Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alexander Stubb saapui Visulahteen – vahanukkea pääsee katsomaan ennakkovarauksella

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on saapunut Visulahden vahakabinettiin. Suomen kuuluisimman vahakabinetin uusin tulokas on saanut paikan edeltäjänsä Sauli Niinistön vierestä.

Stubbin vahanukke pääsi esille vasta aivan sesongin päätteeksi ja ehti olla paikallaan vain reilun viikon ennen kuin Visulahti sulki ovensa 10. elokuuta. Alun perin vahanuken oli tarkoitus saapua jo juhannukseksi, mutta valmistus viivästyi.

Stubbin vahanukkea pääsee kuitenkin vielä syksyllä katsomaan. Vahakabinetti on avoinna ryhmille ennakkovarauksella.

– Maanantaista perjantaihin kello 9-16 vierailu onnistuu, kunhan tekee ennakkovarauksen. Lisäksi olemme suunnitelleet ainakin kahta yleistä aukiolopäivää syksyyn. Tästä tulee vielä tarkempaa tietoa verkkosivuillemme www.visulahti.fi , sanoo Räsänen.

Räsäselle ei vielä ole tullut paljoa palautetta Stubbin vahakuvasta.

Meiltä häviävät asiakkaat ja kesätyöntekijät, kun koulut alkavat.

Puistonjohtaja Atte Räsänen

– Yksi sähköposti on tainnut tulla. Mutta yleensähän näistä kommentoidaan enemmän tuolla sosiaalisessa mediassa, naurahtaa Räsänen.

Vahanuken on valmistanut virolainen perheyritys Wax stuudio oü, joka on tehnyt merkittävän osan Visulahden 80 vahanukesta.

Stubbin vahanuken keho on valmistettu polyuretaanista. Käsiin ja päähän on käytetty kosmeettista mehiläisvahaa.

Kesäkausi piti sisällään Suomen kesälle tyypillisesti monenlaista.

– Kun avauduttiin 8. kesäkuuta, olivat toukokuun helteet menneet. Juhannukseen saakka oli epävakaisia säitä, mutta sitten kun kelit paranivat, heinäkuusta tuli paras minun aikanani, sanoo nyt kolmannen kesänsä Visulahdessa vetänyt puistonjohtaja Atte Räsänen.

Ilahduttavaa kesässä oli myös selvä kasvu sekä karavaanarivierailijoiden että Dinosaurian kävijöiden määrissä. Mökkimajoituksessa ja leirintäalueella vieraita kävi edelliskesän malliin.

– Myös aktiviteetit vetivät hyvin väkeä. Tyytyväinen täytyy kesään olla. Nyt siirrytään pikku hiljaa talvimoodiin, osa kesäväestä jää vielä purkamaan rakenteita, Räsänen sanoo.

Räsänen pohtii, miten lyhyeltä matkailukesä vaikuttaa. Niin kuin se itse asiassa onkin.

– Vastahan tässä kesään lähdettiin ja nyt alkoi jo syksy, puistojohtaja sanoo.

Tänäkin vuonna paljon keskusteltu koulujen kesälomien siirtäminen myöhemmäksi niin, että koulu alkaisi vasta syyskuun alussa, saa Räsäseltä kannatusta.

– Se olisi ehdottomasti hyvä asia. Nyt meiltä häviävät sekä asiakkaat että kesätyöntekijät heti, kun koulut alkavat. Keskieurooppalaiseen lomarytmiin siirtyminen auttaisi meitä ja koko matkailualaa suuresti, Räsänen linjaa.