Mikkelin Teatterissa pääsee maanantaina 13. toukokuuta näkemään paikallisen tanssikoulun Carmencitan kevätkauden työn tuloksia.
Carmencitan kevätnäytös Meri vie katsojansa nimensä mukaisesti merimaisemiin ja lämpimiin lomatunnelmiin.
Varsinaista tarinaa tai juonta ei ole, vaan esitys rakentuu useista kohtauksista, joissa ollaan esimerkiksi veden syvyyksissä, merirosvojen matkassa ja aurinkoisella hiekkarannalla.
– Perinteisesti olemme rakentaneet kevätnäytöksen jonkin tarinan pohjalta, mutta nyt halusimme kokeilla jotain erilaista. Ja koska talvi on ollut pitkä ja kylmä, mitkä olisivatkaan piristävämpiä teemoja kuin meri, aurinko ja loma, sanoo tanssikoulu Carmencitan rehtori Carme Rodergas.
Näytös alkaa kello 18 ja kestää tunnin.
Näytös on kaikkiaan todella piristävä ja aurinkoinen.
Carme Rodergas
Lavalla nähdään suurin osa tanssikoulun oppilaista. Kaikkiaan estradille kipuaa noin sata tanssijaa, lapsia ja aikuisia. Pienimmät näytöksen tanssijat ovat nelivuotiaita.
– Pienet tanssijat ovat niin suloisia merenneito- ja merihevospuvuissaan, Rodergas sanoo nauraen.
Näytös on kokonaisuutena pitkälti Rodergasin omaa käsialaa, mutta koreografioihin ovat tanssikoulun oppilaat saaneet itsekin vaikuttaa.
– Kun saa itse olla mukana suunnittelemassa liikkeitä ja liikejärjestyksiä, usein tekeminen on innostuneempaa ja liikkeet myös painuvat paremmin mieleen. Oppilailta tulee paljon hyviä ideoita, joita on mukava toteuttaa yhdessä.
Meri-näytöksen harjoitukset aloitettiin jokaisessa tanssikoulun ryhmässä helmikuussa.
– Oli ihanaa haaveilla auringosta ja lämmöstä keskellä kylmää talvea. Ja nyt kun näytös on saatu esityskuntoon, oppilaat pääsevät oikeasti viettämään kesälomaa. Opetus jää kesätauolle 17. toukokuuta ja jatkuu vasta heinä-elokuussa.
Tanssityylejä näytöksessä nähdään useita, aina nykytanssista flamencoon ja lastentanssista perinteiseen balettiin. Musiikki tulee nauhalta, ja sitäkin on luvassa monipuolisesti.
– Näytös on kaikkiaan todella piristävä ja aurinkoinen, aina musiikista lähtien. Tavoitteena on saada myös yleisö lomatunnelmiin. Katsoja voi tuntea olevansa aurinkomatkalla, vaikka hän ei kesälomalla vielä olisikaan.
Tanssikoulu Carmencitan kevätnäytös Mikkelin Teatterissa 13.5. kello 18.
Lippuja voi ostaa ennakkoon tanssikoululta (Maaherrankatu 12) 2.–10.5. arkisin kello 16.30–18. Maksu vain käteisellä. Lippuja myydään myös ovella puolta tuntia ennen esitystä. Liput aikuisille 20 euroa ja lapsille 15 euroa. Tanssikoulu Carmencitan kannatusyhdistyksen jäsenet saavat lipusta 5 euroa alennusta.