Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saimaanportin yhtenäiskoulu herättää ihastusta – uudessa, upeassa koulussa on valoa ja luonnonläheisyyttä ja oikeat koululuokat kaikille opiskelijoille

Ihan ensimmäisenä otetaan kengät pois. Mikkelin upouusi Saimaanportin yhtenäiskoulu on nimittäin ulkokengätön koulu. Täällä liikutaan sukkajalassa tai sisäkengillä. Paitsi teknisen työn tiloissa, joissa kengät sallitaan turvallisuuden tähden.

Lähdemme rehtori Susanna Savanderin opastuksella kierrokselle 30 miljoonaa euroa maksaneessa koulussa, joka ottaa vastaan ensimmäiset oppilaansa heti hiihtoloman jälkeen. Urheilupuiston yläkoululaiset ovat lähes ensimmäiset, pieni varaslähtö otettiin teknisessä työssä, jonka opetus alkoi tiloissa jo helmikuun alussa.

Alakoululaiset Urpolasta, Olkkolasta ja Moisiosta aloittavat Saimaanportin koulussa ensi syyslukukauden alussa.

Eteläinen sisäänkäynti tuo meidät suoraan koulun sydämeen. Suuri ruokasali on vielä täynnä asentamattomia kalusteita, mutta siitä huolimatta avaruutta riittää. Niin pitääkin, sillä ruokailuaikojen ulkopuolella tilat ovat myös muussa käytössä.

Tyhjillään koulu ei ole nytkään. Kalusteiden asentajat ovat täydessä työssä ja oppilasryhmiä liikkuu tutustumisretkellä pitkin taloa. Kaikki tulevat oppilaat saavat katsastaa koulun etukäteen, myös syyslukukaudella aloittavat pienemmät opiskelijat.

– Nyt alkaa olla koulussa jo vähän ääntäkin, kun on enemmän väkeä liikenteessä. Mielenkiintoista nähdä, millainen äänimaisema täällä sitten lopulta on, kun kaikki oppilaat ovat paikalla, miettii Savander.

Syytä huoleen ei ole, sillä akustointi on korkealuokkaista ja esimerkiksi Rinnekadun puoleisiin luokkatiloihin ei kuulu pihaustakaan liikenteen melua, vaikka isot ikkunat ovat suoraan kadulle päin.

Kaksi identtistä kotitalousluokkaa hämmentävät vierailijan, jonka muistissa on Urpolan koulun kotsaluokka menneiltä vuosikymmeniltä.

Tilat hohtavat valkoisuutta ja valoa. On keraamista liesitasoa, integroitua uunia ja tiskikonetta. Jos ei täällä opi tekemään tasaista ruskeaa kastiketta, ei missään!

Siirrymme alakoululaisten solun tiloihin. Pienemmät koululaiset kulkevat omiin luokkatiloihinsa omista sisäänkäynneistään ja Pienten pihalta ja Metsäpihalta löytyvät heille myös omat välituntitilat.

– Alakoululaiset ja yläkoululaiset kulkevat omia reittejään, vaikka emme tietenkään halua eristää oppilasryhmiä toisistaan, onhan tämä yhtenäiskoulu.

Tämä koulu tuo oppilaille ja työntekijöille hyvinvointia ja iloa.

Saimaanportin yhtenäiskoulun rehtori Susanna Savander

– Ja yläkoululaiset ovat keväällä vastaanottamassa pienemmät, kun nämä tulevat tutustumaan uuteen kouluun. Ohjelmaakin on luvassa, Savander sanoo.

Luokkatilojen lisäksi solussa on yhteisiä aulatiloja. Niitä voidaan käyttää opetukseen, oleskeluun tai ryhmätöihin. Tietotauluille voidaan heijastaa opetuksessa tarvittavaa materiaalia, jos luokka vaikka halutaan hajauttaa ryhmiin.

Yläkoululaisilla on omat tilansa ja sisäänkäyntinsä toisella puolella koulurakennusta. Niistä löytyvät myös lukittavat kaapit jokaiselle oppilaalle.

Viihtyisyyttä lisää myös se, ettei Saimaanportin koulussa ole perinteisiä suuria wc-tiloja kuin Rinnekadun puoleisen pääsisäänkäynnin aulassa. Pikkuvessoja on ripoteltu ympäri taloa.

Valoisuus ja vaaleus ovat Saimaanportin yhtenäiskoulun keskeiset elementit. Värisävyt ovat keveitä, seinäpinnat luonnollisen vaaleansävyiset ja isot ikkunat tuovat luonnon lähelle.

– Halusimme ehdottomasti säilyttää Urpolanlammen rannan hienon puuston niin suurelta osin kuin mahdollista. Vain muutama puu jouduttiin kaatamaan rakennustöiden tieltä, Savander sanoo.

Toinen oleellinen asia ja ilon aihe ovat luokat. Niin hassulta kuin se voi kuulostaa, näiden aikojen koulussa asia ei ole itsestäänselvyys.

– Halusimme tänne selkeät luokkatilat, emme suuria yhteisiä opetustiloja. Niitä on monessa koulussa jouduttu jälkikäteen erottelemaan omiksi tiloikseen, kun kokemukset eivät ole olleet hyviä, rehtori sanoo.

Luokkatilojen sisustus ja kalustus vaihtelee ikäluokan ja käyttötarpeen mukaan. Terveystiedon luokassa on erikoiset, pieneen jumppaamiseen kannustavat jakkarat, erityisen tuen opetukseen tarkoitetuista luokista löytyy myös rauhallisia nurkkauksia.

Keskellä koulua sijaitsevat Opin portaat. Niitä pitkin päästään kirjastoon ja hallinnollisiin tiloihin kakkoskerrokseen, jossa on myös osa opetustiloista.

Opin portaat toimivat myös katsomona näyttämölle, joka sijaitsee portaiden alapäässä. Näyttämön takana puolestaan on liikuntasali.

– Näyttämön takaseinä voidaan avata ja koko suuri tila yhdistää kokonaisuudeksi. Näin saadaan jo tila, johon mahtuu reippaasti yli tuhat ihmistä, Savander sanoo.

Saimaanportin koulu on herättänyt suurta kiinnostusta. Vierailijoita olisi tulossa vaikka joka päivä ja tiloissa oltaisiin jo järjestämässä vaikka mitä aktiviteettia.

– Jo nyt voi sanoa, että tämä koulu totisesti lisää Mikkelin vetovoimaisuutta, Savander sanoo.

Kierroksen jälkeen vierailija on vakuuttunut. Saimaanportin yhtenäiskoulu on todella hieno, ajanmukainen ja viihtyisä. Oppiminen ei taatusti ole ainakaan puitteista kiinni.

Mikä rehtoria erityisesti ilahduttaa uudessa koulussa?

– Se isoin ilo on vielä edessä. Se, että voimme todeta hyvin rakennetun, terveellisen ja turvallisen koulun toimivan siinä tarkoituksessa mihin se on suunniteltu.

– Mutta jo nyt voi sanoa, että tämä koulu tuo oppilaille ja työntekijöille hyvinvointia ja iloa. Ja antaa myös luontoelämyksiä, sanoo Savander ja viittaa kädellään Urpolanlammen maisemaan, joka avautuu koulun suurista ikkunoista.

– Eikä täällä ole käynyt vielä ketään, joka ei olisi spontaanisti sanonut, että onpa upea koulu, rehtori jatkaa.

Se on helppo uskoa.

Urheilupuiston koululaiset lähtevät muuttomarssille maanantaina 4.3.

– Lähdemme kello 9 koko Urskin väki, henkilökunta ja oppilaat, parakkikoulusta marssien kohti Saimaanporttia. Etenemme Brahenkatua pitkin ja kulkueessa on kylttejä, iskulauseita ja ääntä. Tulkaahan kaikki katsomaan, kannustaa Savander.