Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valokuvakeskuksen näyttelytoiminta joudutaan lopettamaan – päättäjäiskahvit juodaan sunnuntaina 8. syyskuuta

Yksi aikakausi mikkeliläisessä kulttuurielämässä on tulossa päätökseen. Mikkelin valokuvakeskuksen näyttelytoiminta päättyy, ainakin näillä näkymin ja toistaiseksi, sunnuntaina 8. syyskuuta.

Päättäjäiskahvit juodaan valokuvakeskuksessa sunnuntaina 8. syyskuuta kello 12-15.

Keskuksen taiteellinen johtaja Olli Savio toivottaa kaikki tervetulleiksi tilaisuuteen.

– Keskuksen hallitus kiittää kaikkia noin kolmeakymmentä henkilöä, jotka olemme vuosien varrella voineet työllistää ja osallistaa toimintaamme. He ovat pitäneet rattaamme pyörimässä.

– Kiitämme myös erityisen lämpimästi kaikkia uskollisia asiakkaitamme, joita varten tätä työtä on kaikki nämä vuodet tehty, Savio sanoo.

Mikkelin valokuvakeskus aloitti näyttelytoimintansa Mikkelin torin laidalla sijaitsevassa niin kutsutussa porttirakennuksessa syyskuussa 1989.

– 8. syyskuuta tulee aloituksesta kuluneeksi päivälleen 35 vuotta, ynnäilee Savio.

Mikkelin läänin taidetoimikunta myönsi keskuksen perustamiseen starttirahaa 70 000 markkaa.

Kiitämme erityisen lämpimästi kaikkia uskollisia asiakkaitamme

Taiteellinen johtaja Olli Savio

Hankkeen toteutti kuvallisen viestinnän ja valokuvataiteen ohjaavaksi läänintaiteilijaksi juuri nimitetty taiteen maisteri Olli Jaatinen (nykyisin Savio).

Savio on toiminut koko tuon 35 vuotta keskuksen taiteellisena johtajana. Keskusta ylläpitää Mikkelin valokuvakeskus ry.

Taiteen edistämiskeskus lopetti Mikkelin valokuvakeskuksen valtionavun tämän vuoden alussa.

– On annettu ymmärtää, että taustalla on ensisijaisesti veikkausvoittovarojen hupeneminen, joka on jo nyt leikannut taiteen tukemiseen käytössä olleita varoja.

– Nykyisen hallituksen toimenpiteet eivät ole vielä näkyneet tuen vähenemisenä, mutta Orpon ja Purran hallitus on antanut ymmärtää, että taide ja kulttuuri tulee olemaan sen saksien kohteena, Savio kirjoittaa valokuvakeskuksen tiedotteessa.

Mikkelin valokuvakeskus on ollut ainoa eteläsavolainen, taiteilijavetoinen taidelaitos, joka on saanut Taiteen edistämiskeskuksen valtionapua. Sen loppuminen on ankara isku myös koko maakunnalle.

Keskus on toiminut yhtäjaksoisesti 35 vuotta, järjestäen yli 300 näyttelyä, julkaisten 13 kuvateosta, antaen opetusta etenkin nuorille niin medialeirien kuin 8-luokkalaisten Kulttuuripolun puitteissa.

Keskus on toimittanut myös kuvateoksia yhtäältä eteläsavolaisten valokuvaajien tuotannosta, toisaalta on tehty myös useita valtakunnallisia teoksia, kuten Virne - Huumori suomalaisessa valokuvataiteessa (2002) ja Stereovalokuvan taika (2007). Julkaisutoiminnassa yhteistyökumppaneita ovat olleet muiden muassa Suomen valokuvataiteen museo ja Kustannusosakeyhtiö Musta Taide.

Keskuksen näyttelyissä on esitelty yli tuhannen valokuvataiteilijan, valokuvaajan, kameraharrastajan, kuvataiteilijan sekä lasten ja nuorten tuotantoa.

Keskuksen tiloja ovat saaneet käyttää kokoontumisiinsa useat mikkeliläiset yhdistykset maksutta vuosien aikana.

Näyttelytoiminta siis keskeytetään ja näyttelytiloista ainakin toistaiseksi luovutaan, koska yhdistyksellä ei ole niiden vuokraan rahaa, eikä Mikkelin kaupunki ole suostunut vuokranpoistoihin.

– Tällainen täysin ennalta-arvaamaton valtionavun leikkaaminen on osoitus nyky-yhteiskunnan arvaamattomuudesta ja sivistymättömyydestä.

– Jos asiasta olisi saatu ennakkoon edes pientä vihiä, olisi keskus voinut ryhtyä ennakoiviin toimenpiteisiin. Nyt sellaiseen ei annettu aikaa, Savio kirjoittaa.

Mikkelin valokuvakeskus on vuosien saatossa kerännyt laajan, yli 200.000 valokuvan ja tuhannen haastattelun kokoelman, jolla on maakunnallisesti erittäin merkittävä kulttuuriperintöarvo.

Keskus jatkaa toimintaansa ja keskittyy nyt kokoelmansa inventointiin, luokitteluun, digitointiin, litterointiin ja julkaisemiseen verkkoympäristössä.

Kokoelma on valmistuessaan myös erilaisten toimijoiden käytettävissä. Kokoelman työnimi on South Savo Folklore.

Valokuvakeskuksessa on esillä vielä sunnuntaihin asti näyttely neljän eteläsavolaisen valokuvaajan, Leo Montosen, Pekka Kautovaaran, Ella Millerin ja Veikko Salmelan valokuvista. Valokuvakeskus on avoinna ke–pe klo 11–17, la klo 11–15.