Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä, päättäjä | Sdp:n valtuutettu Raine Lehkonen vannoo koulutuksen, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden nimeen – ”Pidetään hyvää huolta osaajista”

Kuka olet?

– Olen Raine Lehkonen, mikkeliläinen sosialidemokraattien kaupunginvaltuutettu.

– Olen kotoisin Juvalta. Mikkeli on koulukaupunkini. Pääsin ylioppilaaksi Tyttölyseosta ja opiskelin Jyväskylän yliopistossa. Koulutukseltani olen filosofian maisteri.

– Opiskelujen jälkeen palasin takaisin Mikkeliin. Asumme aviomieheni kanssa Lähemäellä. Meillä on kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta, iältään esieskarilaisesta teini-ikään.

– Molemmat tyttäret asuvat perheineen Mikkelissä. Vietämme perheen kanssa paljon aikaa yhdessä, varsinkin kesällä lapsuudenkodissani Juvalla Saimaan maisemissa. Olemme mukana lastenlasten harrastuksissa ja muutenkin arjessa. Se on suuri onni ja ilo.

Mitä teet työksesi?

– Jäin eläkkeelle Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Xamkin lehtorin toimesta vuonna 2020. Toimin myös OAJ:n pääluottamusmiehenä. Sain tehdä työtäni huippuosaajien keskellä ja heidän edustajanaan.

– Olen ”koulutususkovainen”, joka luottaa koulutuksen voimaan ja merkitykseen sekä yksilölle että yhteiskunnalle.

Mitä luottamustoimia sinulla on?

– Olen toiminut kaupunginvaltuutettuna yli 30 vuotta.

– Nyt olen Etelä-Savon Koulutus Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Mikkelin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja.

– Ammatillinen koulutus on sydäntäni lähellä. Noin puolet peruskoulunsa päättäneistä jatkaa ammatilliseen koulutukseen. Kaksi kolmesta ammatillisia opintoja suorittavista on yli 20-vuotiaita. Koulutus antaa mahdollisuuden ammattitaidon kehittämiseen aina oman alan mestariksi asti.

– Ilman ammatillisen koulutuksen osaajia Suomi, Etelä-Savo ja Mikkeli eivät pärjää. Osaajista on pidettävä hyvää huolta, sillä monet toimialat olisivat pulassa ilman heitä.

– Etelä-Savon Koulutus Osakeyhtiöön kuuluu Ammattiopisto Esedu ja kilpailluilla markkinoilla toimiva tytäryhtiö KasvuEsedu. Tehtävämme on kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista ja kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin, antaa valmiuksia yrittäjyyteen sekä tukea elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua.

– Olemme työelämää varten. Turvaamme ja edistämme Etelä-Savon elinvoimaa ja elinkeinoelämää. Vastaamme työvoiman tarpeeseen. Esedu on voimakkaasti tulevaisuusorientoituva toimija.

Kuntalaisten osallistaminen kuntademokratian kautta on arvokasta.

– Etelä-Savon Koulutus Oy on strategiassaan asettanut tavoitteekseen mahdollistaa jokaiselle opiskelijalle koulutuksen ammattiin. Ohjenuorana on, että kaikki pidetään mukana, ketään ei jätetä. Keskiössä on aina opiskelija.

– Kannustan jokaista nuorta löytämään oman polun ja kulkemaan kohti unelmiaan. Maksuton lukio ja ammatillinen koulutus mahdollistaa sen.

Miksi läksit kunnallispolitiikkaan?

– Kouluneuvostoista se alkoi, opiskelijajärjestön kautta kuntapolitiikkaan. Demokratiaa puolustetaan asettumalla ehdokkaaksi.

Mikä ratkaisi puoluevalintasi?

– Valitsin Sdp:n jo nuorena, koska Sdp on tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kansainvälinen liike.

– Puolustan hyvinvointiyhteiskuntaa, joka on pitkälti sosialidemokraattisen liikkeen aikaansaannosta. Olen itsekin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti. Olen kiitollinen edellisille sukupolville kaikesta siitä työstä, jota he ovat tehneet suomalaisen tasa-arvoisen yhteiskunnan eteen. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat arvot, jotka kestävät.

Millaisia asioita haluat edistää?

– Haluan edistää ihmisten hyvinvointia, avoimuutta, kuntalaisten kuulemista ja osallisuuden lisäämistä päätöksenteossa.

– Etelä-Savon Energiasta saatavat miljoonat on käytettävä kuntalaisten palveluihin elinvoimahankkeiden ohella. Valtuutettujen on käytävä arvokeskustelu. Palvelujen ei saa antaa rapautua. Sijoitusten tuotolla voimme tukea ihmisiä pitämällä päiväkodit, koulut, liikuntapaikat ja kulttuurielämän elinvoimaisina.

– Haluan olla rakentamassa tasa-arvoista ja yhdenvertaista yhteiskuntaa. Arvostan kunnallisia luottamustehtäviä. Kannankin huolta kuntalaisten osallistamisesta nyt kun Mikkelissä ollaan yhdistämässä hyvinvoinnin ja osallisuuden ja kasvatus- ja opetuslautakuntaa. Näin ei saa tapahtua.

– Kuntalaisten osallistaminen kuntademokratian kautta on arvokasta. Vähäisillä säästöillä ei kannata romuttaa yhteiskunnan yhtä perusarvoa, yhdenvertaista osallistumista päätöksentekoon. Hyvinvointialueiden luomisen jälkeen kunnissa korostuu sivistys, kulttuuri, koulutus ja varhaiskasvatus. Siellä, ihmisten lähellä, luodaankin edellytykset hyvälle, rikkaalle elämälle.

Miten kuvailet itseäsi?

– Aktiivinen kansalainen, innostuva, tarmokas, nopea. Porukassa viihtyvä. Ikuinen ”järjestönuori”.

Mikä saa sinut iloiseksi?

– Lasten pärjääminen. Ystävät. Oma koti. Kohtaamiset kaupungilla.

Entä murheelliseksi?

– Ukrainan sota, Gazan tilanne. Köyhyys.

– Suomessa nykyhallituksen hyvinvointivaltioon, erityisesti nuoriin, kohdistuvat säästöt ja työntekijöiden oikeuksien polkeminen. Rasistiset mielipiteet.

Miten lataat akkujasi?

– Liikunta on tärkeä. Maalla kesällä kalakaverin kanssa kalastaen. Talvella hiihtäen ja ulkoillen. Hyvä kirja, musiikki.

Mistä et luovu mistään hinnasta?

– En halua luopua perheestäni, enkä ystävistäni.

Kehu toisen puolueen päättäjä!

– Marita Hokkanen, Keskustan valtuutettu, tuo esille opettajana koulun arkipäivää päättäjille. Kaupunkikehityslautakunnan pitkäaikaisena jäsenenä Marita on asioihin perehtyvä ja osaava.

Kehu Mikkeliä!

– Mikkeli on paras paikka asua. Kaupunki on turvallinen, ihmiset mukavia.

– Täällä on kaupunkirakenne maaseutuympäristön keskellä. Palvelut ovat lähellä ja vielä toistaiseksi melko hyvät. Mikkelissä on hienot harrastusmahdollisuudet kaiken ikäisille.

Juttusarjassa mikkeliläiset kuntapäättäjät kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.