Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Esteryn vapaaehtoiset auttavat arjen asiointipulmissa – uusi asiointituki auttaa ilmaiseksi esimerkiksi veroasioiden hoitamisessa

Joskus elämässä voi tulla vastaan tilanteita, jolloin saattaa tarvita tukea ja neuvoa viranomaisasioiden hoitamisessa.

Estery ry:n uuden Kyllä onnistuu! -hankkeen vapaaehtoiset asiointitukihenkilöt antavat tukea ja ohjeistusta matalalla kynnyksellä ja ilmaiseksi. Heiltä voi saa apua esimerkiksi vero-, pankki- ja Kela-asioiden hoitoon liittyvissä pulmissa. Asiointitukihenkikö voi olla mukana myös esimerkiksi lääkärikäynnillä tai lastensuojelun palaverissa.

– Voimme auttaa myös muun muassa omaishoidon asioissa, vanhusten palveluissa, aikuissosiaalityössä ja työllisyyden palveluissa, taustoittaa hankkeen projektipäällikkö Marianne Huoponen.

Tehtäväänsä koulutetuilla tukihenkilöillä on valmiudet toimia tukena sekä paikan päällä että verkossa tapahtuvassa asioinnissa.

– Koska monet valtakunnalliset palvelut on viety suurilta osin nettiin, toivovat monet apua juuri digiasiointiin, Huoponen sanoo.

Asiointitukea voi pyytää myös arkisempiin asiointeihin.

– Tuen ei aina tarvitse olla suurta. Mielellämme autamme esimerkiksi paikallisliikenteen käytössä. Voimme myös olla saattamassa asiakasta entuudestaan vieraaseen asiointipaikkaan.

Asiointituki on tarkoitettu kaikille iästä tai tuen tarpeesta riippumatta. Huoponen kertoo, että vapaaehtoisilla on hyvät valmiudet tukea myös henkilöitä, joilla on erityisiä tuen tarpeita. Kotikäyntejä tukihenkilöt eivät kuitenkaan ainakaan toistaiseksi tee.

– Tällä hetkellä olemme rajanneet vapaaehtoisten kanssa, että vapaaehtoiset eivät toimi asiakkaan kotona. Estery-talolta löytyy tiloja, joissa tukihenkilö ja asiakas voivat rauhassa tavata esimerkiksi koneen ääressä.

Huoponen sanoo, että vapaaehtoisten toteuttama asiointituki sekä siihen liittyvä koulutus on uutta valtakunnankin tasolla.

Ensimmäinen Esteryn asiointitukihenkilöiden koulutus pidettiin syyskuussa.

– Koulutus sai osallistujilta hyvää palautetta. Vapaaehtoiset tapaavat koulutuksen jälkeen säännöllisesti virkistäytymisen ja koulutuksen merkeissä. Kutsumme sekä eri palveluiden käyttäjiä että viranomaistahojen edustajia vieraaksemme, jotta saamme tärkeää ja tuoretta tietoa niin ammattilais- kuin asiakaspuolelta.

Ensimmäiseen koulutukseen osallistui vieraana mikkeliläinen Joni Tomminen, joka kertoi vammaispalveluissa asioinnista asiakkaan näkökulmasta.

Tommisen mielestä asiointitukihenkilöt tekevät merkittävää ja tärkeää työtä erityisesti silloin, kun he toimivat ihmisten tukena erilaisissa viranomaistapaamisissa.

– Tukihenkilöille on tarvetta. Palvelusuunnitelmaa päivitettäessä olisi hyvä, että mukana olisi koulutettu henkilö, joka voi toimia asiakkaan tukena esimerkiksi kirjaamalla asioita ylös ja vaikkapa muistuttelemalla, mitä asioita asiakas toivoi otettavan puheeksi. Vapaaehtoinen voi olla mukana myös henkisenä tukena, rohkaisemassa ja rauhoittelemassa, Tomminen tietää.

Asiointituki on sen käyttäjille maksutonta. Asiointitukipyynnöt voi osoittaa sähköpostitse tai puhelimitse Huoposelle, joka vastaa tukihenkilöiden koordinoinnista. Pyynnön voi tehdä sekä sähköpostitse: marianne@estery.fi että puhelimitse numeroon 0503131985.

– Ja jos soittaminen tuntuu hankalalta, voi laittaa tekstiviestillä soittopyynnön, niin otamme yhteyttä, Huoponen ohjeistaa.

Tällä hetkellä Esteryn riveissä on seitsemän vapaaehtoista asiointitukihenkilöä. Lisääkin tarvitaan.

– Asiointitukihenkilönä toimivalta edellytetään järjestämämme maksuttoman koulutuksen käymistä. Seuraava nelipäivänen koulutus järjestetään helmikuussa 2024, ja siihen voi nyt ilmoittautua laittamalla viestiä minulle, kannustaa Huoponen.