Iltapäivällä 29. marraskuuta kaksikymmentäyksihenkinen opiskelijaryhmä Mikkelin lukiosta opettajineen istuutuu paikoilleen lentokoneeseen. Ilmapiiri on innostunut, hiukan jännittynytkin, sillä matka kohti Euroopan parlamenttia pääsee vihdoin alkamaan, vaikkakin peruttujen lentojen takia päivää suunniteltua myöhemmin.
Euroscola on Euroopan unionin mahdollistama päätöksentekosimulaatio, jossa yli 14-vuotiaat nuoret EU:n nykyisistä ja entisistä jäsenmaista sekä hakijamaista pääsevät astumaan kansainvälisen politiikan maailmaan.
Hanke huipentuu pääpäivänä Euroopan parlamenttiin Strasbourgin sydämeen.
Parlamenttipäivänä opiskelijat pääsevät kuulemaan parlamentin työntekijöiden ja poliitikkojen mielipiteitä, ajatuksia ja neuvoja, ja mikä tärkeintä, keskustelemaan ja jopa äänestämään itse päivän aiheista Euroopan parlamentin jäsenten tapaan.
Mikkelin lukion opiskelijoista koostuva opiskelijaryhmä opettajineen osallistui Euroscola-istuntoon 30. marraskuuta.
Istunnon, johon Mikkelin lukion opiskelijat osallistuivat, aiheeksi oli valikoitunut kyberturvallisuus.
Ennen parlamenttipäivää opiskelijat työskentelivät muun muassa esitelmien parissa, perehtyen aiheeseen ja siihen liittyvään sanastoon.
Parlamentissa työskenneltiin englannin, saksan ja ranskan kielellä. Parlamentissa opiskelijat saivat kuulla lukuisia mieleenpainuvia puheenvuoroja toisilta nuorilta ympäri Eurooppaa, sillä kaikilla istuntoon osallistuvilla nuorilla oli mahdollisuus valmistella omia puheitaan ja ottaa kantaa kuulemaansa.
Paikalla oli satoja lukiolaisia yli kahdestakymmenestä jäsenmaasta.
Mikkelin lukion opiskelijat Eveliina Auvinen, Meeri Karhinen, Juulia Takkinen ja Lotta Ollikainen osallistuivat Strasbourgissa järjestettävään Euroscola-päivään.
Oli hienoa päästä tutustumaan parlamenttiin, mutta kaikista parasta oli yhteisöllisyys ja mahtava porukka.
Konsta Bergman
Auvinen, Karhinen, Takkinen ja Ollikainen osallistuivat projektiin, koska näkivät Euroscola-projektin olevan ainutkertainen mahdollisuus tutustua Euroopan parlamentin toimintaan.
Karhinen kuvailee projektia “uniikkina mahdollisuutena tutustua Euroopan parlamentin toimintaan ja loistavana tilaisuutena päästä käyttämään englannin kieltä”.
Projektiin hakemuksen jätti yhteensä 42 opiskelijaa, joista 21 opiskelijaa valittiin mukaan projektiin.
Euroscola-projekti kiinnosti siis Mikkelin lukion opiskelijoita ja pääseminen projektiin ei ollut itsestäänselvyys.
Projektissa valintakriteereinä olivat kiinnostus yhteiskunnallisiin ja kansainvälisiin asioihin, sujuva englannin kielen taito ja rohkeus käyttää kieltä. Myös saksan ja/tai ranskan kielen taito katsottin eduksi ja suositeltavana pohjaopintona pidettiin yhteiskuntaopin kolmatta opintojaksoa, joka käsittelee Suomea, Eurooppaa ja muuta maailmaa.
– Mua jännitti pääsenkö mukaan, kun hakijoita oli niin paljon, kertoo Ollikainen.
Ollikaisen jännitys oli kuitenkin turhaa, sillä hän pääsi mukaan projektiin.
Myös lukiossa opiskelevien Konsta Bergmanin ja Luka Halosen mielestä Euroscola-projekti oli kokonaisuudessaan antoisa kokemus.
Bergman kuvailee olleensa aina kiinnostunut politiikasta ja kansainvälisestä päätöksenteosta, joten hänelle ei olisi tullut kysymykseenkään jättää tilaisuutta käyttämättä.
Samoilla linjoilla oleva Halonen lisää, että koska myös tuttuja lähti mukaan, projekti näyttäytyi alusta asti mahdollisuutena lähteä yhdessä kerryttämään tietoa ja kokemuksia.
Mua jännitti pääsenkö mukaan, kun hakijoita oli niin paljon.
Lotta Ollikainen
Euroscola-projektikurssin aikana opiskelijat syventivät tietouttaan Euroopan unionista ja parlamentin toiminnasta.
Itse Euroscola-päivä täysistuntosimulaatioineen täytti säntillisen valmistelun jälkeen kaikki odotukset.
– Sain paljon uutta tietoa Euroopan parlamentista, ja opin keskustelemaan vaikeistakin poliittisista kysymyksistä englanniksi, Halonen luonnehtii.
Auvinen, Karhinen, Takkinen ja Ollikainen puolestaan kertovat saaneensa päivän aikana lisää uskoa ja varmuutta omaan osaamiseensa.
Myös Bergman korostaa kerryttäneensä projektin aikana ennen kaikkea itseilmaisun rohkeutta.
Euroscolan yksi tavoite onkin vahvistaa opiskelijoiden eurooppalaista identiteettiä sekä lisätä heidän haluaan kansainvälistyä ja tutustua Euroopan unioniin ja poliittiseen päätöksentekoon.
Vaikka reissun aikana lentojen peruuntumisilta ja muilta vastoinkäymisiltä ei vältytty, yhteishengen avulla kaikesta selvittiin. Kokemus hyvästä ja motivoituneesta ryhmähengestä nouseekin esiin monien opiskelijoiden puheissa.
– Oli hienoa päästä tutustumaan parlamenttiin, mutta kaikista parasta oli yhteisöllisyys ja mahtava porukka, Bergman kiteyttää.
Kirjoittajat ovat Euroscolaan osallistuneita Mikkelin lukion opiskelijoita.