Mikkelipuistossa on tänä kesänä riittänyt juhlaa. Heinäkuun festivaaliputken avasi St. Michel Summerfest ja sitä jatkoivat Saimaa Food Fest, Saimaa Sounds Goes Metal sekä Kylän suurin Disco.
Osuuskauppa Suur-Savon ryhmäpäällikkö Arttu Toroi on pääosin tyytyväinen tapahtumien kulkuun ja tunnelmaan.
– Päällimmäinen fiilis on ihan positiivinen. Päivien välillä oli aika laidasta laitaan vaihtelua.
Etenkin 18.–20. heinäkuuta järjestetyssä St. Michel Summerfestissä päivät erosivat toisistaan.
Toroin mukaan St. Michel Summerfestin lauantai oli erittäin onnistunut. Sää suosi, yleisöä oli paljon ja juhlatunnelma oli hyvä.
Torstaina ja perjantaina puolestaan ukkonen ja vesisade karkottivat kävijöitä kuin myös juhlatunnelmaa.
– Torstaina ja perjantaina osittain myös kelin takia jäätiin kävijätavoitteesta, Toroi sanoo.
Saimaa Food Fest 23.–25. heinäkuuta sujui kokonaisuudessaan hyvin. Sää oli hyvä ja kävijöitä riitti tapahtuman ajan aamusta iltaan.
Saimaa Sounds Goes Metal 26. heinäkuuta sujui Toroin mukaan odotusten mukaisesti ja tapahtumalla ”saavutettiin se, mitä lähdettiin hakemaan”.
Festivaaliputkea täydensi vielä 27. heinäkuuta järjestetty St. Michel Summerfestien jatkot, Kylän suurin Disco -tapahtuma. Valitettavasti keli ei niitä suosinut.
– Ennakkolippuja ei ollut, vaan liput myytiin portilta. Sehän satoi vettä lauantaina, se vesitti tietenkin sen illan.
Missään vaiheessa ei ollut ryysistä, jonot pysyivät hyvin maltillisina.
Arttu Toroi
Kävijämäärien osalta Saimaa Food Fest ja Saimaa Sounds Goes Metal täyttivät odotukset, St. Michel Summerfest jäi hieman tavoitteista.
– Oli hyviä päiviä ja sitten vähän heikompia, Toroi tiivistää.
Festivaalialuetta ja palveluita kehitettiin edellisestä vuodesta. Tänä vuonna festivaalien baarikapasiteetti oli entistä laajempi ja myös ruokapuolta kehitettiin.
– Saatiin oikeastaan poikkeuksetta pelkästään positiivista palautetta. Ruokaa ja juomaa sai, missään vaiheessa ei ollut ryysistä, jonot pysyivät hyvin maltillisina.
Festivaalialueen ilmaisten vesipisteiden puuttumisesta on tullut jonkin verran palautetta.
Toroin mukaan juomavesipisteitä on Mikkelipuistossa hankala toteuttaa, koska puiston vesipisteet on tarkoitettu kasteluun. Vesi tulee suoraan Saimaasta, joten sitä ei voi kelpuuttaa juomavedeksi.
Pullovettä löytyi kuitenkin jokaiselta myyntipisteeltä riittävästi.
Lava ja festivaalialue toimivat edellisiä vuosia paremmin.
Aiempina vuosina varsinainen festivaalialue on rajattu suppeammalle alueelle puistoon, mutta tänä vuonna festarikävijöiden käytössä oli Mikkelipuiston alue kokonaisuudessaan.
Toroin mukaan kävijöiltä on tullut alueesta hyvää palautetta. Alue koettiin viihtyisäksi ja mukavaksi puistoalueen vehreyden takia.
Festivaaliteltta sijoitettiin tänä vuonna kauemmaksi lavasta. Uusi sijoittelu todettiin entistä toimivammaksi.
– Näkyvyys lavalle oli huomattavasti parempi ja ja ääni kuului huomattavasti paremmin, Toroi sanoo.
Kehitystä festivaalialueella on siis selvästi tapahtunut.
– Kaksi vuotta sitten meillä oli ongelmaa saada porukka sisään porteista, sitten tehtiin siihen muutoksia. Tänä vuonna tehtiin vielä enemmän muutoksia. Ainakin minun silmään näytti, että porukka pääsi tosi joutuisasti sisään, ja palvelut alueella olivat riittävän laajat.
– Jos viime vuonna tässä vaiheessa käytiin läpi negatiivista palautetta siitä, mitä pitää muuttaa, niin nyt ollaan käyty läpi enemmän positiivisia palautteita, Toroi kiteyttää.
Mikkelipuistoon rakennettavan saunaravintolan rakennustyöt alkoivat elokuun alkupuolella.
Kokonaisuus käsittää kaksi saunaa, loungebaarin sekä kesäisin toimivan kattoterassin. Talvisin saunaravintolakokonaisuus tarjoaa myös mahdollisuuden avantouintiin.
– Nopeasti se rupeaa kasautumaan. Kuulemma ennen syyssateita ollaan jo sisätiloissa, Toroi kertoo.
Rakennustyöt etenevät aikataulussa ja saunaravintolan on määrä valmistua joulukuun alussa.
Mikkelipuiston yhtenä seuraavana kehityskohteena on pohtia, miten saunaravintola muovaa aluetta ja millaisia mahdollisuuksia se synnyttää.
Mikkelipuiston saunaravintola on kokoluokassaan Suomen ensimmäinen kelluvana ratkaisuna toteutettava sauna. Teräsponttoonien varassa kelluva perustus on kooltaan hieman yli 500 neliömetriä, massiivipuinen rakennus noin 270-neliöinen ja kattoterassin koko on 145 neliötä.
Investoinnin kokonaiskustannus on noin 2,7 miljoonaa euroa. Sen työllisyysvaikutus on noin 46 henkilötyövuotta. Hankkeen yhteistyökumppanit ovat Panko Consept, Bluet Oy Ltd, Tulikivi sekä Olvi.