Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Villieläinhoitolan kuulumisia | Mehiläishaukka söi banaania jälkiruoaksi – petolinnut pääsivät takaisin luontoon

Syyskuussa hoitolassamme oli kaksi petolintua, mehiläishaukka ja kanahaukka.

Kanahaukka oli törmännyt Sulkavalla autoon ja mehiläishaukka Juvalla traktoriin. Molempien luut olivat onneksi törmäyksestä huolimatta kunnossa, joten toipuminen alkoi nopeasti.

Kanahaukan ruokavalio oli hyvin lihapitoinen, kun taas mehiläishaukka söi hunajalla valeltujen lihasuikaleiden lisäksi myös kuhnurin toukkia, joita olimme saaneet lahjoituksena.

Haukka söikin niitä valtavasti parin viikon hoitojakson aikana. Kuhnurin toukat tarjoiltiin kennoissa ja haukka poimi niitä taitavasti nokkansa kärjellä.

Jälkiruoaksi mehiläishaukka söi banaania, jota yksikään toinen petolintu ei ole ruoaksi kelpuuttanut.

Haukkojen kuntoutuminen tarkistettiin ulkotarhassa, jossa ne viettivät hoitojakson viimeisen viikon.

Kun haukkojen huomattiin lentävän hyvin ja käyttäytyminen oli muutenkin normaalia petolinnun käytöstä, oli aika vapauttaa linnut takaisin luontoon.

Pyrimme vapauttamaan eläimet yleensä joko löytöpaikalle tai löytöpaikan läheisyyteen, joten matka suuntautui ensin Juvalle ja sieltä Sulkavalle.

Mehiläishaukka lähti ensin ja hienosti lähtikin. Se kaartoi pellon ylitettyään osittain takaisin ja istahti sitten männyn latvaan hetkeksi miettimään. Sitten se nousi taas siivilleen ja katosi.

Kanahaukka vapautettiin metsän reunaan parin kilometrin päähän löytöpaikasta. Se katosi nopeasti metsän kätköihin.

Mehiläishaukalla on edessään pitkä muuttomatka trooppiseen afrikkaan. Kanahaukka sen sijaan viettää talven Suomessa lumen ja pakkasen keskellä.

Mikkelin Eläinsuojeluyhdistys, Porrassalmenkatu 69 b. Puhelimella Mesyn väen tavoittaa numerosta 050 547 9054, varmimmin arkisin klo 9-16 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 9 – 17. Sähköposti mikkelinesy@gmail.com ja nettisivut www.mesy.fi.

Kokouskutsu: Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry, sääntömääräinen syyskokous. Aika: lauantai 19.10.2024 klo 14, paikka: Löytöeläintalo, Porrassalmenkatu 69 B 50100 Mikkeli. Etäyhteys Teams-sovelluksen kautta. Etäyhteydellä osallistuva, ilmoittaudu yhdistyksen sihteerille Katja Valjakalle sähköpostitse, katjaelina.valjakka@gmail.com viimeistään pe 18.10. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.