Kirkkopuiston laidalla toimiva Eepin Grilli on laajentanut toimintaansa torille EG Streetin muodossa.
Torivahvistuksen erikoisuus on smash burgerit. Burgerin pihvi tehdään muotoilemalla jauhelihasta pallo, joka liiskataan parilaa vasten. Eepin Grillin yrittäjä Esa-Matti Pietilän mukaan smash burgereista erityisiä tekee pihvin rapea paistopinta.
Pietilä kertoo, että he panostavat raaka-aineiden laatuun ja paikallisuuteen. Hänen mukaansa oikeanlainen jauheliha on tärkeää smash-pihvin onnistumisen kannalta.
– Käytämme niin laadukkaita aineksia kuin vain löydämme. Tällä hetkellä käyttämämme naudanjauheliha tulee Ranch Herttuaiselta, ja yritämme lisäksi etsiä muita lähialueen tuottajia, jotta lihaa riittää kesäksi.
Käytämme niin laadukkaita aineksia kuin vain löydämme.
Esa-Matti Pietilä
Pietilä on pyörittänyt Eepin Grilliä vuodesta 2016. Alkuvuonna yhtiökumppaniksi tuli mukaan Tommi Kinanen, mikä mahdollisti toiminnan laajentamisen torille.
Pietilä oli jo aiemmin kokeillut smash burgereiden myyntiä Saimaa Food Festillä. Hyvän palautteen ansiosta hän päätti nyt alkaa tehdä niitä vakituisemmin.
– Alkuperäisellä grillillä ei ollut tarpeeksi tilaa smash burgereiden tekemiseen, joten niitä saa nyt torilta. Aloitin täällä keväällä pienemmällä vaunulla, jonka myytyäni sain hankittua tämän isomman kontin, Pietilä kertoo.
EG Street on saanut hyvää palautetta, ja tällä hetkellä asiakasmäärä on kasvussa.
– Alussa oli aika kylmä, mutta nyt kelin lämmettyä asiakkaita on alkanut löytymään. Saimme myös pari viikkoa sitten Foodora-toimitukset, mikä on lisännyt myyntiä.
Pietilä kertoo, että suunnitelmat jatkosta ovat vielä auki.
– Katsotaan, kunhan päästään heinäkuusta ohitse. Jos kysyntää riittää, niin pitää sitten kyllä keksiä jotain, että smash burgereita saisi ympäri vuoden, Pietilä pohtii tulevasta.