Kuka olet?
– Olen Katriina Noponen, Keskustan kaupunginvaltuutettu.
– Juureni ovat tukevasti Anttolassa, ja liki 20 vuoden Turussa vietetyn vuoden jälkeen palasin kotiin pian 13 vuotta sitten.
– Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja sosiaalityöntekijä.
Mitä teet työksesi?
– Työni kautta olen saanut katsoa mielenkiintoisilta näköalapaikoilta, kuinka me suomalaiset voimme.
– Toistaiseksi suurimman osan työurastani olen työskennellyt lastensuojelun tehtävissä ja erityisesti poliisissa sekä Länsi- että Itä-Suomessa, kunnes seitsemän vuotta sitten hyppäsin täällä Mikkelissä järjestökentälle ja aikuisten pariin. Tätä nykyä olen miestyön kehittäjä Suomen ainoalla Miesten asemalla.
– Lisäksi minulla on maa- ja metsätila, missä on 50 vuoden ajan harjoitettu liitännäiselinkeinona matkailutoimintaa. Matkailutoiminta on nyt jäänyt määrittelemättömälle tauolle.
Mitä luottamustoimia sinulla on?
– Olen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen sekä kaupunkikehityslautakunnan jäsen.
Miksi läksit kunnallispolitiikkaan?
– Tulen perheestä, missä on aina puhuttu ja osallistuttu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
– Muutettuani takaisin Mikkeliin läksin mukaan Keskustan toimintaan. Kutakuinkin kolme vuotta sitten näihin aikoihin, viime hetkellä, ilmoittauduin mukaan kuntavaaleihin. Tiedostin omat ajankäytölliset haasteeni, mutta halusin osaltani mahdollistaa myös anttolalaisille vaihtoehtoja äänestää.
– Mikkelillä on vahva maaseutupääoma ja siksi koko Mikkelin asioiden puolustaminen on minulle tärkeää. Onnellinen voi yhtä hyvin olla kaupungin ytimessä kuin pienessä kylässä. Meidän luottamushenkilöiden tehtävä ei ole arvottaa ihmisten valintoja.
Mikä ratkaisi puoluevalintasi?
– Ei käy kieltäminen, että Keskustan aate taisi virrata minuun jo äidinmaidon mukana, eikä usko Keskustan arvoihin ole horjunut näiden vuosikymmenien aikana. Päinvastoin. Katson, että ratkaisut eivät löydy ääripäistä, vaan juurikin keskeltä. Keskusta on aina näyttäytynyt minulle sillanrakentajana ja ihmisiä yhdistävänä maltillisena puolueena.
Kivat uutiset Mikkelistä ja lähiseudulta saavat minut iloiseksi.
Kaupunginvaltuutettu Katriina Noponen
– Lisäksi tasapainoisella aluekehityksellä Keskusta pyrkii mahdollistamaan elämisen edellytykset koko Suomessa tai kuntatasolla koko kunnan alueella. Paikallisuus erityisesti ruoantuotannossa sekä luottamus suomalaiseen vastuulliseen metsänomistajaan ovat myös minulle merkittäviä arvoja Keskustassa.
Millaisia asioita haluat edistää?
– Nyt jo kuluneen valtuustokauden aikana olen omalta osaltani pyrkinyt vaikuttamaan arjen asioihin, kuten asumiseen ja liikkumiseen. Jäsenyyteni kaupunkikehityslautakunnassa asumisen ja toimintaympäristön palvelualueella antaa hyvät mahdollisuudet käydä keskustelua niin vakituisen kuin vapaa-ajan asumisen toiveista sekä todellisuudesta, kuinka saamme ne kohtaamaan. Mielestäni päätöksenteolla tulee mahdollistaa erilaiset valinnat, eikä estää niitä.
– Lisäksi yksittäisiksi asioiksi ovat vähän yllättäenkin nousseet meidän pitäjillemme ja Mikkelille merkittävää vapaa-ajan asumista koskevat maankäyttö, luvitus, yksityisteiden tukeminen ja joukkoliikenne. Näiden edellä mainittujen asioiden merkitys on huomattava ja niiden eteen koko Keskustan ryhmä on tehnyt töitä hartiavoimin.
– Lisäksi haluan mainita valtuustokauden alussa tehdyt valtuutettujen yritysvierailut. Nämä olivat puolin ja toisin hyvin informatiivisia ja vaikuttavia käyntejä, mitkä ikävä kyllä päättyivät vähäisen osallistumisen vuoksi. Tämänkaltainen vuoropuhelu on erittäin tärkeää.
Miten kuvailet itseäsi?
– Olen sosiaalinen ja sytyn kohdatessani ihmisiä sekä kiinnostun valtavasti heidän tarinoistaan. Saan usein kuulla, että olen välitön ja minua on helppo lähestyä. Mutta viihdyn myös yksin ja erityisesti maaseudun rauhassa. Kutsunkin itse itseäni sosiaaliseksi erakoksi, joka viihtyy metsän keskellä ja syttyy maailman metropoleista.
– Minusta löytyy harkitseva, jopa liiaksi stressaava puoli, mutta myös rohkea heittäytyjä intuitioon luottaen.
– Ystäväni kutsuvat minua iloiseksi ilon pulputtelijaksi ja pyrinkin elämänmyönteisyyteen nähden ympärilläni paljon kauneutta. Joskus vastuun- ja velvollisuudentuntoni nakertavat pulputustani.
Mikä saa sinut iloiseksi?
– Olen suunnattoman rakastunut kotiseutuuni ja kaikki kivat uutiset Mikkelistä ja lähiseudulta saavat minut iloiseksi.
– Lisäksi aidot kohtaamiset niin työssä kuin vapaa-ajallakin ilahduttavat minua.
– Olen myös etuoikeutettu siinä, että ympärilläni on hienoja ihmisiä, jotka ovat ystäviäni sekä auttavat minua esimerkiksi maa- ja metsätilallani. Kaikki tuo pyyteetön apu ilahduttaa.
– Eikä voi unohtaa hyvän musiikin, ruuan ja suklaan merkitystä. Ne todellakin ilahduttavat minua.
Entä murheelliseksi?
– Murheelliseksi minut tekee hämmentävän poikkeuksellinen negatiivisuus mikkeliläisten keskuudessa. Herää kysymys, että näkevätkö nämä ihmiset missään ja kenessäkään hyvää ja kaunista. Olen lakannut lukemasta Puskaradiota jo aika päivää sitten.
– Luottamustehtävissä olen tullut surulliseksi, kun päätöksenteossa näyttäytyy vastakkainasettelu keskusta-alueen ja pitäjien kesken.
– Mikkeli on ehdottomasti yksi Suomen vahvimpia maaseutupääoman omaavia kaupunkeja, mutta ikävä kyllä päätöksenteolla me emme ole hyödyntäneet tuota vahvuuttamme.
Miten lataat akkujasi?
– Olen etuoikeutettu ja minulla on maailman parhaat saunat, joten saunon paljon ja istun laiturin nokassa.
– Touhuaminen tilallani on vastapainoa sekä työlleni että luottamustehtäville. Erityisesti metsän raivuu ja taimien istuttaminen lataavat akkujani.
– Bonusta ovat hetket ja irtiotot ystävieni kanssa.
Mistä et luovu mistään hinnasta?
– Toivottavasti en joudu luopumaan koskaan hetkistä laiturin nokassa Saimaan rannalla ja puulämmitteisen saunan lempeistä löylyistä.
– Lisäksi haluan säilyttää taidon nähdä ympärilläni kauneuden.
Kehu toisen puolueen päättäjä!
– Haluan kehaista kaikkia, jotka ovat lähteneet mukaan kunnan luottamustehtäviin.
– Mutta valtuutetuistamme haluan nostaa erityisesti kaksi upeaa naista. Eli ylpeänä seuraan sivusta nuorta rohkeaa vaikuttajaa, vihreiden Katriina Janhusta ja kiitollinen olen Sdp:n Jatta Juholalle, joka on yhteistyötaitonsa lisäksi jakanut meille kulttuuripääomastaan herkullisen ripauksen.
Kehu Mikkeliä!
– Mikkeliä on helppo kehua. Meillä on kaupunki monipuolisine palveluineen keskellä maaseudun sekä metsien rauhaa. Ainutlaatuiset pitäjät rikastuttavat kompaktia kaupunkikeskustaamme ja päinvastoin.
– Ja näin anttolalaisena en malta olla kehumatta Luonterin kalliorantoja sekä kirkasta vettä. Mikkeli on ehdottomasti Suomen, jollei koko maailman, paras maaseutukaupunki.
Juttusarjassa mikkeliläiset kuntapäättäjät kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.