Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Musiikkiopistolla konsertoidaan hyvän asian puolesta – Naisten kynästä -konsertin tuotto ohjataan digitaalisen häirinnän vastaisen työn tukemiseksi

Sunnuntaina 10. maaliskuuta kello 15 järjestetään Mikkelin Zonta-kerhon ja Mikkelin musiikkiopiston yhteistyönä naistenpäivään liittyvä konsertti musiikkiopiston salissa.

Konsertin esiintyjinä ovat sellisti-baritoni Samuli Hyvärinen, viulisti Inga Nikander ja pianisti Mirva Helske.

Nikander ja Helske työskentelevät Mikkelin musiikkiopistossa. Helske on myös Mikkelin Musiikkijuhlien uusi festivaalijohtaja.

Samuli Hyvärinen on viettänyt lapsuutensa Mikkelissä ja vaikuttaa nykyisin pääkaupunkiseudulla.

Konserttiohjelmassa on naisten säveltämiä teoksia pianolle, viululle ja sellolle sekä naisten teksteihin sävellettyjä lauluja baritoniäänelle.

Konsertissa kuullaan mm. saksalaisen Clara Schumannin, ranskalaisen Lili Boulangerin ja rantasalmelaisen Laura Netzelin sävellyksiä sekä L. Onervan ja Edit Södergranin runoihin sävellettyjä lauluja.

Musiikin ohessa kerrotaan myös millaisissa yhteiskunnan olosuhteissa naiset ovat luoneet taidetta.

Konsertin yhteydessä on myös arpajaiset. Lippuja on saatavilla käteismaksulla musiikkiopiston kahvilasta Cafe Saundista sekä tuntia ennen esitystä paikan päältä. 30 euron hintainen lippu sisältää väliaikatarjoilun. Lisätietoja löytyy www.zonta.fi/mikkeli.

Konsertin ja arpajaisten tuotto ohjataan Zonta järjestön Digihäirintää vastaan #yhdessä -kampanjaan, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistyömuotoja digihäirinnän ehkäisemiseksi sekä lisätä tietoisuutta ilmiöstä.

Kampanjan varainkeruulla tuetaan Loisto Setlementin palkittua Sua varten somessa -palvelua. Sua varten somessa -palvelun kautta tarjotaan nuorille tukea ja apua nuorten suosimilla somealustoilla sekä annetaan tietoa häirinnästä ja omista rajoista.

Mikkelin Zonta-kerho ry kuuluu kansainväliseen Zonta International -järjestöön. Zonta International on eri alojen ammattilaisten muodostama maailmanlaajuinen järjestö, joka edistää sukupuolten tasa-arvoa ja ehkäisee naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Toimintaa tehdään kansainvälisellä, kansallisella ja paikallisella tasolla.

Naisten kynästä -hyväntekeväisyyskonsertti Mikkelin musiikkiopiston salissa 10. maaliskuuta kello 15 alkaen.