Miedot viinit ja vahvat oluet ovat olleet myynnissä ruokakaupoissa reilun kuukauden ajan.
Taustalla on 10. kesäkuuta voimaan tullut alkoholilain muutos. Sen nojalla ruokakaupoissa saa nyt myydä enintään 8-prosenttisia alkoholijuomia, jotka on valmistettu käymisteitse. Näihin lukeutuvat oluet, siiderit, viinit ja jotkut juomasekoitukset.
Graanin markettien asiakkaat ovat löytäneet hyvin uutuustuotteet. Niitä osataan jo kysellä.
– Kiinnostusta on kyllä ollut. Viinien myynti on kasvanut huomattavasti verrattuna aikaisemmin myynnissä olleiden, korkeintaan 5,5-prosenttisten viinien myyntiin. Siiderien myynti on vastaavasti hieman vähentynyt, sanoo Prisman johtaja Jari Liimatainen.
– Erityisesti riesling-tyyppiset valkoviinit ja kuohuviinit ovat olleet yllättävänkin suosittuja. Tähän vaikuttaa varmasti kesäsesonki, eli vaaleita viinejä suositaan ruokajuomina. Punaviinin suosio on ollut maltillisempaa, sanoo Citymarketin kauppias Harri Mattinen.
Liimataisella on samat havainnot viinityyppien suhteen.
– Vaaleissa viineissä monelle riittää kahdeksan prosentin vahvuus, kun taas punaviinille mielletään sopivaksi hieman korkeampi alkoholiprosentti ja se haetaan mieluummin Alkosta, Liimatainen sanoo.
Hakumatka ei pitkä ole, sillä Alko sijaitsee sopivasti kahden marketin välissä.
Näen, että olemme matkalla kohti isompaa muutosta.
Prismajohtaja Jari Liimatainen
Lakimuutos vapautti ruokakauppamyyntiin myös entistä vahvemmat oluet. Myös niitä on ostettu sekä Prismasta että Citymarketista, mutta miedommat oluet ovat edelleen aivan ylivoimaisesti suosituimpia.
– Menekki ei ole ollut aivan odotetunlaista. Aluksi niitä haettiin kokeilumielessä mutta siitä menekki on tasaantunut, Mattinen sanoo.
– Vahvat oluet ovat meille selkeä palvelutuote, valtaosa asiakkaista suosii mietoja oluita. Tähänkin vaikuttaa varmasti kesäaika; oluita ostetaan ruoka- ja saunajuomiksi, joiksi miedot oluet sopivat useimmille paremmin, hän jatkaa.
Prismassa oluen kokonaismenekki on pysynyt ennallaan. Siirtymää miedoista vahvoihin on siis tapahtunut jonkin verran.
– Olutmerkkejä on tullut lisää. Alkavassa remontissa meidän yksi suurimpia muutoksiamme onkin juuri juomaosasto, jonka valikoima kasvaa tuntuvasti, asiakkaiden toiveiden mukaisesti, Liimatainen sanoo.
Vielä on liian aikaista arvioida, mitä vahvempien viinien ja oluiden tulo ruokakauppoihin merkitsee alkoholin kokonaiskulutukselle. Mattinen on kuitenkin tehnyt yhden selkeän havainnon.
– Viinejä ostavat asiakkaat ovat selvästi liikkeellä sillä ajatuksella, että hyvään ruokaa yhdistetään hyvä viini. Se näkyy selvästi asiakaskunnassa.
– En ole huomannut, että vahvempia juomia haettaisiin nimenomaan sellaisessa tarkoituksessa, että nyt saadaan vahvempaa. Tässä näkisin, että vastuullisempi alkoholikulttuuri vahvistuu Suomessakin koko ajan, Mattinen sanoo.
Tässä näkisin, että vastuullisempi alkoholikulttuuri vahvistuu Suomessakin koko ajan.
Citymarketin kauppias Harri Mattinen
Suomi ja Ruotsi ovat ainoat Euroopan unionin jäsenmaat, joissa normaalivahvuisia eli 11-15 -prosenttisia viinejä ei ole saatavissa ruokakaupoista.
Kaikkialla muualla EU-alueella normaalivahvuisten viinien myynti on sallittua ruokakaupoissa. Moni EU-maa sallii myös väkevien alkoholijuomien myymisen ruokakaupoissa.
Sekä Citymarketissa että Prismassa ennakoidaan, että Suomessakin on menossa siirtymävaihe matkalla siihen, että kaikkien viinien myynti sallitaan myös ruokakaupoissa.
– Nämä asiat jakavat aina mielipiteet. Näen kuitenkin, että olemme matkalla kohti isompaa muutosta ja eurooppalaista käytäntöä, arvioi Liimatainen.
– Eihän missään muualla maailmassa ole tällaista kahdeksan prosentin rajaa kuin Suomessa. Nythän nämä viinituotteet tehdään meille ihan tilaustyönä, normaaleista viineistä laimentamalla, sanoo Mattinen.
– Vähittäiskauppa on kyllä näyttänyt, että se pystyy hoitamaan tämänkin asian vastuullisesti, hän jatkaa.