Parempi huonokin sää kuin ei säätä ollenkaan.
Tuota vanhaa viisautta on tullut viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana hoettua sekä omassa mielessä että ihan ääneen.
Mantran lailla, siinä toivossa että tämä homma jossakin vaiheessa kääntyisi ilon puolelle ja kelit muuttuisivat edes vähäksi aikaa sellaisiksi, etteivät pitkät kalsarit ja talvirenkaat olisi ensimmäisenä mielessä kun aamulla herää.
Minun ei tarvitse kääntyä Ilmatieteen laitoksen tilastonpitäjien puoleen varmistuakseni siitä, että (toivottavasti) päättynyt talvi oli juuri niin silmitön kuin vanhassa Miljoonasateen laulussa sanotaan.
Tiedän sen siitä, että kun marraskuun alussa alkoivat pakkaset ja lumisade, häthätää vappuna niiden saattoi sanoa loppuneen.
Oma miesmuistini ulottuu aika pitkälle, mutta ei tule mieleen näin järjettömiä säitä. Kaamosta ja kylmää, jota eivät suojakelit eivätkä edes kirkkaat kevätpäivät pahemmin katkaisseet.
Tiedän talven käsittämättömyyden oman kokemukseni lisäksi kanssaihmisten reaktioista. Tämä kansahan ei pahemmin barrikadeille nouse, mutta en olisi ihmetellyt yhtään, jos viimeistään huhtikuussa olisi alkanut ilmetä liikehdintää ja kapinamieltä. Tämä kaikki on yksinkertaisesti ollut liikaa kestettäväksi.
Sen on huomannut jo ihmisten suun asennosta ja kulmakarvojen kulmasta. Varovasti on saanut mielialaa tarkkailla, ennen kuin on uskaltautunut sen tapaiseen keskustelunavaukseen kuin se taas antoi vähän lunta yöllä tai aika kuiva keli ollut viime aikoina.
Vihaksi on pistänyt. Riski fyysiseen palautteeseen on vain kasvanut, mitä edemmäksi ”kevät” on edennyt. En liene ainoa, jolle talvi on tuntunut henkilökohtaiselta loukkaukselta. Turnauskestävyys on ollut kovalla koetuksella.
Nyt lähestytään aikoja, jolloin Mikkelin seudulla alkaa kesä. Ainakin toivottavasti.
Itse olen ajatellut niin, että lähestyvästä lämpimästä pitää ottaa kaikki irti. Vaihtaa päähän sellainen kasetti, joka toistaa iskulausetta aa kesän lapsi mä oon.
Mennään siis kesätapahtumiin. Kahviloihin. Terasseille. Torille. Uimarannoille. Puistokonsertteihin. Festivaaleille. Marjametsiin. Lähivesien risteilyille. Kesäravintoloihin. Jäätelökioskeille. Ulkoilmakirppiksille. Kesäleireille. Mökeille.
Mennään, ennen kuin se pitkä ja pimeä taas painaa päälle. Kesäsesonki on tuiki tärkeä monelle mikkeliläiselle yrittäjälle, koska vuoden tili tehdään hyvin pitkälti kesäkuukausien aikana.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.