Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pelkistettyä todellisuutta – mikkeliläinen Hiljaiset kadut sanoo asiat suoraan ja bändin lauluissa elää alkuperäisen punkin välittämisen ja osallistumisen henki

Tänä vuonna kolmen vuoden ikään ehättävä mikkeliläinen punk-bändi Hiljaiset kadut on tullut urallaan siihen pisteeseen, että on debyyttilevyn aika.

Onnellisten kaupunki-niminen julkaisu näki äskettäin päivänvalon legendaarisen levy-yhtiö Stupido Recordsin julkaisemana.

Bändin nimi heijastelee kuulemma kitaristi-laulaja Tommi Ollikaisen, basisti Mikko Viisasen ja rumpali Lasse Lambergin tuntemuksia Mikkelistä silloin, kun trio alkoi sovitella musiikillisia näkemyksiään yhteiseen bändimuotoon.

Mutta kuuluukos Mikkelin meininki Hiljaisten katujen musiikissa ja jos niin miten?

– No se nyt on se elinympäristö josta me ponnistamme. Me olemme kaikki mikkeliläisiä, tosin Lasse on kotoisin Kouvolasta, mutta samanlainen paikka sekin on kuin Mikkeli.

– Ehkä se on sitä, että sanotaan aika suoraan. Ei paljon siloitella. Eikä kyllä peitellä murrettakaan, kertoo Ollikainen uudesta levystä, jota hän haluaa kutsua levyksi, vaikka se onkin oikeastaan kasetti.

– Onnellisten kaupunki julkaistaan digitaalisesti ja 200 kappaleen painoksena c-kasettina. Syy moiseen on se, ettei cd-levyt liiku vaihtoehtomusiikin piireissä ja vinyylilevy olisi tullut näin pienessä painoksessa kohtuuttoman kalliiksi levyä kohti.

– Jos painos olisi ollut tuhatkin kappaletta, vinyyliprässäyksen yksikköhinta olisi ollut kohtuullisempi. Mutta jossakin fyysisessä muodossa äänitteen pitää ehdottomasti olla, Ollikainen sanoo.

Levy-yhtiön tiedotteessa sanotaan, että Onnellisten kaupunki on ”huuruinen matka kaupungin tarinoiden harmaaseen ytimeen, missä vaara tuntuu, ote lipsuu ja kattojen yllä roikkuu selittämätön kaipuu.”

– Se, mitä me haluamme musiikillamme sanoa on se, että jokainen ihminen on saman arvoinen, vaikka olisikin ongelmia ja menisi välillä huonosti, lisää Ollikainen, joka vastaa suurimmasta osasta yhtyeen sanoituksia.

Punk on parhaimmillaan kansalaisvaikuttamista eikä missään hattaralandioissa vaeltelua.

Lasse Lamberg, Hiljaiset kadut

– Osa tehdään kimpassa. Tallennamme usein puhelimiin kaikenlaisia juttuja joita kuullaan kun ollaan tuolla liikenteessä. Niistä saa usein hyviä aiheita ja nasevia lausahduksia teksteihin.

– Levyn nimibiisi syntyi, kun olimme vappupäivänä KB:ssä. Siellä oli porukka aika hyvissä tunnelmissa ja meininki oli railakas. Siitä riitti juttuja ja yksityiskohtia poimittavaksi, Ollikainen nauraa.

Rokkalan treenikämpällä äänitetty levy on genrelle ominaisesti napakka kokonaisuus; kymmenen biisiä ja kokonaiskesto noin 24 minuuttia.

– Singlebiisi Tukholma on levyn hitain biisi, muissa on sitten enemmänkin kaasupoljinta. Meille on tärkeää se, että musiikissa on rosoisuutta ja luonnetta; inhimillisyys ja virheet saavat kuulua, kaiken ei tarvitse olla sellaista siloiteltua kamaa jota radio syytää nykyään, Ollikainen sanoo.

Levyn äänitti ja miksasi Lapsuus-yhtyeen rumpalinakin tuttu Janne Haake ja masteroinnista vastasi Jarno Alho.

– Levy oli valmis paketti kun Stupido päätti sen julkaista. Se tulee myyntiin Stupido Marketiin ja heidän verkkokauppaansa ja muihinkin levykauppoihin. Mikkelistä sitä saa ainakin KB:stä ja meiltä bändiläisiltä suoraan, Ollikainen sanoo.

Keikkoja on kertynyt parikymmentä. Niillä soitetaan albumin materiaalia sekä esikois-ep:n Unelmia biisejä.

– Niistä saadaan jo hyvä setti. Aina sitä tulee sen verran höpistyä biisien väliin. Ja toisaalta sekä bändi että yleisö tarvitsisivat varmaan väliajan, jos nopeaa punkin räimettä joutuisi soittamaan tai kuuntelemaan yli 45 minuuttia putkeen, Ollikainen sanoo.

Hiljaiset kadut -orkesterin miehistö on vähän päälle kolmikymppisiä. Siis sukupolvea, joka ei ollut edes suunnitteluasteella silloin, kun ensimmäinen, usein voimakkaan yhteiskunnallisesti kantaa ottanut punk-aalto iski rantaan 1970-luvun lopussa. Silti alan suuret nimet löytyvät vaivatta, kun puheeksi tulee se, mikä ohjasi Hiljaisten katujen soittajat punkin pariin.

Ollikaiselle portti puutarhaan oli todella suuri nimi, Eppu Normaali.

– Ostin Aknepop-albumin kolmentoista vanhana. Sen energia teki suuren vaikutuksen, sanoo Ollikainen ja nyökyttelee kun haastattelija sanoo kuulevansa Tukholma-biisissä vanhaa Vaavia ja Ypö-Viittä.

– Hienoja bändejä. Mutta omat suosikit vanhan suomipunkin puolelta ovat Ratsia ja Kollaa Kestää.

Viisanen valaistui skeitti-innostuksen kautta:

– Aika lailla siitä se lähti, kun kuuli Tony Hawk’s Pro Skater -pelissä punkkia ja skeittilehdistä bongaili samankaltaisia bändejä kuten Dead Kennedys ja Misfits, joskus 12-13 -vuotiaana.

Lambergia innoitti yksi suurista:

– Mulla lähti kiinnostus ehdottomasti The Clashista. Clashissa makeeta oli kahden musagenren rohkea sekoittaminen keskenään. Death Or Glory -kappaleessa kiteytyy myös pala punkin sisintä.

Mitä punk sitten Hiljaisten katujen soittajille merkitsee?

– Punk on parhaimmillaan kansalaisvaikuttamista eikä missään hattaralandioissa vaeltelua. Puhutaan todellisuudesta niin kuin se makaa. Tänä päivänä punk on myös enemmän välittämistä kuin välinpitämättömyyttä, sanoo Lamberg.

– Mulle tuli mieleen, että punk-hommiin kuuluu myös se että kaikki voi sitä tehdä ikään, sukupuoleen ja muuhun katsomatta. Ettei tarvitse olla mikään virtuoosi tai ammattilainen, Viisanen jatkaa.

– DIY-henki eli itse tekeminen on tärkeää. Teimme ensimmäisen ep:n omakustanteena ja kannet, graffat, logot ja muut ollaan tehty aina itse. Keikkoja ollaan järjestetty ja tullaan järjestämään Mikkelissä niin itselle kuin muillekin. Niidenkin markkinointimatskut tehdään itse, sanoo Ollikainen.

– On hyvä, että internet ja äänitystekniikan halventuminen on tehnyt musiikin tekemisestä ja levittämisestä useammalle saavutettavampaa. Ei tarvitse levy-yhtiötä väliin portinvartijaksi tai suurta omaisuutta, että pystyy saamaan omaa musiikkia muiden kuultavaksi, Ollikainen päättää.