Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin Isännöintipalvelut luottaa paikalliseen osaamiseen – Marko Hännisen ja Mika Roivaksen firma avaa pian ovet Maaherrankadulla

Mikkelin isännöintimarkkinassa aloittaa syksyllä aivan uusi toimija, jonka taustalta löytyy kaksi alalta tuttua nimeä.

Mikkelin Isännöintipalvelut Oy:n perustajilla, Marko Hännisellä ja Mika Roivaksella on kummallakin pitkä kokemus isännöintialalta.

Heidän yhteinen yrityksensä tuottaa täyden palvelun isännöintipalveluja mikkeliläisille asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Kaksikko uskoo paikallisuuden olevan heille merkittävä kilpailuvaltti.

– Paikallinen osaaminen on meidän vahvuutemme, he sanovat.

Marko Hänninen on toiminut isännöintialalla vuodesta 2012 lähtien.

– Aloitin hommat Mikkelin Asuntokeskuksessa, josta tuli myöhemmin Ovenia.

On tärkeää olla helposti lähestyttävissä ja saavutettavissa.

Yrittäjä Marko Hänninen

– Viimeksi olen ollut Kontu Oy:ssä isännöitsijänä, yhteensä minulla on kahdentoista ja puolen vuoden kokemus tältä alalta, ynnäilee Hänninen, jolla on isännöinnin jatkotutkinto ITS:n lisäksi rakennusmestarin ammattitutkinto.

Mika Roivas aloitti isännöintialalla vuonna 2013, myös Ovenian palveluksessa. Hän on myös ollut viime aikoihin saakka Kontu Oy:n palveluksessa ja väliin mahtui viiden vuoden pesti Mikkelin Palloilijoiden toiminnanjohtajana.

Isännöintiala on Mikkelissäkin vahvasti ketjuuntunutta ja suurimmilla toimijoilla on asiakkaina kymmeniä asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä. Hänninen ja Roivas uskovat kuitenkin, että tilaa on uudellekin toimijalle.

– Me tarjoamme paikallisten tekijöiden paikallista isännöintiä paikallisille asiakkaille, tiivistää Roivas.

– Paikallisuus on kuitenkin monelle asiakkaalle tärkeä arvo. Mikkelissä sana kulkee nopeasti, jos isännöitsijä tekee työnsä hyvin. On tärkeää olla helposti lähestyttävissä ja saavutettavissa, jatkaa Hänninen.

– Yhteistyökyky taloyhtiön hallituksen ja yhtiökokouksen kanssa on myös tärkeä pointti, samoin kuin hyvät verkostot, joiden avulla löytää yhteistyökumppaneita erilaisiin tilanteisiin, täydentää Roivas.

Mikkelin Isännöintipalvelut Oy:n toimisto sijaitsee kivijalassa ja katutasossa, perinteisessä mikkeliläisessä asuin- ja liikekerrostalossa. Maaherrankatu 28 L:ssä tehdään vielä remonttia ja rakennetaan toimistoa.

– Joukkoomme liittyy pian kirjanpitäjä. Täydellä teholla pääsemme toimimaan marraskuun alussa, mutta ovesta voi kyllä tulla sisään jo aikaisemminkin, silloin kun paikalla vain olemme.

– Olemme avoinna sovitusti ja tarjouspyyntöjä voi laittaa kotisivujemme www.isannointimikkeli.fi kautta. Sieltä löytyvät myös puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet, sanoo Roivas.

Asiakkaiden hankinta on lähtenyt hyvin käyntiin.

– Isännöintisopimuksissa irtisanomisaika on kolme kuukautta, joten vielä emme voi kertoa asiakkaistamme enempää. Mutta asiakassopimuksia on jo tehtynä.

– Me emme tavoittele pikavoittoja emmekä nopeaa nousua markkinaykköseksi. Sen sijaan tästä on tarkoitus tehdä pitkäjänteisellä ja kestävällä pohjalla, rehellisesti ja reilusti toimiva yritys, summaa Roivas.