Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvässä seurassa | Voimisteluseura Sirius on aktiivinen nuori harraste- ja kilpailuseura, joka on jo ehtinyt kasvattaa osaavia kilpailijoita ja valmentajia – "Voimistelu tukee kaikkea oppimista"

Kuka olet?

– Olen Reetta Häkkinen ja toimin Voimisteluseura Siriuksen puheenjohtajana. Olen mukana myös Etelä-Savon Liikunnan hallituksessa.

– Puheenjohtajana vastuullani on seuran kehittäminen yhdessä hallituksen ja valmentajien kanssa. Toimin myös vastuuvalmentajien esihenkilönä.

Kerro, mitä seurasi tekee?

– Seuramme tarjoaa voimistelun ja tanssin etenevää harjoittelua neljällä eri lajilinjalla. Toiminta painottuu lapsiin ja nuoriin, mutta myös aikuisille on tarjontaa.

– Lisäksi olemme aktiivinen tapahtumajärjestäjä. Toteutamme kaksi valtakunnallista voimistelukilpailua vuosittain, kaksi isoa voimistelunäytöstä Mikaelissa sekä kuukausittaisen Touhulan.

– Lisäksi vierailemme kumppani-päiväkodeissa liikuttamassa lapsia. Järjestämme ympäri vuoden myös leiritoimintaa.

Keille seuranne toiminta on suunnattu?

– Pääpaino on lapsissa ja nuorissa. Kaksi lajilinjaa tarjoaa kilpavoimistelua eli akrobatiaa ja rytmistä voimistelua.

– Muilta osin tarjonta on harrasteliikuntaa. Ikähaitari on laaja aina taaperoiden aikuinen-lapsi -tunneista aikuisiin.

Kuinka paljon teillä on aktiiviharrastajia?

– Vuositasolla viikoittaisissa ryhmissä meillä liikkuu yli 300 voimistelijaa. Lisäksi leiritoiminnassamme on mukana noin 200 liikkujaa ja maksuttomissa Touhuloissa myös satoja kävijöitä. Kilpalinjoilla harjoitellaan luonnollisesti useita kertoja viikossa. Seurassamme treenataan yhteensä noin 60 tuntia viikossa!

Taitojen karttuessa itsetunto ja osaaminen kasvaa.

Puheenjohtaja Reetta Häkkinen

– Haluamme osaltamme edistää lapsen ja nuorten aktiivista liikkumista. Motoristen taitojen herkkyyskaudet ovat tärkeitä tulevaisuuden varalle. Liikunnallinen elämäntapa rakennetaan jo nuorena ja oppimisen kautta liikunta on mielekästä ja innostavaa.

Miten toimintaanne pääsee mukaan?

– Toiminta jakautuu syys- ja kevätkauteen. Kaudelle ilmoittautuminen aukeaa ennen kautta nettisivuillamme www.voimisteluseurasirius.fi josta löytyy myös harkka-ajat ja hintatiedot.

– Urheiluseurana tarjoamme palveluja jäsenillemme kymmenellä eurolla per kausi. Harrastuksen alkaessa seurasta voi lainata välineitä. Sisäliikuntavarustus riittää aloittamiseen.

– Lisäksi järjestämme maksuttomia tutustumiskertoja. Myös kesäleiri on kiva tapa tutustua voimisteluun ja tanssiin. Näytöksen yleisö näkee kattavasti koko toiminnan 18.12. Mikaelissa. Jouluna lavalla seikkailee Helinä-keiju ystävineen ja kaikki seuran harrastajat pääsevät esiintymään.

Mitä vaaditaan, että voi aloittaa harrastamisen seurassanne?

– Toimintaa on taaperoista aikuisiin. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Esivalmennukseen ja kilpapolulle voi siirtyä taitojen karttuessa. Noudatamme Voimisteluliiton testijärjestelmää.

Tarvitaanko omia varusteita?

– Ei tarvita, seurasta löytyy kaikki tarvittava.

Miten seuranne palvelee vähän edistyneempää harrastajaa?

– Meillä on kuusi kilparyhmää, joista löytyy kaksi kilpavoimistelun lajilinjaa. Harjoitusmäärä ja ammattivalmennus mahdollistaa vaativan harjoittelun. Jokaiselle löytyy omaa tasoa vastaava kilpasarja.

Onko seurallanne kilpailutoimintaa?

– Osallistumme aktiivisesti kilpailuihin sekä kotimaassa että naapurimaissa. Järjestämme itsekin kisoja.

Millaisia kustannuksia harrastamisesta tulee?

– Harjoitusmaksu riippuu harjoitusmäärästä. Edistyneet ryhmät harjoittelevat paljon. Harrastamaan pääsee 32 eurolla kuukautta kohti.

– Harjoitteluun sitoudutaan kaudeksi kerrallaan. Näin haluamme auttaa oppimaan. Kilparyhmille tulee lisäksi kilpailujen osallistumismaksut ja esimerkiksi kilpailuasut.

Miksi kannattaa harrastaa juuri voimistelua?

– Voimistelu ja tanssi on monipuolista, kehittävää ja motivoivaa. Taitojen karttuessa itsetunto ja osaaminen kasvaa. Lajimme tarjoavat myös yhteistyö- ja esiintymistaitoja.

– Vaativammalla tasolla myös sinnikkyys ja pitkäjänteisyys vahvistuvat. Kaverisuhteista tulee jopa elinikäisiä. Taitolaji tukee myös muuta oppimiskykyä.

Mainitse joku tunnettu seuranne edustaja!

– Seuramme on toiminut vasta vuodesta 2016, ja olemme jo edenneet sekä rytmisessä voimistelussa että akrobatiavoimistelussa liiton valmennusrinkeihin eli osaksi lasten ja nuorten maajoukkuetoimintaa.

– Erityisesti rytmisessä vaatimustaso on korkea ja ikäluokkansa Suomen kärkitasolla kilpailee muun muassa Laura Artemyeva.

– Seurallamme on lisäksi osaavia liiton kouluttajia ja tuomareita.

Juttusarjassa esitellään mikkeliläisten harrasteurheiluseurojen toimintaa ja kerrotaan, mitä ne tarjoavat aloittelijalle ja vähän edistyneemmälle harrastajalle.