Vaateliike Jack & Jones palasi huhtikuussa Mikkeliin monen vuoden tauon jälkeen. Uusi liiketila löytyy kauppakeskus Akselin katutasosta New Yorkerin ja Espresso Housen lähistöltä.
Mikkelin myymälän myymäläpäällikkö Enni Ikonen kertoo, että toiminta on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Hänen mukaansa asiakkaiden reaktio on ollut pääosin positiivinen, ja että liikettä on kaivattu takaisin Mikkeliin. Liike on paikallisten lisäksi ilahduttanut myös mökkiläisiä.
– Jotkut asiakkaat ovat olleet iloisesti yllättyneitä, ”milloin te olette tänne tulleet takaisin”, Ikonen iloitsee.
Mikkelin myymälässä työskentelee Ikosen lisäksi apulaismyymäläpäällikkö sekä kolme muuta työntekijää.
Jack & Jones on tanskalainen vaateketju, joka on erikoistunut miesten vaatteisiin. Ketjulla on tällä hetkellä 37 myymälää eri puolilla Suomea.
Ketju on tunnettu erityisesti farkkuja myyvänä liikkeenä, ja niitä myymälästä löytyykin runsaasti eri väreissä ja malleissa. Housut ovat yleisesti myymälässä hyvin edustettuina useiden mallinukkejen muodossa.
Syksyksi on tulossa uutta farkkua, myös reisitaskuhousut ovat olleet kysyttyjä alusta asti.
Enni Ikonen
Ikonen kertoo, että syksysesongissa housuvalikoimaan on tulossa myös päivitystä.
– Syksyksi on tulossa uutta farkkua. Myös reisitaskuhousut ovat olleet kysyttyjä alusta asti. Niille on syksyllä varmasti taas kysyntää ainakin opiskelijoilla, jotka etsivät vähän rennompaa housuvaihtoehtoa, Ikonen kuvailee.
Housujen lisäksi valikoimaan kuuluu erilaisia arki- ja juhlavaatteita. Myymälässä on esillä esimerkiksi T-paitoja, pukuja, takkeja ja kauluspaitoja. Syksyn viilenevien kelien myötä myyntiin on tulossa myös lisää takki- ja neulevaihtoehtoja.
– Valikoimassa ollaan myös trendin ja ajan hermolla, ja hinta-laatusuhdekin on hyvä, Ikonen toteaa.
Ikonen sanoo, että Jack & Jonesin valikoimasta löytyy ”jokaiselle jotain”. Hänen mukaansa myymälässä on käynyt asiakkaita monesta eri ikäryhmästä.
Ikonen esittelee Jack & Jonesin erikoisuutena olevaa ISO-näyttö-palvelua, joka toimii nimensä mukaisesti myymälässä sijaitsevan ison näytön kautta.
Jos jotakin tuotetta ei löydy kivijalkamyymälän valikoimasta, tai jos saatavilla olevat väri- ja kokovaihtoehdot eivät miellytä, voi ISO-näytön avulla tilata tuotteita sovitettavaksi.
Tilattava tuote maksetaan ennakkoon, ja se toimitetaan 2–4 arkipäivässä asiakasta lähimpään postitoimipisteeseen. Tuotteilla on 30 päivän palautusoikeus.
– ISO-näytöllä paikataan paikan päällä olevaa valikoimaa. Koska tuote tilataan täältä myymälän kautta, ei palvelusta tule asiakkaalle postimaksuja tai muita ylimääräisiä kuluja, Ikonen selittää.
Jack & Jonesin Mikkelin myymälä palvelee kauppakeskus Akselin katutasossa.
Kaupungin kivijalat -juttusarjassa esitellään mikkeliläisten kivijalkaliikkeiden palveluja.