Voin nähdä hyvin elävästi, miten upea juttu tästä tulee, sanoo mikkeliläinen valotaiteilija ja tapahtumatuottaja Elisa Hillgen katsellessaan Otavan vanhan koulutilan aukeaa nurmialuetta.
Elokuussa 2024 tuon alueen on tarkoitus täyttyä kahden päivän ajaksi iloisesta festarikansasta, kun paikalla järjestään ensimmäistä kertaa Hillgenin tuottama monitaiteellinen Otawala-festivaali.
Hillgen on syystäkin innoissaan. Festivaalin alueelle tulee kaikkea sellaista, mitä hyviin festareihin saattaa kuulua: kaksi esiintymislavaa, anniskelualue, ruokakojuja sekä leirintäalue.
– Ajattelin ensin vähän pienimuotoisempaa tapahtumaa, mutta kun näin tämän alueen mahdollisuudet, homma alkoi vähän levitä, Hillgen sanoo nauraen.
Tapahtuma tulee olemaan hyvin pitkälti paikallista tekoa. Esimerkiksi tapahtumatekniikka ja turvallisuuspalvelut ovat mikkeliläisiltä yrityksiltä.
Lisäksi jo tässä vaiheessa on selvää, että festivaalin esiintyjäkaartissa nähdään paljon paikallisia bändejä ja artisteja. Lavalle nousevat ainakin Dyecrest, Deathropy, Onkalo, Roope Nykänen, Duo Joaker, Funeral Unit, Nitrik ja Emmajulia & Band.
Muutama vetonaula on kuitenkin saapumassa Otavaan myös kauempaa. Hillgen on buukannut festareille esimerkiksi Arpan, teknoyhtye Business Cityn, instrumentaalirockia soittavan Maa Ilmasta -yhtyeen ja 25-vuotisjuhlavuottaan ensi vuonna viettävän Cleaning Womenin.
Luvassa on myös esimerkiksi performansseja, valotaidetta, valokuvanäyttely ja ympäristötaidetta.
Uskon pääesiintyjien vetovoimaan hyvin vahvasti.
Elisa Hillgen
– Festari tulee levittäytymään laajasti koulutilan alueelle, esimerkiksi navettaan on suunnitteilla kaikenlaista ohjelmaa. Uusia ohjelmaehdotuksiakin otan mielelläni vastaan. Musiikkipuolen aikataulu on täynnä, mutta kaikki muut ideat ovat tervetulleita, tuottaja vinkkaa.
Hillgen sanoo aloittaneensa Otawala-festivaalin rakentamisen siitä lähtökohdasta, millaisilla festareilla hän itse haluaisi olla.
– Festari on kokonaan K18. Ensisijaista kohdeyleisöä ovat yli 30-vuotiaat, taiteesta ja musiikista pitävät ihmiset. Festareille tulee paljon myös kivoja ekstrajuttuja, kuten hierontapiste, shampanjabaari ja mahdollisuus ottaa pikakampauksia.
Tapahtumajärjestäjänä Hillgen on jo kokenut konkari, mutta pääsymaksullista tapahtumaa hän järjestää nyt ensimmäistä kertaa.
– Totta kai se vähän jännittää. Maksullisen tapahtuman järjestämiseen liittyy omat luontaiset riskinsä. Olen kuitenkin positiivisella mielellä, sillä uskon pääesiintyjien vetovoimaan. Toisaalta myös paikalliset artistit kiinnostavat mikkeliläisiä.
Hillgen toivoo, että ihmiset hankkisivat liput hyvissä ajoin. Kun lippuja myydään hyvin ennakkoon, on tuottajalla varmempi olo lähteä toteuttamaan tapahtumaa.
– Festivaalin early bird -liput ovat jo myynnissä netissä osoitteessa liveto.fi. Tarjoushinta on voimassa vuoden loppuun saakka, hän kannustaa.
Hillgen on vuokrannut Otavan vanhan koulutilan päärakennuksen eli Valkean talon toisen päädyn joulukuun alusta alkaen. Hän ryhtyy saman tien järjestämään tilassa erilaisia tapahtumia. Heti alkuun luvassa on Joulubasaari-myyjäiset 9. joulukuuta. Myyntiin tulee muun muassa erilaisia design-tuotteita, käsitöitä, taidetta ja leivonnaisia.
Tapahtuman yhteydessä on muutakin ohjelmaa. Myyjäisten aikana Valkean talon pihassa pääsee esimerkiksi rapsuttelemaan kaverikoiria ja ihmettelemään alpakoita.
– Siitä tulee koko perheen joulutapahtuma. Myös jouluista tunnelmavalaistusta on luvassa piha-alueella illan hämärtyessä.
Joulukuun 29. päivä Valkeassa talossa järjestetään italialainen teemaillallinen. Sen Hillgenin kanssa toteuttavat Ilkka Arvola ja Asta Aalto.
Muitakin tapahtumavisioita Hillgenillä Valkeaan taloon on. Hän on esimerkiksi kehitellyt ideaa pienten lasten omasta diskosta.
– Kun taaperoikäiset heiluisivat tanssilattialla UV-valojen loisteessa, olisi siinä hyvää meininkiä.
Pienimuotoisia valotapahtumia tultane järjestämään Valkean talon pihapiirissä pitkin pimeää aikaa.
Otavawala-festivaali Otavan vanhalla koulutilalla 2.–3.8.2024. Seuraa tapahtuman tiedotusta: www.facebook.com/otawalafest tai www.instagram.com/otawalafest.
Joulubasaari-myyjäiset 9. joulukuuta Otavan Valkeassa talossa kello 11–18.