Taidegalleria Galleriarissa on toukokuussa esillä kaksi näyttelyä, Karita Mikkolan Toukokuu on tulppaanien aika ja Ulla Nousiaisen Elämän sävyt.
Toistakymmentä öljyväriteosta sisältävä Toukokuu on tulppaanien aika -näyttely koostuu nimensä mukaisesti tulppaaniaiheisista maalauksista.
– Tämän näyttelyn teema syntyi kuin itsestään, sillä rakastan kukkia ja olen viime aikoina maalannut pääosin tulppaaneja. Ne tuovat iloa ja väriloistoa pitkän talven jälkeen, Mikkola kertoo näyttelynsä taustoista.
Helsingissä asuva Mikkola maalaa pääosin vapaa-ajan asunnollaan Ristiinassa Louhiveden rannalla. Ristiinasta, etenkin sen metsistä, hän löytää myös ideoita maalauksiinsa.
– Metsästän erityisesti kangasvuokkoja joka kevät Ristiinan metsistä. Myös näyttelyssä on tulppaanien joukossa yksi kangasvuokko.
Mikkolan intohimo maalaamiseen syntyi jo lukioiässä, mutta leipäpuu tuli kuitenkin taloustieteen opintojen perusteella. Työuransa hän teki KHT-tilintarkastajana ja talousjohtajana. Nykyisin hän on eläkkeellä.
– Maalausharrastuksen aloitin varsinaisesti 1990-luvun alussa osallistuen eri opistojen maalauskursseille. Olen ollut mukana opistojen yhteisnäyttelyissä ja muutaman oman näyttelynkin olen sittemmin pitänyt.
Galleriarissa Mikkola pitää näyttelyä nyt ensimmäistä kertaa.
– Galleriari on tullut minulle tutuksi tarviketoimittajana. Helmikuussa tuli puheeksi, josko innostuisin pitämään näyttelyä siellä. Siitä syntyi ajatus, että toukokuussa galleristi järjestäisi tulppaaninäyttelyni.
Galleriarin toukokuun toinen näyttely, mikkeliläisen Ulla Nousiaisen Elämän sävyt, vie katsojan toisenlaisiin tunnelmiin. Esillä on parikymmentä maalausta, joiden yhdistävänä teemana ovat tunteet ja voimakkaat värit.
– Näyttelyn nimi tulee tunteiden luomasta yhteydestä väreihin. Esimerkiksi punainen yhdistyy rakkauteen sekä intohimoon, oranssi energiaan, sininen tyyneyteen ja viileyteen sekä tummat sävyt suruun ja alakuloon.
– Teokseni ovat realismin ja tarunomaisuuden harmoniaa, jonka sivellin on tanssittanut kehoina kanvakselle, hän kuvailee.
Maalaaminen ja piirtäminen ovat olleet osa Nousiaisen elämää niin kauan kuin hän muistaa. Toisin sanoen aivan pikkulapsesta saakka.
– Taide on itselleni sielunravintoa arjen keskellä ja tunteiden tulkki. Taide on parhaimmillaan itseilmaisua silloin, kun sanat eivät riitä kuvaamaan tunnetta tai tuntuvat liian kipeiltä sanoa ääneen. Silti teokseni antavat tilaa myös katsojan omille tulkinnoille.
Akryyliväreihin Nousiainen tutustui vuonna 2016 taidekurssilla. Siihen aikaan hän alkoi myös maalata kanvakselle paperin sijasta. Pian Nousiainen innostui viemään taidettaan myös muiden nähtäväksi.
– Ensimmäistä kertaa taidettani oli esillä yhteisnäyttelyssä pääkirjastossa. Galleriarissa teoksiani oli esillä Vuoden avaus -näyttelyssä vuonna 2019, silloinkin teemana tunteet. Pari vuotta sitten kolme teostani oli nähtävillä puolestaan Galleriarin Art up -näyttelyssä. Nyt ajattelin, että olisi uuden näyttelyn aika.
Karita Mikkolan näyttely Toukokuu on tulppaanien aika ja Ulla Nousiaisen näyttely Elämän sävyt ovat esillä taidegalleria Galleriarissa (Kasarminkatu 3) 31.5. saakka.