Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Peltisepän taito kulkee suvussa – "Siinähän lähennellään jo 80:tä vuotta työkokemusta"

Peltiseppiä jo toisessa polvessa. Niin toimintaa kuvailisi Marko Taipalinen RPI Oy:stä.

Hänen lisäkseen yrityksessä mukana ovat hänen poikansa Casper Taipalinen, sukulaismies Lasse Inkinen sekä hänen kaksi poikaansa, Joonas Inkinen ja Niilas Inkinen.

Miesten mukaan yrityksen pyörittäminen lähisukulaisten kanssa tuo monia etuja. Tuttujen ihmisten kanssa yhteistyö ja kommunikointi sujuvat vaivatta.

– On helppoa, kun kaiken voi jutella läpi. Kaikki tuntevat toisensa, niin on helppo kommunikoida, Joonas Inkinen kertoo.

– Joustavuutta on myös puolin ja toisin. Jos on menoa tai tarvitsee olla poissa joku päivä, niin voidaan kaikki porukassa keskustella ja paikata. Ei ole niin byrokraattista, Marko Taipalinen jatkaa.

Perhe ja sukupolvet näkyvät yrityksessä myös siinä, että peltisepän taidot ovat periytyneet suvussa eteenpäin. Lasse Inkinen on kouluttanut ammattiin niin omat poikansa kuin myös Taipalisen. Hän taas on jakanut taitoaan omalle pojalleen, Casperille.

Mistään työstä ei suoraan kieltäydytä, kaikkea saa tarjota.

Marko Taipalinen

– Paljonkos meillä kaiken kaikkiaan on työkokemusta, miehet pohtivat.

Marko Taipaliselta sitä löytyy lähes 25 vuotta, Joonas Inkiseltä yli 10 vuotta. Lasse Inkinen taas on ollut alalla jo lähes 40 vuotta.

– Siinähän lähennellään jo 80:tä vuotta työkokemusta, Taipalinen naurahtaa.

Lasse Inkinen ja Joonas Inkinen perustivat yhtiön vuonna 2022, ja loput miehistä tulivat mukaan tämän vuoden toukokuussa.

Kahden hengen yritys laajeni viisihenkiseksi, kun yritys alkoi tehdä pellityksiä Harri Haavikko Oy:n CRoom-laitetiloihin. Kyseisiä laitetiloja viedään Suomen lisäksi myös muihin Pohjoismaihin, joten pellittäjille riitti töitä.

– Yhtäkkiä työtilanne muuttui paljon kiireisemmäksi, niin tarvittiin lisää porukkaa, Joonas Inkinen toteaa.

RPI Oy tekee muun muassa rakennuspellityksiä, kattoremontteja, piipun pellityksiä ja tarvittaessa myös esimerkiksi ilmastointitöitä. Lisäksi se valmistaa rakennusliikkeille peltiosia tarvikemyyntinä ja myös asennettuna.

– Periaatteessa mitä vaan pellityksiä rakennukselle tarvitsee, oli se sitten lumiesteitä tai kouruja tai turvatuotteita, niin meiltä saa ne kaikki. Mistään työstä ei suoraan kieltäydytä, kaikkea saa tarjota, Marko Taipalinen.

Vaikka työtilanne onkin nyt hyvä, eivät miehet halua olla liian valikoivia töissään. Suuri osa yhtiön työstä on pellitysten tekemistä eri huopakattoyrityksille, mutta niiden toiminta hiljentyy talveksi.

Siksi RPI Oy on kiinnostunut toimenkuvansa laajentamisesta. Tällä hetkellä asiakkaana on pääasiassa pellityksiä kaipaavia yrityksiä, mutta yritys laajentaisi mielellään muun muassa kattoremonttimarkkinoille.

– Taloyhtiötkin tarvitsevat remontteja, niin toivotaan että päästäisiin siihenkin kilpailuun mukaan, Taipalinen sanoo.

Jos yrityksen toiminta vilkastuu entisestään, olisi koneistoa tarkoitus uusia. Henkilöstön kannalta yritys pyrkii kuitenkin jatkamaan samalla kokoonpanolla mahdollisimman pitkälle.

– Tavoitteena on, että kaikille olisi ympärivuotisesti töitä, Taipalinen toteaa.