Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lasten ja satujen maailmassa tehdään uudenlaista hyvää – Virtaa ja Voimaa Vekkulasta -hanke järjestää ensimmäisen tapahtuman 24. elokuuta

Kuten alati kasvava osa mikkeliläisistä tietää, Otavankadulla, entisessä maalaiskunnan kunnantalossa toimiva lasten kulttuurikeskus Vekkula on lähes ehtymätön satujen ja seikkailujen maailma, josta löytyy monenlaisia värejä, iloa ja virikkeitä.

Nyt Vekkula valjastetaan tekemään aivan uudenlaista hyvää, kun sen tiloissa on alkanut toukokuun 2026 loppuun kestävä, EU-rahoitteinen Virtaa ja Voimaa Vekkulasta -hanke.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa uusia mahdollisuuksia työllistyä, kuntoutua ja osallistua sosiaaliseen toimintaan.

Hankkeen kohderyhmiä ovat erilaisissa haavoittuvissa elämäntilanteissa olevat perheet, kuten perheet, jotka ovat lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä.

– Lisäksi kohderyhminä ovat haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, työttömät sekä koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolelle jääneet tai niihin heikosti integroituneet henkilöt, maahanmuuttajataustaiset sekä osittain työkykyiset henkilöt, taustoittaa hankkeen projektipäällikkö Heini Piispa.

Kuten nimestä voi päätellä, hankkeen toiminta keskittyy kulttuurikeskus Vekkulaan. Siellä järjestetään maksuttomia tapahtumia, joihin voi osallistua joko yksin tai ryhmissä.

– Tapahtumissa on mahdollista kohdata vertaisiaan, verkostoitua ja löytää kulttuurin ja luovuuden avulla uusia mahdollisuuksia kohdata ihmisiä ja löytää kulttuurin ja luovuuden avulla uusia polkuja kohti työ- ja koulutusmarkkinoita ja laajemmin koko yhteiskuntaa, kuvailee Piispa.

Mitä Vekkulassa sitten on tarkoitus konkreettisesti tehdä?

– Lasten kulttuurikeskuksena Vekkula on hankkeen toiminnalle paras mahdollinen paikka. Täältä voi saada arvokasta ja merkityksellistä sisältöä elämäänsä.

– Täällä on myös mahdollista suorittaa Täällä on mahdollista suorittaa hankkeen myötä toteutettava Vekkulit Ohjaaja -koulutus, kuvailee Piispa.

Muitakin vaihtoehtoja on.

– Täällä voi vaikka pestä ikkunoita jos niin haluaa. Talo tarjoaa monenlaista tekemistä ympäri vuoden, projektipäällikkö jatkaa.

Ensimmäinen konkreettinen tapahtuma hankkeen tiimoilta järjestetään lauantaina 24. elokuuta.

– Silloin Vekkulassa on avoimet ovet. Tänne voi tulla maksutta tutustumaan talon toimintaan. Meillä on myös pientä ohjelmaa, kuten kasvomaalausta lapsille ja kahvilakin on avoinna. Ovet ovat auki kello 10-14, joten lämpimästi tervetuloa aivan kaikki, Piispa sanoo.

Piispalla on itsellään yrittäjätaustaa. Hän tekee myös vapaaehtoistyötä useammalla taholla. Hanke itsessään on lähtöisin Vekkulasta; siellä laadittiin hankesuunnitelma ja hankittiin ulkopuolinen rahoitus hankkeelle. Piispa sai pestin projektijohtajana haun kautta ja on hankkeen ainoa palkattu työntekijä.

– Hankkeen tiimoilta teen aikalailla kaikkea, mitä tarvitaan. Vastuullani on hankkeen hallinnolliset tehtävät, raportointi, viestintä, suunnittelu ja kohderyhmien tavoittaminen. Suunnittelen ja toteutan myös Vekkulit perheet- toiminnot ja Vekkulit ohjaajat- koulutuksen.

– Lisäksi pyrin juurruttamaan toiminnan ja suunnittelemaan jatkon hankkeelle, Piispa luettelee.

Tärkeä osa työtä on myös ihmisten tavoittaminen, jotta Vekkulaan tavoitetaan hankesuunnitelman mukaiset kohderyhmät.

– Koulut ovat varmasti tärkeä yhteistyön kanava, kuten myös Hopen kaltaiset järjestöt. Välillisiä kohderyhmiä ovat myös lastensuojelun avohuolto, kasvatus- ja perheneuvonta ja etsivä nuorisotyö.

– Aion myös olla itse aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja verkostoitua mahdollisimman hyvin yhdistysten suuntaan, Piispa kaavailee.

Piispa on innoissaan käynnistyvästä hankkeesta.

– On upeaa päästä tuottamaan lapsille ja perheille merkityksellisiä ja mukavia elämyksiä. Yhdessä tekemiselle ja läsnäololle on tässä digiajassa todella iso tilaus.

Piispa tiivistää Virtaa ja Voimaa Vekkulasta -hankkeen näin:

– Se tarkoittaa liittymistä ja kuulumista johonkin, yhteisyyttä ja yhteisöllisyyttä sekä sosiaalista inkluusiota. Johonkin kuulumisen tunteen löytäminen on hankkeen tärkein tavoite.

Hanketta rahoittaa Euroopan unionin hallinnoima Euroopan sosiaalirahasto.