Yhteiskuntatieteiden maisteri Jatta Juhola on valittu Mikkelin Teatterin kannatusyhdistys ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Valinnan teki kannatusyhdistyksen vuosikokous 19. maaliskuuta.
Juhola seuraa puheenjohtajan tehtävässä Marjukka Tikkaa, joka on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2012 ja ollut hallituksen jäsen vuodesta 2000 lähtien. Tikka jäi pois myös hallituksesta.
Juhola on toisen kauden kaupunginvaltuutettu sosialidemokraattisesta puolueesta. Hän on myös Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan aluevaltuutettu ja Mikkelin kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsen sekä maakuntahallituksen jäsen.
Juhola toimi hankepäällikkönä Mikkelin kaupungin Kulttuurin unelmavuosi-hankkeessa vuosina 2021–23.
Kannatusyhdistyksen hallituksessa Juhola on ollut vuodesta 2022. Hän tunnistaa teatterin taloudelliset haasteet.
– Toki tunnistan realiteetit, jotka teatterin toimintaa varjostavat. Kaupungin kumppanuusavustusta on jouduttu juustohöyläämään vuosi toisensa perään, valtionosuuksien tulevaisuuden taso on iso kysymysmerkki ja teatterin tilat kaipaisivat kipeästi peruskorjausta tai kokonaan uutta ratkaisua, Juhola sa-noo.
Hän näkee Mikkelin Teatterin tulevaisuuden silti valoisana.
– Meillä on tuote kunnossa. Mikkelissä on loistava ammattiteatteri, joka tarjoaa ennakkoluulottomasti upeaa näyttämötaidetta katsojille, ei vain Mikkelissä vaan laajemminkin. Teatteri on tärkeä osa sivistyspalveluita, hän jatkaa.
Hallituksen erovuoroiset jäsenet Kari Manninen, Jaakko Pitkänen ja Pia Puntanen valittiin vuosikokouksessa uudelle kaudelle, vuosiksi 2024–2026. Näyttelijäyhdistyksen edustajaksi hallitukseen valittiin Riina Uimonen.
Lisäksi hallituksessa jatkavat vuosina 2024–2025 Markku Lahikainen, Irene Purtonen ja Hannu Toivonen. Kokous valitsi Juholan tilalle hallituksen jäseneksi kaudelle 2024–2025 Eija Muotkan.