Kuka olet?
– Olen Jukka Kervinen. Toimin Mikkelin Melojissa varapuheenjohtajana ja sihteerinä. Mukaan on tullut myös pihatyöt Melapirtillä ja roskien kerääminen Kaihun alueella.
– Liityin seuraan alkujaan sup-melonnan ja uinnin harrastuksen takia.
Kerro, mitä oma seurasi tekee?
– Mikkelin Melojat on vuonna 1933 perustettu melontaseura, joka järjestää melontatoimintaa jäsenilleen ja tarjoaa melontavarusteet jäsenten käyttöön.
– Seuramme tarjoaa lapsille, nuorille, aikuisille ja perheille monipuolisia mahdollisuuksia nauttia luonnossa liikkumisesta ja mukavasta yhdessäolosta. Seuramme järjestää muun muassa perhemelontailtoja sekä melontakouluja, joihin voivat osallistua kaikenikäiset. Jäsenten kesken järjestämme melontaretkiä, harjoituksia, koulutuksia, leikkimielisiä kisoja ja talkoopäiviä yhdessä tekemisen ja harrastamisen ilosta nauttien
– Järjestämme viikoittain perhe-, kunto-, ja retkimelontaa, kilpailuiltoja sekä nuorisolle melontaharjoituksia. Lisäksi järjestetään melontaretkiä lähialueille. Lajista kiinnostuneille järjestetään tutustumistapahtumia ja kursseja. Seura järjestää myös melontatapahtumia yrityksille ja yhteisöille.
– Seuran tukikohtana toimii Kaihulla sijaitseva Melapirtti, jossa säilytetään seuran yhteiskäytössä olevat kajakit ja sup-laudat. Melapirtillä jäsenten käytössä on pukuhuoneet ja tupatila. Sauna lämpiää viikoittaisten jäsentapahtumien yhteydessä. Omalle kajakille tai sup-laudalle on mahdollista vuokrata säilytyspaikka.
– Kaihu on hyvä ja tuulensuojainen paikka lajin aloittamiseen. Kaihulta pääsee Greenerin ohi jokea pitkin myös helposti Saimaan avarammille vesille.
Keille seuranne toiminta on suunnattu?
– Kaikenikäisille kajakki- ja sup-melonnasta kiinnostuneille.
Kuinka paljon teillä on aktiivisia harrastajia?
Perhemelonta on loistava tilaisuus tutustua melontaan yhdessä perheenjäsenen kanssa.
– Tällä hetkellä seurassa on 130 aktiivijäsentä.
Miten teidän toiminnastanne kiinnostunut pääsee mukaan?
– Melontaa pääsee kokeilemaan ilmaiseksi muutamia kertoja kesässä järjestettävissä tapahtumissa. Paremman käsityksen lajista saa osallistumalla melonta- tai sup-kurssille. Kurssimaksu on 40 euroa ja hyvitetään seuran jäsenmaksussa. Seuraava melontakurssi järjestetään 8. heinäkuuta kello 17–20.
– Jäseneksi voi liittyä nettisivuilla www.mikkelinmelojat.fi. Melontakursseille ilmoittautumiset ja muut tiedustelut sähköpostilla osoitteeseen mikkelin.melojat@gmail.com.
Mitä vaaditaan, että voi aloittaa harrastamisen seurassanne?
– Harrastamiseen ei ole ikärajaa. Melontakursseille osallistuminen edellyttää riittävää uimataitoa.
Tarvitaanko omia varusteita harrastuksen aloittamiseen?
– Seuralta löytyy monipuolinen valikoima kajakkeja ja sup-lautoja sekä tarvittavat turvavarusteet. Säänmukaisen pukeutumisen lisäksi melontaretkelle kannattaa ottaa kotoa mukaan varavaatteet ja puhelin vesitiiviisti pakattuina sekä eväät, juotavaa, päähine, aurinkolasit, aurinkorasvaa ja ensiapupakkaus.
Miten seuranne palvelee lajissa jo vähän edistyneempää harrastajaa?
– Seura järjestää keskiviikkoisin kuntomelontailtoja, joissa ratamelojat opastavat melontatekniikkaa. Jäsenten on myös mahdollista kouluttautua melontaohjaajiksi.
– Kesällä järjestetään pidempiä melontaretkiä lähialueen vesistöihin.
Onko seurallanne kilpailutoimintaa?
– Torstaisin on seuran oma Kaihu Cup -kilpailu. Lisäksi seuran jäseniä osallistuu säännöllisesti kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla.
Millaisia kustannuksia lajin harrastamisesta tulee?
– Henkilöjäsenyys on 90 euroa vuodessa. Siihen sisältyy seuran kajakkien ja sup-lautojen käyttöoikeus, melontatapahtumiin osallistuminen kesäkaudella ja viikoittaiset uimahallivuorot talvella yhdelle aikuiselle sekä perheeseen kuuluville alle 16-vuotiaille. Jäsen voi myös käyttää vapaasti seuran Linnamaja-mökkiä. Perhejäsenyys on 180 euroa vuodessa ja sisältää käyttöoikeudet koko perheelle eli kaikille samassa ruokakunnassa asuville.
– Retkille on 10 euron osallistumismaksu. Oman kajakin tai sup-laudan paikkavuokra jäsenille on 50 euroa vuodessa.
Miksi kannattaa harrastaa juuri melontaa?
– Melomalla pääsee nauttimaan maisemista ja ulkoilusta sekä rentoutumisesta luonnossa. Se tarjoaa mahdollisuuden kokea luonnonrauha ja -kauneus läheltä sekä tutkia erilaisia vesistöjä, kuten jokia, järviä ja merenrantoja.
– Retkimelonnassa keskitytään usein rentoon etenemiseen ja maisemien ihailuun, mutta se voi sisältää myös leiriytymistä, kalastusta ja muita retkeilyaktiviteetteja.
– Perhemelonta on loistava tilaisuus tutustua melontaan yhdessä perheenjäsenen kanssa. Perhemelonnan pääasiallinen tarkoitus ei ole opetella virheetöntä melontatekniikkaa vaan tarjota hyvän mielen turvallinen melontakokemus.
– Kuntomelontailloissa voi haastaa itseänsä ja harjoitella melomista kiikkerämmillä ja paremmin liukuvilla kanooteilla kokeneiden ratamelojien opettaessa melontatekniikkaa.
– Lasten ja nuorten harjoitukset pyörivät tiistai- ja torstaiaamuisin yhteistyössä Mikkelin uimaseuran kanssa. Harjoituksia ohjaa Alisa Laitinen. Lajista kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita ryhmään mukaan.
Mainitse joku tunnettu seuranne edustaja!
– Olympiavoittaja Mikko Kolehmainen (Barcelonassa 1992 kajakkiyksiköiden 500 metrillä) on tuttu näky Kaihulla valmentamassa poikaansa Eetua kohti kansainvälistä kärkeä.
Juttusarjassa esitellään mikkeliläisten harrasteurheiluseurojen toimintaa ja kerrotaan, mitä ne tarjoavat aloittelijalle ja vähän edistyneemmälle lajin harrastajalle.