Miten selviytyä läheisen päihderiippuvuuden aiheuttamasta ahdingosta? Se on tuttu kysymys mikkeliläiselle Riitta Simolalle.
Hän on itse raitistuneen alkoholistin äiti ja kokenut henkilökohtaisesti, kuinka läheisen alkoholismi vaikuttaa koko perheeseen. Ja vaikka Simola puhuu kokemuksistaan mielellään ja paljon, hän myös tietää, että moni päihderiippuvaisen läheinen kantaa hartioillaan häpeää ja syyllisyyttä.
Simola on saanut apua vertaistuesta. Hän kuuluu Mikkelissä kokoontuvaan Al-Anon-ryhmään, jossa kenenkään ei tarvitse hävetä.
Al-Anon on yhteisö, joka tarjoaa tukea alkoholistien ja muiden päihderiippuvaisten läheisille. Jäseninä on avio- tai avopuolisoita, vanhempia, lapsia, sisaruksia ja ystäviä.
Ryhmän avulla voi saada toivoa eteenpäin menemiseen ja selviytymiseen.
– Usein alkoholistin läheisen oma terveys järkkyy, mutta ryhmässä oppii, että läheisen toipuminen voi alkaa, vaikka läheinen jatkaisi juomistaan. Minun kohdalla tyttäreni alkoi raitistumaan, jolloin ymmärsin, että myös minä tarvitsen vertaistukea, Simola kertoo.
Ryhmässä on yhtä tärkeää tulla kuulluksi kuin kuunnella. Puhuminen ja muiden tarinoiden kuuleminen helpottaa oloa ja voi saada oivaltamaan uusia asioita itsestään ja kokemuksistaan.
– Esimerkiksi monia päihderiippuvaisen läheisiä yhdistää se, että olemme läheisriippuvaisia.
– Minä olen läheisriippuvainen ja tulen varmasti aina olemaan. Tämän ryhmän avulla olen kuitenkin oppinut elämään asian kanssa. Kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, se auttaa.
Puhumisen pakkoa ryhmässä ei kuitenkaan ole, vaan mukaan voi mennä ihan vain kuuntelemaankin.
– Ja jos ryhmään yksin tuleminen jännittää, voi mukaan ottaa ystävän tai läheisen. Voin kuitenkin vakuuttaa, että ryhmässämme on ihana, turvallinen ja lämmin henki. Siellä ei ole toista parempaa kuuntelijaa tai toista parempaa puhujaa.
Al-Anon toimii samalla periaatteella kuin Anonyymien alkoholistien AA. Ryhmissä käydään pelkästään luottamuksellisia keskusteluja. Kaikki se, mitä ryhmässä puhutaan, myös jää ryhmään.
– Jokainen ryhmän jäsen voi luottaa, etteivät ryhmässä käydyt keskustelut leviä ulkopuolelle. Kaikkia jäseniä koskee vaitiolovelvollisuus.
– Ryhmässä ei myöskään kommentoida toisten ajatuksia eikä puhuta toisten päälle. On myös hyvä muistaa, ettei ryhmän toiminta nojaa auktoriteetteihin. Al-Anonissa kaikki ovat samalla viivalla, Simola painottaa.
Ryhmän toiminnan ohjenuorana toimii toipumisohjelma, joku koostuu 12 askeleesta ja toimintaa ohjaavista 12 perinteestä.
Vaikka Al-Anon-toiminnan ensisijaisena kohderyhmänä puhutaan juuri alkoholiriippuvaisten läheisistä, ovat ryhmän ovet avoinna kaikille, joiden läheisellä on riippuvuus mihin tahansa päihteeseen, kuten huumeisiin tai vaikkapa lääkkeisiin.
– Meillä jokaisella on oma tarinamme, mutta kokemuksissamme on paljon samaa, olemme läheisiä päihderiippuvaiselle.
Al-Anon on maanlaajuista toimintaa. Ensimmäinen ryhmä perustettiin Suomeen vuonna 1953. Nykyisin ryhmän toimintaa on lähes sadalla paikkakunnalla 140 ryhmässä.
Mikkelissä ryhmä kokoontuu kerran viikossa torstaisin kello 19–21 osoitteessa Jokikatu 5. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua, vaan paikalle voi mennä silloin kun itselleen parhaiten sopii.
– Mikkelin ryhmä toimii kerrostalon kivijalassa, hyvin suojaisassa paikassa. Ovi on avoinna kaikille, jotka haluavat jutella tai tuntevat ahdistusta läheisen päihdeongelmasta.
Ryhmä on omavarainen. Jäsenmaksua ei ole, vaan toiminta rahoitetaan jäsenistön vapaaehtoisilla avustuksilla ja oman kirjallisuuden myynnillä.
– Näissä ryhmissä on se hyvä, että ne ovat kävijöilleen ilmaisia. Kaikilla on mahdollisuus saada tukea hyvin matalalla kynnyksellä, Simola päättää.