Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin kamarikuoron pääsiäiskonsertti tuomiokirkossa sunnuntaina

Sunnuntaina 14. huhtikuuta Mikkelin tuomiokirkossa kuullaan Mikkelin kamarikuoron pääsiäiskonsertti.

Kello 15 alkavassa konsertissa kuuluvat sekä kärsimyksen että ylösnousemuksen teemat.

Erilaiset musiikilliset ilmaisut kuvaavat sitä, kuinka monin tavoin Jeesuksen seuraajat kokivat hiljaisen viikon, pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumat. Heidän mielessään vaihtelivat pelko, epäusko, murhe ja toivo. Monet lauluista on sävelletty suoraan Raamatun teksteihin.

Konsertin aloittaa norjalaisen Knut Nystedtin urkuteos Resurrexit (Hän on noussut ylös kuolleista). Musiikki alkaa haudan hiljaisuudesta. Vähitellen sekä musiikin liike että äänen voima kasvaa. Nopeissa kuvioissa voi kuulla Magdalan Marian tai Pietarin kiiruhtavan Jeesuksen haudalle. Teos päättyy syvältä sielusta nousevaan riemuun.

Viimeisenä kuultava Johann Sebastian Bachin kantaatti Christ lag in Todesbanden pohjautuu keskiaikaiseen pääsiäissekvenssiin. Martti Luther laajentaa alkuperäistä pääsiäiskertomusta selittävillä osuuksilla. Kantaatissa virren säkeistöistä rakentuu muunnelmasarja, jossa Bach lisää Lutherin tekstiin oman musiikillisen tulkintansa. Tämä Lutherin virsi on virsikirjassamme numero 96.

Kamarikuoroa johtaa Matti-Veikko Kuusi ja solisteina laulavat Riitta Kuusi, Pertti Laamanen ja Riku Palomäki. Bachin kantaatissa on orkesterina Pulkkisen perheyhtye. Urkusäestykset soittaa Laura Hintsala.

Mikkelin kamarikuoron pääsiäiskonsertti 14. huhtikuuta kello 15 Mikkelin tuomiokirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 15 euroa.