Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hunajatila Korteniemi lopetti toimintansa – tarhaaja Hannu Lappalainen keskittyy mehiläiskuningattarien kasvattamiseen

Moni hunajan ystävä on jo vuosia voinut luottaa siihen, että Hunajatila Korteniemen tuotteet ovat laadukkaita, hyvänmakuisia ja ekologisia.

Suosio ei ole ihme. Ihastjärveläisen tilan luomuhunaja on valmistettu kovalla ammattitaidolla paikallisista kasveista, kuten puolukasta, mustikasta ja vadelmasta.

Niinpä sille on myönnetty sekä Hyvää Suomesta -merkki että EU:n luomumerkki.

Yksi aikakausi on kuitenkin tullut päätökseen. Korteniemen isäntä Hannu Lappalainen on lopettanut kaupallisen hunajatuotannon, monesta syystä.

Merkittävin asiakas on jo poissa, Lappalaisen omasta aloitteesta.

– Osuuskauppa Suur-Savolle en ole enää heinäkuusta alkaen tavaraa toimittanut, hän sanoo.

Vähittäiskaupan hyllystä Korteniemen hunajapurnukoita ei enää löydy.

– Kauppahallin Maalaispuotiin toimitin vielä jonkin verran. Lisäksi on hunajaa mennyt ravintoloiden keittiöihin, Lappalainen kertoo.

Lopettamisen taustalla on hunajavalmistajan jaksaminen.

– Minulla on ikää 76 vuotta. Mehiläistarhaajan kesäkausi on hyvin lyhyt ja intensiivinen, kun juhannuksen alla viedään mehiläisten pesälaatikot paikoilleen ja heinäkuun lopussa korjataan sato.

– Se on melkoista laatikkoleikkiä. Pesälaatikoita on viisi kappaletta päällekkäin ja niiden nosteleminen suojavarusteissa on kesäkelillä raskasta työtä. Kahtena kesänä olen joutunut sairaalaan tiputukseen nestehukan vuoksi, paljastaa Lappalainen.

Hunajasadon korjuun jälkeenkin työtä riittää. Mehiläiskannan hyvinvoinnista huolehtiminen vaatii muun muassa sairauksien torjuntaa ja Lappalainen on myös osin vastannut valmiiden hunajatuotteiden vähittäismyyntipisteisiin kuljettamisesta.

– Takavuosina kuljimme Elinan kanssa myös paljon luomumarkkinoilla ja muissa tapahtumissa.

Hunajatila Korteniemi aloitti toimintansa vuonna 1986, kun Lappalaisen vaimo Elina taivutteli puolisonsa muuttamaan Mikkeliin Oulun seudulta. Aluksi tilanpito oli harrastus.

Pitkän uran autokorimekaanikkona tehnyt Hannu Lappalainen kiinnostui mehiläistenhoidosta, meni Mikkelin kansalaisopiston mehiläistenhoitokurssille ja osti kaksi ensimmäistä mehiläispesää.

Pian edessä oli uranvaihto täysipäiväiseksi mehiläistenhoitajaksi. Parhaillaan Lappalaisella oli 180 mehiläispesää ja hänestä kehittyi ammattimainen, työhönsä intohimoisesti suhtautuva mehiläiskasvattaja ja asiantuntija.

Ensimmäiset kymmenen vuotta mehiläistenhoidossa oli mukana myös Elina Lappalainen. Allergisoituminen mehiläisten pistoille kuitenkin lopetti sen ja Hannu Lappalainen on vastannut siitä lähtien yksin mehiläistenhoidosta.

 

Hannu Lappalainen vannoo luomutuotannon nimeen. Siihen liittyy myös se, että mehiläiskannat pidetään mahdollisimman terveinä ja hyvinvoivina jalostuksen avulla. Suomen mehiläistarhauksessa on antibioottien käyttö kielletty.

– Emojen eli mehiläiskuningatarten kasvattamisessa olen pyrkinyt jalostamaan kestäviä ja ei-aggressiivisia yksilöitä. Kaiken kaikkiaan olen elänyt luonnonkierron mukaan, Lappalainen sanoo.

Mehiläisten hyvinvointi ja kantojen terveys on tärkeä asia. Suhteellisen yleinen varroa-punkkien levittämä virus saattaa tappaa samalta tarhaajalta kymmeniä pesiä. Joukkotuho on merkittävä takaisku taloudellisesti.

Luonnon ja ympäristön muutos näkyy mehiläiskasvattajan työssä.

– Aikaisemmin meidän tilallamme pystyi tuottamaan horsmahunajaa, mutta enää se ei onnistu. Syytä ei tunnu kukaan oikein tietävän, mutta niistä ei vain enää synny hunajaa, Lappalainen sanoo.

Aivan kokonaan eivät mehiläiset Korteniemen tilalta katoa. Lappalaisella on vielä kolmisenkymmentä pesää, joita käytetään mehiläiskuningatarten kasvattamiseen. Niitä Lappalainen myy eteenpäin, sekä alan harrastajille että ammattilaisille.

– Nyt pystyn pitämään tämän homman harrastuspohjaisena ja mukavana. Palaan tavallaan alkulähteille ja teen sen verran kuin jaksan. Sivutuotteena tulee hunajaakin kotitarpeiksi, hän sanoo.

Mehiläisharrastus voi hänen mukaansa Etelä-Savossa hyvin. Uusia kiinnostuneita löytyy jatkuvasti ja moni aloittelee juuri Lappalaisen kasvattamilla mehiläiskuningattarilla.

Kaikki mehiläispesän mehiläiset ovat saman kuningattaren jälkeläisiä. Työmehiläiset ovat naaraita, kuhnurit uroksia. Mitä terveempi mehiläiskuningatar on, sitä terveempiä ovat sen jälkeläiset, mikä vaikuttaa suotuisasti hunajasatoon.

Hunaja on aina ollut Hannu ja Elina Lappalaiselle elintarvike.

– Se ei ole ylellisyystuote. Siksi olemme halunneet pitää hinnan maltillisena.

Entä millaista on hyvä hunaja? Onko kiinteä hunaja parempaa kuin kova, kiteytyvä hunaja?

– Molemmilla on kannattajansa. Se on tärkeää muistaa, että ainakin meillä sekä kiteytynyt että juokseva hunaja ovat samaa laatua. Niissä on samat ominaisuudet, Hannu Lappalainen sanoo.

Ero syntyy käsittelyprosessissa.

– Juokseva hunaja ympätään tai vaivataan. Siinä prosessissa kiteet rikkoutuvat ja hunajasta tulee pehmeämpää ja juoksevaa, Lappalainen sanoo.