Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maanpuolustuskoulutuksen ensimmäinen dronehälytysryhmä aloittaa Mikkelissä – myös paikallispuolustuksen tukeminen on mahdollista poikkeusoloissa

Suomen Lentopelastusseura eli SLPS koulutti Mikkelin lentoasemalla tammikuussa ensimmäistä Maanpuolustuskoulutus MPK:n toimijoista koostuvaa dronehälytysryhmää kadonneiden etsintää varten. Ryhmän vuonna 2021 varainkeruulla aloitettu hanke saa jatkoa.

Maanpuolustuskoulutus MPK on Suomen kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja, jonka tehtävät määritellään laissa vapaehtoisesta maanpuolustuksesta. MPK:n toimintaa ohjaa ja valvoo puolustusministeriö.

Dronehälytysryhmän taustalla on tiivis alueen reserviläisten yhteistyö, jossa on mukana noin 2 000 järjestöjen jäsentä. Lentopelastusseura koordinoi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, Vapepan, tukea viranomaisille etsittäessä kadonneita henkilöitä ilmasta käsin.

Dronehälytysryhmän käynnistämiseksi perustettiin vuonna 2022 yleishyödyllinen Saimaan Drone Oy. Se toimii reserviläisten droneoperaattorina, vastaa koulutuksesta, yhteistyöstä viranomaisten ja sähköyhtiön kanssa sekä tekee varainhankintaa.

Laajaan yhteistyöverkostoon kuuluvat maanpuolustusjärjestöjen, MPK:n ja viranomaisten lisäksi muun muassa ProAgria Etelä-Savo, MTK Etelä-Savo sekä eteläsavolaisia yrityksiä.

– Alkuvaiheessa keskiössä on kadonneiden ihmisten etsintä ja poliisiviranomaisten tukeminen etsintätilanteissa. Tulevaisuudessa apua voivat saada myös pelastusviranomaiset pitkäkestoisissa tehtävissä, kuten tulipaloissa, suuronnettomuuksissa, metsäpaloissa ja vesistöjen öljyvahingoissa, Saimaan Drone Oy:n toimitusjohtaja Jussi Saarinen kuvaa.

Dronehälytysryhmä voi jatkossa olla sähköyhtiöiden apuna laajoissa vikatilanteissa, kuten myrskyissä tai tykkylumiaikoina. Ryhmä voi myös tukea vapaaehtoisen maanpuolustuksen harjoituksia ja avustaa drone-laitteiden käyttäjäkoulutuksessa.

Poikkeusoloissa ryhmän on mahdollista tukea myös paikallispuolustusta.

Meneillään olevaan ensimmäiseen hankkeeseen osallistuvat MPK:n dronehälytysryhmäläiset suorittivat Lentopelastusseuran koulutuksen teoriakokeen marraskuussa. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna 11 koulutettavaa opiskeli ensin teoriaa kaksi päivää Mikkelin lentoasemalla ja teki kolmantena päivänä harjoituslentoja lentoaseman maastossa.

Toiminnan tavoitehan on lisätä turvallisuutta maaseudulla.

Saimaan Drone Oy:n toimitusjohtaja Jussi Saarinen

Heitä koulutti kaksi kokenutta kouluttajaa. Toinen heistä oli Suomen Lentopelastusseuran valmiuspäällikkö Arto Kupiainen. Sunnuntain harjoitustehtävänä oli paikallistaa Mikkelissä pankin ryöstäneet, mahdollisesti maastoon piiloutuneet henkilöt ja heidän käyttämänsä ajoneuvo.

– Tyypillisesti etsimme harvaan asutuille seuduille kadonneita ihmisiä. Meillä on vakioitu koulutusmenetelmä. Koulutettavat suorittavat kuukauden aikana ensin teoriaosan tehtävät ja kun ne on läpäisty, he voivat osallistua maa- ja lentokoulutustapahtumaan.

– Meillä on Lentopelastusseurassa käytössä kolmenlaisia ilma-aluksia: lentokoneita, moottoroituja varjoliitimiä ja miehittämättömiä ilma-aluksia järjestelmineen, Kupiainen kertoo.

Kupiainen arvioi, että Mikkeliin perustetaan Lentopelastusseuran UAS 403 Mikkeli -dronehälytysryhmä, joka voi tukea poliisia ja jatkossa myös pelastusviranomaisia. UAS tarkoittaa miehittämätöntä ilma-alusta, kansankielellä dronea.

– Meillä on ollut seurassa UAS-toimintaa kuusi vuotta. Toimimme aina viranomaisten tilauksesta, ja poliisin etsintätehtävät ovat selkeitä. Parhaillaan täsmennetään, mihin pelastustoimen tehtäviin vapaaehtoisia voi käyttää. Vapaaehtoisryhmien vasteaika on tyypillisesti 1-2 tuntia.

Useita vuosia Lentopelastusseuran vapaaehtoisryhmiä kouluttanut Kupiainen on miehittämättömien ilma-alusten osalta toiminut tähän saakka SLPS:n jäsenyhdistyksen, Suomen Dronepelastajat ry:n, kanssa.

– Mikkelissä on nyt koulutuksessa MPK-taustainen droneporukka, joka täydentää aiempaa hälytysryhmäverkostoa.

Koulutettavalla ryhmällä on käytössään sotilasilmailua varten kehitetty keskiraskas, miehittämätön drone, kotimaista tuotantoa oleva SkyDrone 7, jonka lentoaika on noin tunnin.

Ryhmällä on käytössään myös komentopaikka eli auto, jossa voi työskennellä neljä henkilöä ja jossa toimii riittävä tietoliikenneverkko.

Mikkelin Maanpuolustuskoulutus MPK:n droneosaamiskeskuksen erityisosaamisalue on keskiraskaissa ja raskaissa droneissa. Tulevaisuudessa MPK:n droneosaamiskeskus voi kouluttaa dronen lennätystä varautumis- ja turvallisuuskoulutuksena ja sotilaallista valmiutta palvelevana koulutuksena, Jussi Saarinen kuvaa.

Ensin mainittu on on siviili-ilmailua ja jälkimmäinen sotilasilmailua, jossa reserviläiset kouluttavat osaavaa reserviä Puolustusvoimien tarpeisiin.

Kehitystyötä tehdään kahden hankkeen avulla. Eteläsavolaisten koulutushankkeen ensimmäisen vaiheen toteutukseen tarvittiin rahoitusta noin 200 000 euroa. Koulutuksen toteutti Suomen Lentopelastusseura. Hankerahoitusta saatiin muun muassa Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä, useilta muilta säätiöiltä ja yhdistyksiltä, maapuolustusjärjestöiltä ja maakunnan kahdelta Leader-ryhmältä.

– Toiminnan tavoitehan on lisätä turvallisuutta maaseudulla ja varmistaa muun muassa sähköyhtiöiden toimintaa, Saarinen muistuttaa.

Kehityshankkeen toisessa vaiheessa tavoitteena on hankkia yli 10 kilometrin etäisyyteen lentävä drone ja lämpökamera, joiden arvioidaan olevan jopa suorituskykyisempiä kuin mitä viranomaiskäytössä on tällä hetkellä.

Lentoaikaa virolaisvalmisteisella kiinteäsiipisellä Threod Systemsin EOS-dronella on enintään noin kolmisen tuntia. Nopeutta sillä voi olla jopa 100 kilometriä tunnissa ja kantamaa 50 kilometriä. Tämäntyyppisellä, lämpökameralla varustetulla dronella voidaan havaita etsittävä ihminen jopa yli 10 kilometrin päästä.

Jatkohankkeen arvioidaan toteutuvan tänä vuonna tai viimeistään vuonna 2025. Rahoitusta tarvitaan noin 230 000 euroa.

Merkittävä osa siitä on jo kasassa. Myönteisiä rahoituspäätöksiä on muun muassa Jenny ja Antti Wihurin säätiöltä ja Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä. Lisäksi odotetaan päätöksiä viime vuoden lopulla jätettyihin rahoitusanomuksiin.

– Tämä on maakunnallinen, käytännössä myös valtakunnallinen hanke, jolla luodaan uudentyyppinen asiantuntijaympäristö. Kehitystyössä on mukana viisi pääkouluttajaa ja hyvin laaja, eri alojen asiantuntijoista koostuva ryhmä, Saarinen sanoo.