Mikkelin musiikkijuhlat on nimittänyt taiteiden maisteri Mirva Helskeen musiikkijuhlien festivaalijohtajaksi. Helske aloitti työsuhteen 1.1.2024.
Helskeellä on vahva kokemus musiikkitapahtumien järjestämisestä eri rooleissa. Hän on toiminut aikaisemmin Mäntän Musiikkijuhlien tuottajana, Mikkelin musiikkiopiston tapahtumakoordinaattorina sekä maaliskuussa 2023 ensi-iltaan tulleen Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistyksen Oskar Merikannon Elinan surma -oopperan päätuottajana.
Helske on myös säestäjä ja pianopedagogi Mikkelin musiikkiopistossa ja konsertoi itse pianistina erityisesti laulumusiikin parissa. Hänellä on Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta maisterin tutkinto kolmelta alalta: laulusäestys, solistinen piano sekä instrumenttipedagogiikka.
suhtaudun suurella kunnioituksella.
Mirva Helske
Helske on toiminut Mikkelin musiikkijuhlien kannatusyhdistyksen hallituksessa vuodesta 2020 lähtien.
– Mirva Helske on kulttuurin moniosaaja. Mirvan erittäin vahva paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten kulttuurialan toimijoiden sidosryhmäsuhdeverkosto, sekä luottamusta rakentava tekemisen ote saadaan nyt täysimääräisesti Mikkelin musiikkijuhlien tulevaisuuden tueksi, hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen kuvailee.
– Hämmästyin ensin hallituksen puheenjohtajan lähestyessä minua ehdotuksella festivaalijohtajan tehtävästä, olenhan pohjakoulutukseltani pianisti. Hetken pohdittuani näin kuitenkin myös ne mahdollisuudet, joita minulla paikallisena musiikin yleispuuhanaisena on, Helske toteaa.
– Suuri, kansainvälinen festivaali tuo kaupungin musiikki- ja matkailuelämään oman merkittävän piristyksensä kesäisin. Musiikkijuhlien luotsaaminen eteenpäin yhdessä taiteellisen johtajamme, Erkki Lasonpalon, kanssa on vastuullinen tehtävä, johon suhtaudun suurella kunnioituksella, Helske sanoo.
Helske seuraa tehtävässään maisteri Mikko Leppästä, jonka määräaikainen festivaalijohtajan tehtävä päättyi vuoden 2023 lopussa.
Kesällä 2022 Mikkelin Musiikkijuhlat aloittivat yhteistyön lontoolaisen The Philharmonia orkesterin ja sen kapellimestarin, Santtu Matias Rouvalin, kanssa. Yhteistyö The Philharmonian kanssa jatkuu vuoden 2026 festivaaliviikkoon saakka ja muodostaa Mikkelin musiikkijuhlien festivaaliviikon rungon lähivuosille.
Kesän 2024 ohjelmisto on julkaistu. Kaikki kesän konserttien liput ovat nyt myynnissä. Ohjelmisto tulee täydentymään pienempien konserttisalien ulkopuolella toteutettavien konserttien myötä.