Kyllähän se hätkähdytti, kun luin Länsi-Savon etusivun mittaisen Jukurien viestin, jossa liigaseura pyysi meiltä mikkeliläisiltä ja eteläsavolaisilta apua. Sillä avunhuutohan se oli.
Mutta kun luin sen toiseen kertaan, muistin että eihän siinä sinänsä ollut mitään uutta. Olen itse kirjoittanut periaatteessa samat asiat kahteenkin juttuun Mikkelin Kaupunkilehteen tänä vuonna.
Ensimmäisellä kerralla ne lausuivat Tuomas Muotka ja Perttu Ahvenainen, joiden perustamasta Etelä-Savon Puolesta Oy:stä tuli keväällä Jukurien pääomistaja. Toisella kerralla samaa asiaa puhui Juhana Tikka, josta syksyllä tuli Jukurit HC Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Viesti on, ettei mikään urheiluseura voi menestyä ilman oman kotiseutunsa ihmisten tukea. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jos peleissä ei käy tarpeeksi porukkaa eikä oheistuotekauppa ja ravintolamyynti kilauttele kassaa riittävästi, ottaa ohraleipä.
Minusta Jukurit muotoili viestinsä aivan oikein, toimi rohkeasti ja väänsi sanoman tarpeeksi paksusta rautalangasta. Avoimessa kirjeessä kun tehtiin selväksi myös se, että ne ajat ovat ohi, kun joku tai jotkut kaivavat kuvettaan ja kattavat Jukurien kulut.
Sitä työtä ovat tehneet etenkin Heikki Viitikko ja Jukka Toivakka ja he ansaitsevat siitä ison tunnustuksen. Mutta nyt pitää pärjätä oman toiminnan tuotoilla, mikä on oikein tervettä ajattelua uusilta taustavoimilta.
Liigatason jääkiekkoilu on kovaa bisnestä. Niin kovaa, että tällä kaudella moni Jukureita paljon pidemmänkin pääsarjahistorian omaava joukkue on taloudellisissa vaikeuksissa. Joissakin seuroissa ovi käy jo näinä aikoina, kun pelaajia myydään pois taloudellisista syistä.
On syytä muistaa, että Jukurien ulostulo tehtiin juuri siksi, ettei edellä mainitun kaltaiseen toimintaan pitäisi turvautua. Se tehtiin nyt, kun suuntaa voidaan vielä muuttaa.
Siksi se oli fiksu veto, vaikka kaiken maailman ”asiantuntijat” kuinka räkättäisivät. Heidän kun on helppo kuittailla kun ei ole pennin jeniäkään itsellään liossa.
Jukurien avautumista ei pidä dramatisoida liikaa, mutta sen ydinviesti on kuitenkin kyettävä ymmärtämään.
Lähikuukausina mitataan, voidaanko Mikkelissä jatkossakin pelata liigatason jääkiekkoa. Jos täällä niin halutaan, jokaisen sitä haluavan on osoitettava tukensa. On mentävä katsomaan pelejä ja rahoitettava Jukurien toimintaa.
Se asia ei ole sen kuuluisan jonkun toisen vastuulla. Se on jokaisen jääkiekon ystävän vastuulla. Nyt katsotaan, onko sitä porukkaa tarpeeksi luomaan Mikkeliin kestävää jääkiekon liigakulttuuria.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.