Kuka olet?
– Olen Hannu Tullinen, 71-vuotias Sdp:n kaupunginvaltuutettu. Asun Tupalassa, minulla on kaksi lasta ja neljä lastenlasta.
Mitä teet työksesi?
– Olen ollut eläkkeellä vuodesta 2018 lähtien. Työskentelin mikkeliläisessä puualan yrityksessä Olavi Räsänen Oy:ssä 46 vuotta. Olin työntekijöiden pääluottamusmiehenä yhtäjaksoisesti 36 vuotta.
Mitä luottamustoimia sinulla on?
– Olen toiminut kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1997 alkaen. Lisäksi olen kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, Kyyhkylä-säätiön hallituksen jäsen sekä Etelä-Savon maakuntavaltuuston jäsen.
Miksi läksit kunnallispolitiikkaan?
– Kun olin merkittävän yrityksen pääluottamusmiehenä, niin pyyntöjä tuli Sdp:n kunnallisjärjestöltä. En muista, kuka pyysi, mutta siitä se lähti.
Mikä ratkaisi puoluevalintasi?
– Kyllä se juontuu jo ammattiyhdistystoiminnan ajoista. Koska siellä oli mukana monessa niin joutui tunnustamaan väriä. Sdp:hen liityin vuonna 1986.
Sota Ukrainassa huolestuttaa, koska se vaikuttaa meihin kaikkiin.
Hannu Tullinen
Millaisia asioita haluat edistää?
– Nuorten liikuntamahdollisuuksien parantaminen on ollut yksi tärkeimmistä asioita ja mielestäni liikuntamahdollisuudet ovat hyvällä mallilla Mikkelissä.
– Lähipalvelut ovat myös asia, mistä täytyy pitää huolta varsinkin haja-asutusalueella. Tasapuoliset liikenneyhteydet laajassa Mikkelissä ovat myös tärkeitä.
Miten kuvailet itseäsi?
– Ammattiyhdistyshommissa ja kuntapolitiikassa pitkään olleena koen olevani helposti lähestyttävä, reilu ja tasapuolinen. Osaan arvostaa myös muiden näkemyksiä.
Mikä saa sinut iloiseksi?
– Iloiseksi minut saa se, että olen pysynyt terveenä ja että olen saanut olla pitkään mukana vaikuttamassa yhteisiin asioihin.
Entä murheelliseksi?
– Läheisten menettäminen, kun olen joutunut kokemaan niitäkin. Myös sota Ukrainassa huolestuttaa, koska se vaikuttaa meihin kaikkiin.
– Ammattiyhdistysihmisenä olen huolissani hallituksen kaavailemista, erittäin kovista palkansaajaa koskevista heikennyksistä.
Miten lataat akkujasi?
– Ulkoilusta, lenkkeilystä ja matkustelusta.
Mistä et luovu mistään hinnasta?
– Yksiselitteisesti kännykästä.
Kehu toisen puolueen päättäjä!
– Nykyisestä valtuustosta on useitakin eri puolueista, mutta nyt ehdottomasti nostan esiin Keskustan Petri Pekosen. Hän on erittäin hieno herrasmies, hänen kanssaan on helppo keskustella ja hän on aina iloinen ja positiivinen.
Kehu Mikkeliä!
– Meillä on kauniit vesistöt ja luonto lähellä joka puolella. Mikkelissä on myös erinomaiset liikuntamahdollisuudet.
Juttusarjassa mikkeliläiset kuntapäättäjät kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.