Mikkelin Valokuvakeskuksessa avautuu torstaina 22. helmikuuta uusi näyttely, Jake Kukowskin Lajien välisestä suhteesta.
Kukowski kuvaa pääasiassa ihmisiä ja eläimiä, usein samassa kuvassa.
– Eläinlääkärin ammattini kautta joudun useasti pohtimaan oman lajini suhtautumista toisiin lajeihin ja varsinkin ihmisen luomiin lajeihin eli kotieläimiin. Myös kahtiajako hyötyeläimiin ja lemmikkieläimiin on asia, joka nousee kuvissani väistämättä esiin, kertoo Kukowski.
Vuonna 1962 Saksan Essenissä syntynyt Kukowski on asunut 30 vuotta Suomessa ja toiminut eläinlääkärinä kuntapraktiikassa.
Valokuvaus on ollut hänen intohimonsa jo kauan. Tällä hetkellä Kukowski opiskelee Riveria-ammattiopistossa, josta hän saa keväällä 2024 valokuvaajan ammattitutkinnon. Aiemmin hän on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin.
Näyttely on avoinna 1.4. saakka.