Lauantaina 7. syyskuuta vietetään tapahtumien superpäivää, kun Mikkelin Syyskestit tuo keskustaan ja sen ympärille monipuolista ohjelmaa sekä houkuttelevia tarjouksia.
Tapahtuma toteutetaan Mikkelin kaupungin ja keskusta-alueen toimijoiden yhteistyönä.
Tapahtumapäivänä Mikkelin keskusta herää eloon, kun torilla, kauppakeskuksissa ja paikallisissa yrityksissä on tarjolla runsaasti tekemistä, elämyksiä ja ostosmahdollisuuksia.
Syksyn sato pääsee oikeuksiinsa sadonkorjuumarkkinoilla ja kaupungin ravintoloissa, käsityöläisten taitoja ihaillaan Kenkäverossa, häämessuja vietetään Kyyhkylän kartanossa ja keskustan alueen myymälät täyttyvät tarjouksista.
Lisäksi Mikkelin tori tarjoaa ohjelmaa koko perheelle torin lavalla.
Lavaohjelmaosuudessa esiintyy Voice Of Finlandin voittaja Onni Kivipelto, ja Mikkelin teatterin osuuden ottaa haltuun Linnan juhlat -näytelmän työryhmä. Syyskestit saavat vastaanottaa tasavallan presidenttiparin tervehdyksen kansalaisille, minkä lisäksi lavalle saadaan muutamia kaikkien tuntemia hahmoja politiikan, urheilun ja viihteen saralta.
Luvassa on myös musiikkia ja kaupunkilaisten tarjoamia esiintymisiä open stagella. Esiintyjät lavalle on valittu ennalta järjestetyn haun kautta. Jännitystä iltapäivään tuo vuoden mikkeliläisen palkitseminen JCI Mikkelin toimesta.
Lapsiperheitä torilla viihdyttää muun muassa Jukurien Heimo-maskotti ja Etelä-Savon pelastuslaitos tarjoaa pienille sammuttajille mahdollisuuden tulla ihastelemaan paloautoja. Nopeimmille jaossa myös 100 kappaletta punaisia paloämpäreitä.
Ramin Konditorian teltassa lapset voivat antaa mielikuvituksensa lentää ja piirtää, millainen heidän unelmiensa kaupunki Mikkeli olisi. Kaupunginjohtaja valitsee voittajakolmikon, ja heidät palkitaan syksyn aikana. Voittajat pääsevät vierailemaan kaupungintalolla yhdessä perheensä kanssa. Kuvan voi piirtää joko paikan päällä tai valmistella sen jo kotona.
Piirustuksen voi tehdä joko tapahtumassa tai valmiiksi kotona ja palauttaa tapahtumanpisteelle. Muistathan jättää piirustukseen yhteystietosi. Tapahtumapisteen järjestää lapsiperheiden kohtaamispaikka Koppa.
– Suosittelemme merkkaamaan päivän kalenteriin, sillä tapahtuma tarjoaa jokaiselle jotakin. Tapahtumakokonaisuus on hyvä osoitus siitä, minkälaisia tempauksia yhteistyöllä voidaan järjestää. Ideat ja toteutustavat ovat nousseet esille keskustan kehittämisen aamukahveilla, joita Mikkelin kaupunki koordinoi, kertoo Mikkelin kaupungin markkinointisuunnittelija Salla Hyvönen.
– Aamukahvien tarkoituksena on koota keskusta-alueen toimijoita yhteen ja kuulla heiltä kehittämisideoita keskustan elävöittämiseksi. Myös joulun ajan suunnittelu on pitkällä, Hyvönen jatkaa.
Syyskestit Mikkelissä 7.9.