Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Käsi sydämellä | ”Innostuin taikuudesta kovasti jo lapsena” – kun mikkeliläistaikuri Antti Veijonen näki lapsena Aimo Leikkaan giljotiinitempun, oli hän aivan myyty

Olen Antti Veijonen eli lähes amerikkalainen taikuri Paavo Slazenger. Olen tehnyt taikurikeikkoja enemmän ja vähemmän säännöllisesti vuodesta 1982.

Taikurinimeni juontaa juurensa vuosikymmenten taakse. Olin ohjaajana kesäsiirtolassa Petäjävedellä 80-luvun alussa, kun meidän piti keksiä äkkiä sirkuspäivänä taikurille ja avustajalle nimet. Taisi olla tennispalloja lähistöllä, kun minusta tuli Paavo Slazenger.

Avustajana toimi nykyään Suomen ehkä suosituin lastenkirjailija Timo Parvela, josta tuli Mike Dunlop. Paavo esitti kaikki temput silloin tankeroenglanniksi ja Mike käänsi ne suomeksi miten sattuu. Hauskaa oli!

Innostuin taikuudesta kovasti jo lapsena. Olin ehkä noin 8-vuotias, kun sahasin Minna-siskoni kahtia joissain sukujuhlissa kesäpaikallamme Petäjävedellä. Meillä oli äidin puolelta suuri suku ja kaikenlaisia juhlia oli usein.

Jyväskylässä syntyneenä näin siellä parikin kertaa legendan eli Solmu Mäkelän. Myös ensimmäinen oppimani temppu taisi olla joku Solmu Mäkelän Taikurin taskukirjan temppu, jossa naruun ilmestyy solmu.

10-vuotiaana näin Suomen tivolissa Aimo Leikkaan giljotiinitempun, jossa verhon takana syttyi 13 lamppua, karjaisu kuului, ja giljotiinin terä putosi. Verhot avattiin, ja Aimon pää lepäsi terän edessä lautasella. Aimo avasi silmät ja avustajan kysyessä häneltä tuntemuksia, Aimon pää vastasi, että muuten menee hyvin, mutta kurkussa tuntuu vähän karhealta. Se teki jäätävän vaikutuksen!

Teen viidestä pariinkymmeneen taikurikeikkaa vuodessa. Esiinnyn erilaisissa tapahtumissa, lastenjuhlissa, pikkujouluissa, yritysten koulutustilaisuuksissa sekä merkkipäivillä.

Taikurina esiintymisessä parasta on, että se on ainoa oikea tapa huijata yleisöä niin, että he toivottavasti nauttivat siitä.

Taikurina esiintymisessä parasta on, että se on ainoa oikea tapa huijata yleisöä niin, että he nauttivat siitä.

Antti Veijonen

Luonteeltani olen ehkä enemmän lastentaikuri, mutta esityksessä kaikki temput ovat aina ihan oikeita taikatemppuja, joista osa on suunnattu myös aikuisille.

Koomikkotaikuri Tommy Cooper muistuttaa hattua myöten jonkin verran Paavo Slazengeria ja on oikeastaan samantapainen parodia ”oikeasta” taikurista, eli mukana paljon huumoria, mutta silti myös oikeaa taikaa tapahtuu.

Paavo Slazenger -show on seuraavan kerran nähtävissä ainakin 13. maaliskuuta Ristiinan yhtenäiskoululla Suuressa Norppaillassa.

Minulla on mielessä iso määrä erilaisia taikatemppuja, varmaankin noin viisisataa. Harjoitteluun ja esityksiin niistä herätetään henkiin kuitenkin vain noin kymmenen kerrallaan.

Lapsiyleisön suosikkitemppu on ollut usein kuutio, joka siirtyy oudosti paikasta toiseen. Siihen lapset usein syttyvät, koska pääsevät siinä taikurin kanssa väittelemään, vaikka lopuksi taika siinä taikurin eduksi tapahtuukin.

Uusiakin temppuja on mielessä jatkuvasti. Harjoittelu tietysti lisääntyy aina kun on keikka tiedossa. Uutta opittavaa riittää loppuiäksi!

Henkilökohtainen suosikkitemppuni on Zombie. Salaperäisesti ilmassa vaeltava pallo on ollut hyvin usein ohjelmistossani jo yli 20 vuoden ajan. Oma versioni tempusta on mielestäni sopiva yhdistelmä musiikkia, huumoria ja maagisuutta.

Taikurina esiintyminen vaatii hyvät hermot, kärsivällisyyttä ja loputtoman määrän treeniä.

Kolikoilla, korteilla ja kirjaston taikurikirjoilla pääsee alkuun. Toisessa ääripäässä ovat sitten ulkomailta tilattavat suuret näyttämöilluusiot, jotka voivat maksaa useita tuhansia euroja. Taikurin täytyy myös osata säilyttää salaisuudet.

Vuosiin on mahtunut monia ikimuistoisia esiintymisiä. Niistä yksi mieleen jäänyt oli esiintyminen Sotainvalidien sairaskodin pikkujouluissa Jyväskylässä joskus 90-luvulla. Ensimmäisen tempun jälkeen pyörätuolissa eturivissä istunut veteraani antoi hassun hauskalle Paavolle kovalla äänellä suoran palautteen: ”Kyllä on huono taikuri!”

Veteraanien hoitajat taustalla repesivät täysin, mutta siitä lähdettiin liikkeelle ja voitin kaiken kokeneen yleisön puolelleni. Tuota yleisöä arvostan näinä aikoina entistä enemmän!

Asumme vaimoni kanssa Mikkelissä.

Minulla oli ilo työskennellä Tuppuralan koulun rehtorina mukavan työyhteisön kanssa 24 vuotta vuosina 1998–2022.

Onnelliseksi minut tekevät kaikki läheiset ihmiset, vaimoni lisäksi erityisesti Kuopiossa asuvat lapset ja lapsenlapset: neljän kuukauden ikäinen Vilho, kolmevuotias Alma sekä viisivuotias Elsa. Läheisistäni en luopuisi mistään hinnasta.

Onnea tuo myös se tunne, kun on saanut onnistuneen esityksen jälkeen ihmiset nauramaan ja viihtymään.

Taikatemppujen lisäksi harrastan rumpujen soittoa, avantouintia, hiihtoa, kävelyä, pyöräilyä, lukemista, teatteria ja elokuvia.

Käsi sydämellä -sarjassa ääneen pääsevät mikkeliläiset taiteen ja kulttuurin tekijät.