Benedikt Krainer on tosissaan jääkiekon kanssa. Nuori itävaltalainen muutti Mikkeliin kotikaupungistaan Grazista vähän yli 15-vuotiaana, kun pelaaja-agentti oli vihjaissut että Jukureissa olisi mahdollisuus tryoutiin.
Paikka viikinkipaidoissa löytyi ja viime kauden Krainer pelasi Jukurien U18-joukkueessa hyökkääjänä. Hän oli myös mukana pronssia saavuttaneessa Itävallan joukkueessa U18-ikäluokan MM-turnauksessa Tanskassa.
Sen lisäksi hän opiskelee Etelä-Savon ammattiopisto Esedussa liiketalouden perustutkintoa. Pian päättyvien opintojen läpi viemisessä on auttanut se, että pakolliset työharjoittelujaksot on pystynyt suorittamaan Carlsonilla jääkiekkokiireiden välissä.
Krainerin työharjoittelun taustalla on kolmen toimijan yhteistyö.
Carlson on tarjonnut jo pitkään räätälöityjä työssäoppimispaikkoja Esedussa ammattia opiskeleville nuorille.
Jukurit puolestaan tekee Esedun kanssa yhteistyötä toisen asteen opiskelijoiden urheiluakatemiatoiminnassa. Urheiluakatemia takaa nuorille mahdollisuuden yhdistää tavoitteellinen jääkiekkoura ja työelämään tähtäävät opinnot.
Jukurien junioreita on ollut Carlsonilla paljon työharjoittelussa. Kokemukset ovat olleet hyviä.
– Tällä yhteistyöllä on myös yhteiskunnallista merkitystä työllisyyden näkökulmasta. Olemme Mikkelin tavaratalossa päässeet seuraamaan aitiopaikalta, kuinka 16-vuotiaasta nuoresta kehitytään kaupan alan ammattilaiseksi.
– Kyse on myös siitä, millaisen kokemuksen nuori saa työelämästä. Vahvistaako se hakeutumista työelämään vai päinvastoin? Tarvitsemme työntekijöitä kaikille aloille, eikä yhtään nuorta ole varaa menettää. Yhteistyö Esedun kanssa on Carlsonille myös keskeinen rekrytointikanava, sanoo Carlsonin tavaratalonjohtaja Taru Kuosma.
Krainer on tyytyväinen järjestelmään.
– Olen Carlsonilla tehnyt ihan myyjän perushommia, kassalla ja niin edespäin. Opinnot ovat sujuneet hyvin, pienet rästit ehdin suorittaa kyllä ennen valmistumista. Pelaaminen tai harjoittelu ei ole opinnoista kärsinyt, erinomaisesti suomea puhuva Krainer sanoo.
ei rasite.
Carlsonin tavaratalojohtaja Taru Kuosma
– Itävallan joukkueessa oli yksi pelikaveri, joka puhui suomea. Hän auttoi minua, minkä lisäksi olen käyttänyt kännykkäsovellusta apuna, Krainer kertoo.
Nuoren miehen tavoitteena on jääkiekkoammattilaisen ura. Seuraavaa vaihetta pohditaan parhaillaan agentin kanssa.
– Tarkoituksena on koko ajan ollut saada opinnot valmiiksi. Seuraava steppi on sitten jääkiekkouran edistäminen, hän summaa.
Kuosma kehuu Krainerin asennetta.
– Kun ajattelee, että hän tuli Mikkeliin 15-vuotiaana ilman kielitaitoa ja on nyt kohta valmistumassa ja opetellut suomen kielen ja pystynyt vielä urheilemaan tavoitteellisesti, se on todella kunnioitettavaa.
Työssäoppiminen ja sen ohjaaminen ovat osa tavaratalon arkipäivää. Ohjaus tapahtuu luontevasti työnteon lomassa.
Onnistuneen ”vierihoidon” takaa, että koko Carlsonin henkilökunta on saanut työpaikkaohjaakoulutuksen ja ohjaaminen kuuluu koko henkilökunnalle.
– Nuoret ovat rikkaus, ei rasite. Haluamme osaltamme rohkaista ja näyttää esimerkkiä yrityksille ja mahdollistaa opiskelijoiden sijoittumista työelämään. Annetaan hyvän kiertää, kiteyttää Kuosma.
Tavoitteellisen urheilun ja tehokkaan opiskelun yhdistäminen vaatii joustavuutta kaikilta. Mikkelin Jukureiden U18 -joukkueen harjoittelu on niin vaativaa, ettei opiskelu onnistu perinteisellä rytmillä eli kahdeksasta kolmeen arkipäivisin.
– Luokkaopiskelu ja työpaikoilla tapahtuva työssäoppiminen pitää kauden aikana jaksottaa rakosiin, jotka jäävät käytettäväksi harjoitusten, pelien ja niistä palautumisen jälkeen, taustoittaa Esedun merkonomikoulutuksen opettaja Tapio Syväoja.
Moni nuori pelaaja voi päästä myös pitkille turnausmatkoille, kuten Krainer.
– Ratkaisu löytyi joustavasta järjestelystä Carlsonilla. Työssäoppimisjakso alkoi, kun maajoukkuepelit oli pelattu, Syväoja sanoo.
Työssäoppiminen voi jatkua myös kesän aikana, jotta syyslukukausi voi alkaa samassa rytmissä opiskelukavereiden kanssa.
Jukureissa järjestelyyn ollaan tyytyväisiä.
– Carlsonilla, Esedulla ja meillä on yhteiset arvot. Haluamme tarjota nuorille mahdollisuuden kasvaa työelämän ammattilaiseksi laadukkaan työelämäyhteistyön kautta, sanoo Jukurien myyntipäällikkö Ville Hyvärinen.
– Olemme seurana iloisia siitä, että saamme toimia yhteistyössä nuorten työllistymisestä esimerkillisesti vastuuta kantavien toimijoiden kanssa.
– Tämä on myös jatkoa kiertueille, jossa Jukurit jalkautuu Etelä-Savon alueen päiväkoteihin ja peruskouluihin kauden aikana, Hyvärinen jatkaa.
Esedulla vietetään teemavuotta, jonka tavoitteena on kehittää työelämäyhteistyötä nykyistäkin paremmaksi.
Esedu-konserni, johon kuuluvat Etelä-Savon ammattiopisto sekä KasvuEsedu Oy, tuottaa palveluita osaamisen kehittämiseen sekä tutkintoon tähtääville opiskelijoille että työelämässä jo toimiville räätälöityjen koulutusten kautta.
Näitä koulutustuotteita ja koulutuksen toteutussuunnitelmia kehitetään tiiviissä yhteistyössä alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa.
– Työpaikoilla tapahtuva oppiminen on oleellinen osa opiskelijoidemme ammatillisia opintoja, siis todella tärkeä osa toimintaamme, sanoo Esedun rehtori Sari Simontaival.