Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuorisopalvelujen Kamupartio liikkuu kaduilla uudenvuodenaattona – "Kamut eivät moralisoi vaan kuuntelevat ja tukevat"

Nuorisopalvelujen Kamupartio liikkuu Mikkelin kaduilla jälleen uudenvuoden aattona, sunnuntaina 31. joulukuuta.

Kamut ovat liikenteessä noin klo 19-01, tarvittaessa pidempäänkin. Heidät tunnistaa mustista liiveistä, joiden selässä lukee Nuorisotyö.

Kamupartion toimintaa on toteutettu Mikkelissä useiden vuosien ajan nuorten suosimina juhlapäivinä, kuten vappuaattona, koulujen päättymispäivänä sekä uudenvuodenaattona.

Nuorisotyön Kamut kulkevat Mikkelin kaduilla ja puistoissa nuorten keskuudessa, huolehtien osaltaan alle 18-vuotiaiden turvallisuudesta. Kamut ovat välittäviä ja turvallisia aikuisia, jotka auttavat nuoria silloin kun siihen on tarvetta.

Kamupartiossa on mukana kaupungin nuorisopalvelujen työntekijöiden lisäksi seurakunnan nuorisotyöntekijöitä, nuoriso-, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita sekä täysi-ikäisiä vapaaehtoisia.

Käytännössä Kamut auttavat nuoria olemalla läsnä nuorten suosimilla alueilla, antamalla ensiapua sitä tarvitseville ja huolehtien ettei kukaan jää yksin tai heitteille.

Kamut tarjoavat mahdollisuuden tulla keskustelemaan ja ohjaavat nuoria tarpeen mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tai poliisin luo. Nuorilla on mahdollisuus hakea Kamupartiolaisilta apua joko itselleen tai kaverilleen.

Kamut eivät moralisoi vaan kuuntelevat ja tukevat nuoria.

Ilmoittautuminen kamupartioon tapahtuu suoraan vastuuhenkilölle koulunuorisotyöntekijä Niina Korhoselle 29.12. mennessä niina.korhonen@sivistys.mikkeli.fi tai 040 129 5147.

Kaikkien vapaaehtoisten kanssa keskustellaan Kamupartion toimintatavoista ja heidät perehdytetään ennen partiointia. Työskentely tapahtuu tiimeissä, jotka kootaan tasaisesti sekä ammattilaisista että vapaaehtoisista.