Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huippuluokan huilisti Sharon Bezaly saapuu Mikkelin kaupunginorkesterin vieraaksi – ohjelmistossa Kalevi Ahon konsertto

Mikkelin kaupunginorkesteri aloittaa kevätkautensa huippusolistin kanssa, kun mestarihuilisti Sharon Bezaly konsertoi Mikaelissa keskiviikkona 17. tammikuuta. Konsertti alkaa kello 18.

Konsertin johtaa pääkapellimestari Erkki Lasonpalo ja solistinumerona on luvassa Kalevi Ahon Konsertto alttohuilulle ja jousille.

Israelissa syntynyt ja nyt Ruotsissa asuva Bezaly on maailmantähti ja yksi instrumenttinsa kansainvälisesti arvostetuimmista osaajista. Hänen soittotekniikkaansa on kuvattu jopa täydelliseksi ja brittiläinen The Times -lehti käytti hänestä ilmaisua ”taivaan lahja huilulle”.

Bezaly on moneen kertaan palkittu solisti ja hänen levytyksensä ovat saavuttaneet lukuisia kansainvälisiä tunnustuksia. Monet nykysäveltäjät ovat omistaneet hänelle teoksiaan, mutta Bezaly on kunnostautunut myös vanhemman huilumusiikin tulkitsijana.

Kalevi Aho on yksi tunnetuimmista suomalaisista nykysäveltäjistä. Hän juhlii myöhemmin tänä keväänä 75. syntymäpäiväänsä.

Aho tunnetaan konserttosäveltäjänä tavastaan perehtyä kulloiseenkin solistisoittimeen huolellisesti sävellystyönsä yhteydessä.

Hän saakin säännöllisesti kiitosta solisteilta siitä, miten hyvin teokset solisti-instrumentille sopivat. Alttohuilukonserttoon hän on kirjoittanut osan myös harvinaisemmalle bassohuilulle.

Konserttiviikko on muutoinkin erityinen Mikkelin kaupunginorkesterille, sillä Alttohuilukonsertto äänitetään BIS-levymerkille. Äänitys on jatkoa syksyllä 2023 julkaistulle Saimaa Sinfonietan levylle, joka sisälsi Ahon kolmen konserton ensiäänitykset.

Mikkelin kaupunginorkesterin pääkapellimestari Erkki Lasonpalo on kunnostautunut Ahon teosten levytystulkitsijana jo useasti. Levytystä varten orkesteriin saadaan muutama lisäsoittaja, joten lavalla nähdään hieman totuttua suurempi jousiorkesteri.

Solistinumeron lisäksi konsertin alkupuolella kuullaan toinenkin Kalevi Ahon teos, Kirje tuolle puolen, joka on sävelletty sävelletty Pehr Henrik Nordgrenin muistolle.

Väliajan jälkeen konsertin päättää tsekkiläisen Josef Sukin Serenadi jousille, joka soi iloa ja valoa tammikuun pimeyden keskelle.