Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Villieläinhoitolassa tapahtunutta | Pakkasen väsyttämät linnut pääsivät lämpimään hoivaan

Kuluvan talven pakkasjaksot olivat liikaa monelle linnulle. Useimmat linnut onneksi onnistuivat löytämään riittävästi energiaa tuovaa ruokaa.

Kävimme pyydystämässä hoitoon käpytikan, tilhen ja närhen, joiden energiat olivat täysin lopussa ja ilman hoitoa ne olisivat paleltuneet kuoliaaksi.

Käpytikka nukkui keskellä päivää matalalla puun rungolla, närhi nukkui niin ikään keskellä päivää lintujen ruokintapaikalla puun oksalla ja tilhi nukkui lumihangessa. Kaikkien pyydystys onnistui ilman haavia, koska energiaa pakoon lähtemiseen ei ollut.

Hoidon ensimmäinen vaihe oli luonnollisestikin lämmittely. Linnut hoidettiin sisätarhassa, jossa lämpötila on +15 asteen tienoilla.

Muutamien tuntien kuluessa lintujen olo piristyi ja ruokakin alkoi maistumaan.

Tilhi sai syödäkseen pakasteesta otettuja mustikoita. Varmaankaan kovin moni tilhi ei talviaikaan saa mustikoita syödäkseen. Tilhen olo virkistyi päivä päivältä ja lopulta, kun ulkona oli pakkasta vain muutamia asteita, se vapautettiin. Tilhi lähti vauhdilla sen kummemmin kiittämättä hoidosta.

Närhi oli hoidossa pisimpään. Se mitä ilmeisimmin oli paleltunut kaikkein eniten huolimatta hyvin tiiviistä sulkapeitteestään. Syömisenkin närhi aloitti vasta kolmantena hoitopäivänä. Ruoka maistuikin sitten erittäin hyvin ja kuorettomien auringonkukan siementen lisäksi rasvatanko kelpasi närhelle erinomaisesti.

Närhi vapautettiin hieman kauemmaksi keskusta-alueelta Salosaareen, jossa onkin runsaasti närhiä.

Seuraava vierailuaika löytöeläintalolle on 18.2.2024. Yksityiset kissan/koiranottajille varatut ajat pidetään sovitusti. Osoite: Porrassalmenkatu 69 b. Puhelimella Mesyn väen tavoittaa numerosta 050 547 9054, varmimmin arkisin klo 9-16 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 9 – 17. Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen mikkelinesy@gmail.com ja nettisivujen osoite on www.mesy.fi.