttäjä voi olla myös lapsi, he opastavat.