Oivaltava muotoilu, kotimainen valmistusosaaminen ja suomalainen luonto. Nämä ovat mikkeliläisen Pauliina Rundgrenin suunnittelutyön peruskiviä – asioita, joista hän saa inspiraatiota yhä uudelleen.
– Olen hyvin kotiseuturakas, ja se näkyy myös tuotteissani. Mikkelissä olen asunut koko ikäni. Ja vaikka en mikään eräilijä olekaan, niin tykkään liikkua luonnossa. Erityisesti luonnon eri muodot inspiroivat.
– Kotimaisuus taas on minulle tärkeä arvo ja ohjaa tekemistäni. Kaikki tuotteemme valmistetaan vastuullisesti ja alusta loppuun saakka Suomessa.
Rundgrenin studio ja myymälä sijaitsevat Kenkäveron pihapiirissä vanhan navetan vintillä. Myynnissä on Rundgrenin suunnittelemia design-tuotteita seinäkelloista valaisimiin ja keittiötarvikkeista kynttilänjalkoihin.
Keittiöpuolen tuotteissa pääpaino on teessä. Myynnissä on esimerkiksi käsityönä valmistettuja teesiivilöitä.
– Teesiivilä on klassikkotuotteemme ja hyvin kysytty. Ne ovat kauniita ja käytännöllisiä ja sopivat yhtä hyvin niin pannuun kuin mukiin.
Myymälässä on myös kattava valikoima irtoteetä. Rundgrenin arvion mukaan teevalikoima on Mikkelin laajin, sillä myynnissä on lähes 50 teemakua.
– Olen innokas teenjuoja ja tee on muutenkin lähellä sydäntäni.
Kaupan on totta kai myös koruja, joista Rundgren edelleen parhaiten tunnetaan.
– Korustahan tämä kaikki alkoi. Aloitin yritykseni ilman asiakkaita ja muuta toimeentuloa, ihan suoraan koulun penkiltä. Minulla ei aluksi edes ollut muita tuotteita, vain yksi ainoa koru. Aika rohkeaa, hän sanoo hersyvästi nauraen.
Tänä vuonna Rundgrenin yritys, Pauliina Rundgren Handicrafts Oy, täyttää 25 vuotta. Kenkäveron pihapiirissä yritys on toiminut 13 vuotta.
– Toiminta alkoi rumassa teollisuushallissa Rantakylässä. Minulla oli siellä vain työtilat, ei kauppaa. Se ei ollut ongelma, sillä tilat olivat silloiseen toimintaan toimivat ja minulla oli todella kattava jälleenmyyntiverkosto.
sitten muoto.
Pauliina Rundgren
Myymälän Rundgren avasi heti muutettuaan yrityksensä Kenkäveroon. Nettikauppa avattiin muutama vuosi sitten.
– Verkkokauppa ja kivijalkaliike täydentävät toisiaan, palvellen myös Mikkelin ulkopuolisia asiakkaita. Kivijalkaliike on kuitenkin edelleen ykkönen. Ihmiset pitävät siitä, että he voivat tavata suunnittelijan henkilökohtaisesti.
Rundgrenin vuosiin yrittäjänä on mahtunut kymmeniä ja taas kymmeniä korumalleja ja lukusia muita design-tuotteita. Matkalla on ollut myös hienoja yhteistöitä.
– Esimerkiksi korutalo Kalevala Korun Haltija-malliston emaliosat ovat meidän käsialaamme. Emalointi on hyvin harvinaiseksi käynyt käsityötekniikka, eikä Kaleva Korullakaan ollut enää siihen tarvittavaa osaamista.
Rundgrenin omaan tuotantoon emali on aina kuulunut.
– Emalointi on meidän tavaramerkki. Emalia on käytetty jokaisessa tuotteessamme joko päämateriaalina tai vähintäänkin yksityiskohdissa.
Tuotteiden emaliosat valmistetaan studiolla, jonne näkee suoraan myymälästä. Asiakkaat voivat seurata tuotteiden valmistumista paikan päällä.
– Toimintamme on läpinäkyvää, kirjaimellisesti, Rundgren nauraa ja jatkaa:
– Tuotteiden muut osat teetämme kymmenillä suomalaisilla alihankkijoillamme.
Rundgrenin lisäksi kivijalkaliikkeessä työskentelee kaksi työntekijää: yksi sesonkityöntekijä sekä yksi vakituinen työntekijä, joka vastaa tuotannosta eli emaloinnista.
– Itselläni ei siihen aika enää oikein riitä. Keskityn enemmän yrityksen pyörittämiseen ja suunnitteluun.
Rundgren kertoo suunnittelun lähtevän aina oivaltavasta, arkisestakin tarpeesta.
– Ensin tulee tarve ja sitten muoto. On ihanaa, että omaa mallistoa suunnitellessa saan käyttää suunnittelijan vapautta.
Jos hänen täytyisi nostaa jalustalle yksi suunnittelemansa tuote, olisi se syksyllä Habitaressa esitelty Lento-valaisin.
– On tietysti vaikeaa valita yhtä tuotetta ylitse muiden, mutta uusimmille tuotteille toivoisi aina eniten nostetta.
– Lento-valaisimia voi nähdä livenä myös esimerkiksi uudessa PihlasResortissa Joroisissa. Valaisimet ovat kotimaista työtä, totta kai.
Kotimaisuus ja luonto näkyvät myös myymälän ilmeessä. Myymälän kiintokalusteet ja tuotetelineet ovat Rundgrenin suunnittelemia.
– Olemme tuoneet liikkeen sisustukseen muotoja suomalaisesta järviluonnosta ja käyttämämme materiaalit ovat aitoja. Puuta on paljon.
Paraikaa myymälätilassa tehdään pintaremonttia, joten liikkeen ovet ovat vielä parin päivän ajan kiinni. Valmista on viimeistään tulevana lauantaina 10. helmikuuta, jolloin vietetään uudistuneen myymälän avajaisia.
– Avajaisiin ovat lämpimästi tervetulleita kaikki uudet ja vanhat asiakkaamme, yhteistyökumppanimme ja ystävämme monilta suunnilta.
– Luvassa on muun muassa uuden korusarjan ensiesittely, tarjoilua ja tarjouksia. Samalla polkaisemme 25-vuotisjuhlavuotemme käyntiin, Rundgren vinkkaa.
Pauliina Rundgrenin uudistuneen myymälän avajaiset 10. helmikuuta kello 10 alkaen. HandiCrafts shop & studio sijaitsee Mikkelin Kenkäveron pihapiirissä osoitteessa Pursialankatu 6.
Sarjassa esitellään paikallisten kivijalkaliikkeiden toimintaa.