Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Löytöeläintalon kuulumisia | Löytöeläinten huoltamiseen tarvitaan paljon väkeä – tulisitko sinä vaikka hoitamaan koiria?

Löytöeläintalon eläimet tarvitsevat säännöllistä päivittäistä hoitoa ja huolenpitoa.

Vakituiset työntekijät työskentelevät pääsääntöisesti aamu- ja päiväaikoina ja vapaaehtoiset hoitajat ilta-aikoina, mutta viikonloppuisin vapaaehtoisia tarvitaan avuksi myös aamuvuoroihin.

Tämä tarkoittaa sitä, että löytöeläintalon toiminnan ylläpitämiseen tarvitaan paljon ihmisiä, joilla kaikilla on yhteinen motivaatio eläinten auttamiseen. Vapaaehtoistyö eläinten hoitajana on antoisaa ja palkitsevaa, mutta on muistettava sen tuovan mukanaan myös vastuuta.

Uusille vapaaehtoisille eläintenhoitajille annetaan kokemustaustasta riippumatta perehdytys, jonka avulla opetetaan kunkin lajin hoitovuoron perusasiat ja käydään läpi sääntöjä, joiden tarkoitus on huolehtia eläinten ja ihmisten turvallisuudesta.

Keskeistä vapaaehtoistoiminnassa on sitoutua.

Perehdytysvuorojen määrä voidaan sopia yhdessä perehdytettävän kanssa ja ensimmäisiin itsenäisiin hoitovuoroihin on saatavilla tukea. Aina on sallittua pyytää apua muilta, vaikka olisi jo pidempään ollut mukana toiminnassa ja hoitovuoroja saa jakaa toisten hoitajien kanssa.

Parhaimmillaan vapaaehtoistyössä voi löytää uusia ihmisystäviä sen lisäksi, että pääsee viettämään aikaa ihanien eläinystävien parissa.

Tällä hetkellä kissojen hoitajia on paljon ja moni uusi kissahoitajaehdokas vielä odottaa omaa vuoroaan perehdytykseen.

Koirien osalta puolestaan tarvitaan lisää innokkaita vapaaehtoisia mukaan toimintaan. On kuitenkin hyvä etukäteen miettiä sopiiko koirien hoitaminen itselle, sillä löytöeläintalon koirat voivat joskus olla haastavia. Vaikka löytöeläintalon linja koirien ohjaamisessa on lempeä, tarvitaan välillä myös jämäkkyyttä.

Koirien hoitoilta koostuu ruokien antamisesta, ulkoilutuksesta sekä seurustelusta ja vuoroon on syytä varata 2-3 tuntia aikaa, jotta ehtii tehdä kaiken tarvittavan. Tavoitteena on että kaikki koirat pääsisivät joka päivä lenkille, mutta lenkkeilyajan hoitaja saa itse määrittää.

Poikkeustilanteissa kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että koirat saavat joka päivä ruoat ja pääsevät tarhaan asioille.

Keskeistä vapaaehtoistoiminnassa on sitoutua noudattamaan turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja myös pitää kiinni lupaamistaan vuoroista, unohtamatta eläinten hyvää kohtelua.

Jos kiinnostuit vapaaehtoistoiminnasta, voit lähettää hakemuksen: mikkelinesy@gmail.com

Löytöeläintalon seuraava vierailuaika on sunnuntaina 4.2. klo 14-16. Osoite: Porrassalmenkatu 69 b. Puhelimella Mesyn väen tavoittaa numerosta 050 547 9054, varmimmin arkisin klo 9-16 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 9 – 17. Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen mikkelinesy@gmail.com ja nettisivujen osoite on mesy.fi