Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä, päättäjä | Perussuomalaisten valtuutettu Raimo Heinänen harmittelee sitä, että puolueen Mikkelin valtuustoryhmä ”hajotettiin itsekkäillä päätöksillä”

Kuka olet?

– Olen Raimo Heinänen, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu.

– Olen kotoisin Lammin Mommilasta, lähdin 16-vuotiaana töihin Helsinkiin. Suoritin asepalveluksen Ilmavoimien teknisessä koulussa, tavoitteena lähteä Finnairille.

– Aikataulumuutokset veivät minut kauppaoppilaitokseen Riihimäelle ja alan vaihtoon. Sain SOK:lta stipendin ja suosituksen jatko-opiskeluun liikkeenjohdollisessa koulutuksessa Osuuskauppaopistossa ja myöhemmin Helsingin kauppakorkeakoulussa. Suoritin myös kaksi tutkintoa Markkinointi-instituutissa.

– Olen perheellinen ja asun Mikkelin Väänälässä, vaimoni on nykyään kanssani Mikkelin kauppahallissa kalakauppiaana. Meillä on kaksi poikaa, joista toinen on Orimattilassa opettajana ja toinen Helsingissä Ruokavirastossa huoltotoimista vastaavana.

Mitä teet työksesi?

– Olen toiminut osuuskaupoissa Riihimäellä ja Helsingissä erikoistavaroiden ja vaatekaupan esimies- ja johtotehtävissä noin kymmenen vuotta. Halonen/Carlson-yhtymässä olin pukinetavaratalojen liikkeenjohdon tehtävissä noin kymmenen vuotta. Helsingissä perheelläni oli myös isännöintitoimisto.

– Yrittäjäksi siirryttyäni meillä oli Suomessa kolme pukinekauppaa ja yksi Viipurissa. Viipurissa oli myös pukinetehdas ja vientiyhtiö, jossa oli tuolloin noin 400 työntekijää. Liiketoiminta Venäjällä jatkui kahdeksan vuotta.

– Mikkeliin muutimme vuonna 1995. Ostimme Kuitusen kalayrityksen ja myöhemmin Sepän Pakari -leipomon, jolla oli Mikkelin ja Mäntyharjun toreilla kala- ja leipomotorivaunut.

– Mikkelin Kauppahallissa avasimme 1999 lähipikaruokamyymälä Eväsherkun, myymälöitä oli myös Jyväskylän, Tampereen ja Lahden Kauppahalleissa.

– Mikkelin uudessa kauppahallissa on toiminut vuodesta 2011 lähtien Kala- ja Eväsherkku.

– Lisäksi olen toiminut eduskunnassa kansanedustaja Jaana Strandmanin (ps.) avustajana.

Mitä luottamustoimia sinulla on?

– Tällä hetkellä olen perussuomalaisten valtuuston jäsen, Etelä-Savon piirin puheenjohtaja, Mikkelin Seudun Perussuomalaisten hallituksen jäsen, Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsen, Etelä-Savon maakuntaliiton yhteistyövaltuuskunnan jäsen, Etelä-Savon hyvinvointialueen turvallisuuslautakunnan jäsen sekä valtuuston varajäsen.

Miksi lähdit kunnallispolitiikkaan?

– Lähdin politiikkaan kun koin, ettei Mikkelin kaupungin taloutta hoideta tasapainoisesti, eikä kerättyjä verorahoja käytetä asukkaiden edun mukaisesti. Lisäksi tasapuolisuus ei toteudu, joidenkin etu on etusijalla.

– Halusin päätöksentekoon realismia, elinvoiman ja pk-yrittäjyyden edistämistä. Halusin myös edistää Mikkelin ja mikkeliläisten sekä Etelä-Savon menestymistä.

Mikä ratkaisi puoluevalintasi?

– Olin perussuomalaisten listalla vuoden 2012 kunnallisvaaleissa sitoutumattomana josta pääsin valtuustoon.

– Myöhemmin liityin perussuomalaisiin. Valintaan vaikutti se, ettei puolue painostanut mihinkään ideologiaan. Halusin toimia realistisesti ja perustaa päätöksenteon tietoon.

Millaisia asioita haluat edistää?

– Kaupungin käyttötalous on saatava tasapainoon, 20 vuotta jatkunut alijäämäinen kausi on johtanut tuottavien ESE:n osakkeiden myyntiin. Suomen kaupunkien korkein veroäyri ja asumiskustannukset on saatava laskemaan. Elinvoima, yrittäjien ja työpaikkojen määrä on saatava kasvuun.

– Haluan edistää Lahti-Mikkeli -oikoradan rakentamista ja saada Mikkeli pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueeksi. Luopuisin Itäradan suunnitteluhankkeesta jota liikenneministeriön mukaan ei toteuteta.

– Vapaa-ajan asuminen ja matkailu on ehkä merkittävin kehitysalusta, sillä viipymä vapaa-ajan asunnoilla on jo nyt kasvanut 120-130 päivään. Niistä tulee Mikkelin alueelle yli 100 miljoonan tulot, siksi on viisasta edistää etätyön ja etäyrittäjyyden lisäämistä vapaa-ajan asunnoilla.

– Toivon, että suunniteltu Kenkäveronniemen alueellisen ruoan, matkailun ja tapahtumien myynti- ja markkinointikeskus toteutuisi, sillä on arvioitu että keskus keräisi 1-2 miljoonaa kävijää Viitostieltä ja lähialueelta. Osa käyttäisi myös kaupunkikeskustan palveluja.

Miten kuvailet itseäsi?

– Olen positiivinen luonteeltani, innovatiivinen ja ratkaisukeskeinen.

– Perhe on minulle arvokas ja haluan auttaa ystäviä. Lupaudun ehkä liian helposti, jolloin oma vapaa-aika jää vähiin.

– Haluan ottaa myös vastuun omasta ja läheisten elämästä. Olen sitkeä, ehkä periksiantamaton. Epäoikeudenmukaisuutta ja kohtuutonta oman edun tavoittelua en voi hyväksyä.

Mikä saa sinut iloiseksi?

– Olen saanut elämän lahjaksi, se on suurin iloni. Hyvät oikeudenmukaiset päätökset ilahduttavat.

– Loma vaimon kanssa on aina iloinen asia. Onnistumiset kannustavat ja tekevät iloisen mielen. Perheeni ja läheisten terveys tuntuu hyvältä.

– Myös ensimmäisen mikkeliläisten perussuomalaisen kansanedustajan, Jaana Strandmanin valinta ilahdutti.

Entä murheelliseksi?

– Mikkelin energiayhtiö ESEn kauppa, jossa menetimme kymmeniä miljoonia rahaa sekä maakunnallisen energiayhtiökaupan myötä Etelä-Savon maakunnan merkittävimmän, noin kahden miljardin pääomakeskittymän. Menetimme myös mahdollisuuden eheyttää maakuntaa ja luoda tulevaisuudessa merkittäviä maakunnallisia energiainvestointeja.

– Toinen asia on perussuomalaisten Mikkelin valtuustoryhmän hajotus itsekkäisillä päätöksillä.

Miten lataat akkujasi?

– Lukemalla, liikkumalla luonnossa sekä metsän- ja puutarhanhoidolla.

– Lomailu vaimon kanssa sekä ruoanlaitto ja saunominen ystävien kanssa ovat myös tärkeitä.

Mistä et luovu mistään hinnasta?

– Uudesta kodista, jonka rakensimme palaneen tilalle.

Kehu toisen puolueen päättäjä!

– Näen tärkeimpänä asiana talouden tasapainottamisen Mikkelin taloudessa. Parhaiten asiaa ovat tukeneet Risto Rouhiainen (kesk.) ja Anna Reponen (sit.).

Kehu Mikkeliä!

– Mikkeli on upea maaseutukaupunki. Mikkeliä voidaan kutsua myös Suomen vapaa-ajan pääkaupungiksi yli 10 000 vapaa-ajan asunnolla. Alueella on DO-Saimaa alkuperäisraaka-aineista valmistettuja jalosteita ja ruokaa upeissa ravintoloissa.

– Mikkelissä on Suomen parhaaksi valittu tori ja yli sata vuotta vanha kauppahallitoiminta. St. Michel -ravit ovat brändi kuten Mikkelin Musiikkijuhlatkin.

Juttusarjassa mikkeliläiset kuntapäättäjät kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.