Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Musiikkijuhlien lippukauppa on lähtenyt hyvin käyntiin – Philharmonialta kuullaan elokuussa neljä konserttia

Yhdistelmä nuoruuden intoa, kotiseutuylpeyttä ja jykevää suuruutta.

Näillä sanoilla kuvailee festivaalijohtaja Mirva Helske ensi kesän Mikkelin Musiikkijuhlien ohjelmaa.

Musiikkijuhlia vietetään Mikkelissä 3.– 11. elokuuta. Pääkonsertit sijoittuvat enimmäkseen konsertti- ja kongressitalo Mikaeliin, lisäksi ohjelmaa on festivaaliviikolla tarjolla ainakin Pitäjänkirkossa ja kauppakeskus Stellassa.

– Nyt on tulossa älyttömän hieno tapahtuma, musiikin ystäville oikea taikamaailma. Olen innoissani siitä, että saan olla mukana toteuttamassa Mikkelin Musiikkijuhlia. Luvassa on takuulla iloinen ja riemukas kesä, Helske luottaa.

Helske valittiin Mikkelin Musiikkijuhlien festivaalijohtajaksi joulukuussa. Näin ollen hän hyppäsi festivaalijohtajan saappaisiin vasta siinä vaiheessa, kun ohjelma oli jo käytännössä valmis Mikkelin Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan Erkki Lasonpalon työn toimesta.

– Erkille kuuluu kunnia hienosta ohjelmasta. Luvassa on monenlaisia tunteita ja tunnelmia. Erkin vahva ammattitaito näkyy monipuolisessa kokonaisuudessa.

Erityisen iloinen Helske on myös jatkuvasta yhteistyöstä lontoolaisen Philharmonia Orchestran kanssa. Musiikkijuhlien ykkösnimeltä kuullaan ensi kesänä neljä konserttia, jotka sijoittuvat yhdeksän päivää kestävän festivaalin neljälle viimeiselle päivälle. Lisäksi ohjelmassa on Philharmonian kamarimuusikoiden oma konsertti.

Kesällä 2022 alkaneesta yhteistyöstä Philharmonian ja sen kapellimestarin Santtu-Matias Rouvalin kanssa on sopimus vuoden 2026 festivaaliviikkoon saakka, minkä tueksi Mikkelin Musiikkijuhlat sai Jane ja Aatos Erkon säätiöltä nelivuotiskaudelle 400 000 euron avustuksen.

Helskeellä on jo aiempaa kokemusta musiikkitapahtumien järjestämisestä. Hän on toiminut aikaisemmin Mäntän Musiikkijuhlien tuottajana sekä maaliskuussa 2023 ensi-iltaan tulleen Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistyksen Elinan surma -oopperan päätuottajana.

Helske asettui Mikkeliin vuonna 2017 aloitettuaan työt Mikkelin musiikkiopiston tapahtumakoordinaattorina ja säestäjä. Hän on pianopedagogi, joka konsertoi paljon myös itse.

Myös Mikkelin Musiikkijuhlien konsepti on Helskeelle entuudestaan tuttu. Hän on ollut mukana Mikkelin musiikkijuhlien kannatusyhdistyksen hallituksessa vuodesta 2020 lähtien.

Musiikkijuhlilla nähdään uutena juttua ensi kesänä pelimusiikkia.

Mirva Helske

– Siitä on luonnollisesti etua. Toki työtä ja vastuuta on nyt enemmän, joka tietysti myös jännittää. Jännitys on kuitenkin enemmän positiivista, Helske naurahtaa.

Musiikkijuhlat käynnistyvät elokuun 3. päivä Stellan Tähtitorilla yleisölle maksuttomalla avajaispäivän etkokonsertilla. Esiintymässä on Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistyksen solisteja. Konsertissa kuullaan teoksia Giacomo Puccinilta ja Oskar Merikannolta. Konsertin juontaa Erkki Lasonpalo.

Etkojen lisäksi yleisölle maksuttomia musiikkielämyksiä tarjoaa oheisohjelmisto, johon kuuluu lukuisia esityksiä eri puolilla Mikkeliä ja maakuntaa. Esityksiä on suunnitteilla aina juhannusviikosta festivaaliviikkoon.

– Oheisohjelmistosta pyritään rakentamaan mahdollisimman laaja. Sen voin jo tässä vaiheessa sanoa, että esiintyjinä on tuttuun tapaan sekä kokeneita paikallisia tekijöitä että nuoria muusikoita. Oheisohjelmasta tiedotetaan lisää kevään kuluessa.

Musiikkijuhlien kantavia teemoja ovat tänä vuonna ilo ja eurooppalaisten arvojen kunnioittaminen. Symboliksi festivaalin varsinaisessa avajaiskonsertissa kuullaan Saimaa Sinfoniettan esittämänä Beethovenin 9. sinfonia.

Konsertin kuorona toimii Helsingin filharmoninen kuoro, joka esittää tunnetun Oodi ilolle -sävelmän. Konsertin kapellimestarina nähdään vuoden nuori taiteilija Aliisa Neige Barrière.

Lisäksi avajaiskonsertissa kuullaan Mikkelin musiikkijuhlien nuoreksi säveltäjäksi valitun, Pirkanmaalla asuvan Luukas Hiltusen Scintillion -tilausteoksen kantaesitys.

Päätöspäivänä kuullaan kaksi konserttia. Ensimmäisenä Lontoon Philharmonian muusikot esittävät kamarimusiikkikonsertin From London with Joy.

Festivaalin päätöskonsertissa Philharmonia nousee lavalle Lasonpalon johdolla. Konsertti tarjoaa hetkiä Bedřich Smetanan Moldaun, Edward Elgarin sellokonserton ja Jean Sibeliuksen ensimmäisen sinfonian parissa. Solistina on suomalainen huippusellisti Jonathan Roozeman.

Musiikkijuhlilla kuullaan ja nähdään paljon myös muita tunnettuja esiintyjiä. Estradilla ovat esimerkiksi pianisti Laura Mikkolan ja sellisti Jaani Helanderin kanssa esiintyvä viulisti Linda Lampenius.

Baritoni Waltteri Torikka nousee lavalle yhdessä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa Ilon ja valon säveliä -konsertissa Pitäjänkirkossa.

Lavalle astelee myös nuoria kykyjä muun muassa sinfoniaorkesteri Vivon konsertissa, jossa solistina loistaa jälleen 13-vuotias huippulahjakkuus, viulisti Lilja Haatainen.

Viime vuonna Mikkelin Musiikkijuhlille myytiin 5500 lippua. Kun lasketaan oheisohjelman kävijät mukaan, festivaalin kokonaiskävijämäärä oli noin 14 300 henkeä.

– 2023 oli ennätysmäinen niin konserttien, esiintyjien kuin kävijöiden määrässä, mutta samalla kulurakennekin oli todella raskas, Helske sanoo ja jatkaa:

– Tulevanakin kesänä toteutamme laajan ohjelman, mutta vaalimme erityisesti tärkeintä tehtäväämme, joka on Philharmonian esiintymisten ja muiden huipputasoisten konserttien järjestäminen Mikkelissä mahdollisimman monien kuultaville.

Mikkelin musiikkijuhlien kävijöistä iso osa tulee Mikkelin ulkopuolelta. Helske korostaakin, että suuri ja kansainvälinen festivaali tuo kaupungin musiikki- ja matkailuelämään oman merkittävän piristyksensä kesäisin.

– On upeaa, että meillä täällä Mikkelissä esiintyy niinkin suuri ja upea orkesteri kuin Philharmonia. Se vetää väkeä kaupunkiin.

Ensi kesän konserteista jotkin ovat jo loppuunmyytyjä ja lippukauppa on lähtenyt muutenkin hyvin käyntiin. Odotettavaa oli, että Philharmonian konserttien liput menevät nopeasti.

– Jos Philharmonian mielii nähdä, kannattaa toimia nopeasti. Oopperagaalaan, From London with Joy -konserttiin ja päätöskonserttiin on vielä lippuja. Santtu-Matias Rouvalin johtama Brahms & Schumann on myyty loppuun ja Bruckner 200 täyttyy nopeasti.

Helske nostaa vielä esille kaksi tärppiä.

– Musiikkijuhlilla nähdään uutena juttuna ensi kesänä pelimusiikkia. Mikaelissa esiintyy Game Music Collective, jonka soittajat ovat huippulahjakkaita nuoria muusikoita. kaikki gamerit, kannattaa tulla paikalle!

– Näin liedpianistina täytyy nostaa esiin myös Elokuisen iltapäivän unelmia -konsertti, jossa esiintyvät sopraano Iris Candelaria ja pianovirtuoosi Jukka Nykänen. Konsertissa kuullaan liedmusiikkia eri puolilta Eurooppaa. Luvassa on varmasti upea, upea konsertti.