Jännittää totta kai, mutta se on sellaista sopivaa jännitystä. Päällimmäiset tunteet ovat positiivisia, kuvailee tapahtumatuottaja Elisa Hillgen tunnelmiaan paria viikkoa ennen h-hetkeä, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävää Otawala-festivaalia.
Hillgenin tuottama Otawala on Otavan vanhan koulutilan ympäristössä järjestettävä kaksipäiväinen monitaidetapahtuma, joka kokoaa yhteen paikallista osaamista, taiteilijoita, lähiruokaa ja muutaman kotimaisen vetonaulan lisäksi Mikkelin alueen omia bändejä ja artisteja.
– Kaikkiaan tapahtumassa esiintyy 17 artistia ja bändiä, niistä on 11 tästä Etelä-Savon alueelta, Hillgen laskee.
Perjantaina paikallisista muusikoista lavalle nousevat Nitrik, Emmajulia & Band, Roope Nykänen sekä ristiinalainen Dyecrest.
Muut perjantain esiintyjät ovat indie-artisti Saarisalo, happoteknoa soittava Business City sekä pieksämäkeläislähtöinen APROX.
Lauantaina Otawalassa kuullaan peräti kuutta alueen omaa bändiä, esiintymässä ovat Kaivosto, Funeral Unit, Oloreservi, Onkalo, Deathropy ja festarit päättävä Bloodred Hourglass.
Lisäksi lauantaina esiintyvät haitari-viulu-duo Suihkola & Hanhikoski, instrumentaalirockia soittava Maa ilmasta, Suomi-indien kärkinimiin lukeutuva Arppa sekä itse tehdyillä soittimilla operoiva Cleaning Women.
– Molempina päivinä on hyviä vetonauloja, jotka toivottavasti houkuttelevat kävijöitä kauempaakin, perjantaina Business City ja lauantaina Cleaning Women ja Arppa. Paikallisista bändeistä etenkin Dyecrest ja Bloodred Hourglass ovat tunnettuja, Hillgen luottaa.
– Osa esiintyjistä taas on tuntemattomampia. Sehän onkin kiva, että kävijät voivat löytää Otawalasta myös uusia artisteja ja elämyksiä.
Molempina päivinä on hyviä vetonauloja, jotka toivottavasti houkuttelevat kävijöitä kauempaakin.
Elisa Hillgen
Tapahtumassa tulee olemaan kaksi vuorottelevaa esiintymislavaa eli päälava ja niin kutsuttu kakkoslava.
Vanhassa koulutilan navetassa on open stage, jolla pidetään muun muassa puhekaraokea. Koulutilan Valkeassa talossa on puolestaan taidenäyttelyitä ja esimerkiksi maailman pienin disko.
Luvassa on myös muun muassa performansseja, valotaidetta ja ympäristötaidetta.
Tapahtuma tulee olemaan hyvin pitkälti paikallista tekoa. Esimerkiksi jätehuolto, kalusteet ja turvallisuuspalvelut ovat mikkeliläisiltä yrityksiltä.
Myös tapahtuman juontaja, drag-artisti Miss B, omaa mikkeliläiset juuret.
Otawalan ruoka- ja juomatarjonnassa paikallisuus korostuu myös. Tarjolle tulee paljon lähiruokaa, kuten otavalaisen Kappelin juustolan juustoja, Kuvalan possua vartaassa ja savolaisia muikkuja – ei siis ihan perinteistä festariruokaa.
– Myös juomapuolella on panostettu paikallisuuteen, tulossa on esimerkiksi Rahula Ranchin kuusenkerkkäjuomia ja Ollinmäen Viinitilan tuotteita. Normaaleja panimotuotteita on totta kai myös, mutta lisäksi tarjolle tulee eteläsavolaisten pienpanimoiden juomia.
Hillgen järjestää Otawalan yrityksensä Hämärä Lighting Design Oy:n kautta. Valaistussuunnittelijana ja muun muassa Illumio-valotapahtumasta tunnettu Hillgen on tapahtumajärjestäjänä jo kokenut konkari, mutta pääsymaksullista tapahtumaa hän järjestää nyt ensimmäistä kertaa.
Otawalan lippukappa käynnistyi jo viime vuoden loppupuolella. Hillgenin mukaan lippuja on mennyt kaupaksi tasaiseen tahtiin, mutta mitään suurempaa ryntäystä ei ole vielä tullut.
– Myyntipiikki tulee todennäköisesti tässä viimeisten viikkojen aikana. Ihmiset tekevät päätöksiä hyvin myöhään, mikä hankaloittaa järjestäjän työtä. On vaikea varautua, kun ei osaa arvioida, kuinka paljon väkeä lopulta tulee.
Festarikäynnin ei pitäisi jäädä ainakaan siitä kiinni, että paikalle olisi hankala päästä.
Mikkelin keskustasta pääsee kulkemaan kätevästi Otawalan festarialueelle maksuttoman Saimaa Hop On Hop Off -festaribussin kyydissä. Paikan bussikyytiin voi varata Liveton lipunmyynnin kautta.
Kuljetukset lähtevät Mikkelin torilta ja palaavat samaan paikkaan. Bussiaikataulut on suunniteltu niin, että festarikansa pääsee paikalle ajoissa ennen ohjelman alkua molempina päivinä.
Alueella on myös leirintämahdollisuus kauempaa saapuville ja niille paikallisille, jotka haluavat nauttia festaritunnelmasta koko tapahtuman ajan.
– Alueelle tulee myös useita vesipisteitä sekä telttoja ja katoksia sade- tai hellekelin varalta.
Monitaidefestivaali Otawala Otavan vanhalla koulutilalla 2.–3. elokuuta. Tapahtuman portit avautuvat perjantaina kello 14 ja lauantaina kello 12.
Seuraa tapahtuman tiedotusta: www.facebook.com/otawalafest tai www.instagram.com/otawalafest. Liput osoitteesta liveto.fi. Tapahtuma on kokonaan K18.