Ennakkotiedot siitä, että Mikkeliin mahdollisesti sijoitettaisiin puolustusliitto Naton alaesikunta, ovat hyvin myönteistä kuultavaa mikkeliläisestä näkökulmasta.
Ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että toiveet alaesikunnan tulosta päämajakaupunkiin ovat aika tukevalla pohjallakin. Sekä meidän ylimmät päättäjämme että Naton ylin johto ovat käsitelleet asiaa julkisuudessa sävyyn, joka antaa syytä olettaa, ettei kyse ole pelkästä spekuloinnista.
Ja kun asiaa tarkemmin makustelee, on alaesikunnan paikka hyvinkin selkeästi Mikkelissä. Kun täältä johdetaan maavoimiemme koko toimintaa, ei sen parempaa paikkaa Nato-alaesikunnalle voi Suomesta löytyä.
Keskustelussa on jo ehditty maalailla hyvinkin ruusuisia kuvia siitä, mitä alaesikunnan mahdollinen tulo Mikkelin voisi merkitä. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että tämänhetkisten tietojen mukaan Naton alaesikuntaan olisi sijoitettuna joitakin kymmeniä Nato-upseereita eri maista.
Tämä henkilökunta vaihtuu suhteellisen vilkkaasti sen mukaan, miten pitkään mikäkin komennus kenenkin kohdalla kestää. Niinpä Nato-upseeristosta ei ole syytä odottaa valtavaa elinvoimalisäystä Mikkelille.
Alaesikunta on siis aivan toisen mittaluokan asia kuin satojen, jopa tuhansien sotilaiden Nato-tukikohta. Sellaista ei Mikkeliin ole suunniteltu, vaikka tukikohta-sanaakin on keskustelussa virheellisesti käytetty.
Vertailun vuoksi; jo nyt Mikkelissä toimiva Maavoimien esikunta työllistää 300 ihmistä, joista neljäsosa on siviilejä. Tuosta kokonaismäärästä parinsadan ihmisen kotipaikka eli veronmaksukunta on Mikkeli.
Joka tapauksessa Nato-alaesikunnan tulo Mikkeliin olisi kaupungille suuri asia. Se alleviivaisi entisestään sitä, että yli satavuotisen päämajahistorian Mikkeli kuuluu maamme merkittävimpiin varuskuntakaupunkeihin. Jo entisestään vahva perinne vahvistuisi. Mikkeli mainittaisiin takuulla huomattavasti nykyistä useammin.
Alaesikunta olisi Mikkelille ja koko itäiselle Suomelle myös ison luokan turvallisuustakuu. Se viestittäisi kaikkiin ilmansuuntiin, että Nato on kiinnostunut Suomen alueesta ja sitoutunut sitä myös puolustamaan.
Nähtäväksi jää, kuten sanonta kuuluu, miten tässä asiassa käy. Nyt kannattaa kuitenkin sen verran valmistautua, että kaikki suunnitelmat Mikkelin lentokentän alasajosta on syytä unohtaa. Myös niiden, jotka kaikkein intohimoisimmin ovat kentän asfalttia olleet rullalle käärimässä.
Sille kentälle saattaa olla tulossa hyvinkin tärkeää käyttöä.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.