Lehmuskylässä toimiva Bar Pihlaja laajentaa palvelujaan lähikuukausien ajaksi. Yrittäjä Merike Pesonen aloittaa elintarvikkeiden ulosmyynnin ja sen lisäksi Bar Pihlaja saa Veikkauksen pelipisteen.
Taustalla on aivan naapurissa alkanut suuri remontti. Lehmuskyläläisten lähikauppa, K-Market Tuuliviiri on sulkenut ovensa ja käy läpi peruskorjauksen. Sen on arvioitu kestävän viisi kuukautta.
– Haluan olla lehmuskyläläisille avuksi kun lähikauppa on kiinni ja tarjota pientä lähipalvelua. Meiltä saa peruselintarvikkeita sen ajan, kun Tuuliviiri on kiinni, Pesonen sanoo.
Bar Pihlajan ulosmyyntivalikoimaan kuuluu Pesosen mukaan "pientä perustavaraa".
– Meiltä saa maitoa, jogurttia, kahvia, sokeria, limsaa, jäätelöä ja karkkia. Oluttakin toki myydään myös ulos. Valikoima pidetään pienenä, koska meillä ei ole täällä isoja varastotiloja.
– Toki kuuntelemme asiakkaita, eli jos jotakin toiveita on, tulkaa kertomaan! Tuoretavaraa me emme pysty myymään, koska niihin olisi tarvittu jo lisää lupia ja varastotiloja. Myöskään tupakkatuotteiden ulosmyyntiä emme pysty tekemään, Pesonen sanoo.
Tässä lähellä on paljon asukkaita, joilla ei ole autoa.
Yrittäjä Merike Pesonen
Yrittäjä kertoo idean ulosmyynnistä syntyneen, kun tieto K-Market Tuuliviirin remontista tuli julki.
– Tässä lähellä on paljon asukkaita, joilla ei ole autoa ja joiden liikkuminen on vähän huonompaa. Lähimmät ruokakaupat ovat jo vähän kauempana jalan liikkuville. Me tässä koetamme olla heidän apunaan, Pesonen sanoo.
Aukioloajat säilyvät ainakin toistaiseksi ennallaan, eli Bar Pihlaja avaa ovensa joka päivä kello 14.00. Paitsi juhannusaattona, jolloin paikka on perinteen mukaisesti suljettu.
– Jos sellaista palautetta tulee, että elintarvikemyynnin takia pitäisi avata jo aikaisemmin, niinkin voidaan tehdä, Pesonen sanoo.
Yrittäjä kertoo, että uuteen palveluun innoittivat myös omat muistot.
– Asuin 1990-luvulla Launialassa eikä sillä suunnalla ollut siihen aikaan minkäänlaista ruokakauppaa. Lapset olivat pieniä ja kulkivat vaunuissa. Sillä tavalla piti sitten jalkapatikassa mennä Peitsarin kauppaan asti, hän muistelee.
Lupa-asiat järjestyivät Pesosen mukaan sujuvasti sekä elintarvikemyynnin että Veikkauksen pelien suhteen.
Ulosmyynti tapahtuu Bar Pihlajan baaritiskiltä. Pesosen mukaan tiloihin ei mahdu ylimääräistä myyntipaikkaa.
– Tavarat ovat tuossa vieressä varastossa.
Merike Pesonen on toiminut Bar Pihlajassa yrittäjänä vuodesta 2017. Hänen baaristaan on tullut lehmuskyläläisten kokoontumispaikka, jossa tavataan tuttuja ja viihdytään viikonloppuisin karaoken parissa.
– Meillä on perinteinen meininki. Ei mitään tietokonesovelluksia vaan asiakas kertoo haluamansa kappaleen ja karaokeisäntä sen sitten soittaa, Pesonen sanoo.