Porrassalmenkadulla toimiva kukkakauppa Kukka Roosa lopettaa toimintansa. Kukkamyymälässä on alkanut loppuunmyynti ja yrittäjä Hilkka Krannila toivoo, että liike voidaan lopettaa toukokuun loppuun mennessä.
– Myyn viidenkymmenen prosentin alennuksella pois kaiken muun paitsi leikkokukat ja tilaustyöt, jotka ovat normaalihintaisia, Krannila sanoo.
Kukkakaupan lopettamisen taustalla on monia syitä. Yksi niistä on liikepaikka, jossa myynti ei ollut sellaista, jota Krannila toivoi. Hän muutti Porrassalmenkadulle viime vuoden elokuussa, kun hänen Graanissa sijainnut liiketilansa jäi Citymarketin remontin alle ja päätyi muuhun käyttöön vuokranantajalle.
– Tässä homma vain ei jostakin syystä lähtenyt liikenteeseen sillä tavalla kuin olisin toivonut. Moni asiakas on puhunut että voi kun et enää ole siellä Graanissa ja että palaatko sinne. Mutta ei, en palaa enää, sanoo Krannila.
Lopettamiseen vaikutti myös yleinen taloustilanne. Kun asiakkailla on vähemmän rahaa käytössä, se heijastuu myös kukkakauppaan.
– Ja lisäksi kukkia saa nykyään niin monesta paikasta. Ne otetaan monesti mukaan sieltä, mistä ne nopeimmin saadaan, vaikka erikoisliikkeessä olisi tarjolla monenlaisia oheispalveluja, kuten sidontaa, Krannila sanoo.
Yrittäjä sanoo asiaan vaikuttaneen myös oman jaksamisen.
– Takki on nyt aika tyhjä. Kolme vapaapäivää olen ehtinyt pitää tänä vuonna. Nyt aion yrittää pitää vähän lomaa ja etsiä sitten töitä. Yrittäminen on minun osaltani nyt loppu, Krannila sanoo.
Hirvensalmelta kotoisin oleva Krannila on toiminut KukkaRoosan yrittäjänä syyskuusta 2019. Hän on ehtinyt toimia Mikkelissä myös työntekijänä Valjakan kukkakaupassa sekä Puistokukassa, jossa hän toimi myös yrittäjänä.